Gluteenitonta, kiitos!

Free From Helsinki 2015 -kevätmessut

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Free From Helsinki -tapahtumat järjestetään tänä vuonna Kulttuuritehdas Korjaamolla Taka-Töölössä.

Free From Helsinki -tapahtumat järjestetään tänä vuonna Kulttuuritehdas Korjaamolla Taka-Töölössä.


Viime syksynä järjestetty Free From Helsinki 2014 oli mainio gluteenittomien tuotteiden esittelytilaisuus. Järjestäjän mukaan tilaisuudessa vieraili päivän aikana yli 1200 henkeä ja ryysis 150 neliön tilassa oli välillä melkoinen. Palaute tilaisuudesta oli positiivista ja sen rohkaisema Aitoja Makuja -kauppias Timo päätti järjestää Free From -messut kahteen kertaan vuonna 2015. Ensimmäinen tapahtuma oli huhtikuussa ja seuraava tulee olemaan syyskuussa. Tapahtuma oli syksystä muuttunut sen verran, että nyt ilmainen lippu piti varata etukäteen ja sijainti oli ytimen Radissonin sijaan hieman syrjässä Taka-Töölössä Korjaamolla. Myös syksyn tapahtumaan tulee tilata ennakkolippu ja sekin järjestetään Korjaamolla. Liput ovelta maksavat 5 euroa.

Syksyllä tapahtumaan pääsi näppärästi metrolla, mutta nyt menin suosiolla autolla. Tällä kertaa tapahtumalla oli kunnolla tilaa isossa salissa ja puoli viiden aikaan paikalla oli noin 20 asiakasta. Ei siis murhetta ruuhkasta ja tiskeillä pääsi kiertämään vapaasti. Esittelijöiltä tuli palautetta, että tällä kertaa oli huomattavasti hiljaisempaa kuin viimeksi. Liekö syynä syrjäisempi sijainti tai uusi lippukäytäntö, pohdiskeltiin. Myös yhden esittelijälistalla olleen toimijan poisjääntiä murehdittiin. Pienistä harmistuksista huolimatta messujen valikoima oli maukas ja uutuuksiakin oli mukavasti tarjolla.

Viiden jälkeen iltapäivällä avarassa messuhallissa oli noin parikymmentä vierasta.

Viiden jälkeen iltapäivällä avarassa messuhallissa oli noin parikymmentä vierasta.


Paikalla oli kaksitoista näytteilleasettajaa, kun Gluteeniton Maailma perui tulonsa viime hetkellä.

Paikalla oli kaksitoista näytteilleasettajaa, kun Gluteeniton Maailma perui tulonsa viime hetkellä.


Päivällä tarjoiltiin myös gluteeniton lounas - mainio lisä tapahtumaan!

Päivällä tarjoiltiin myös gluteeniton lounas - mainio lisä tapahtumaan!


Vuohelan uutuus oli suussasulava Hasselunelma, jonka suutuntuma erosi suuresti ulkonäöstä - hyvällä tavalla. Provena yllätti puolestaan maustamattomilla annospikapuuroilla sekä kaura-välipalakekseillä, joista parhaillaan pyörii maistiaiskampanjan Facebookissa. Maistoin kaura-tummasuklaa-välipalakeksiä ja näitä tulee kyllä herkuteltua myös jatkossa. Dammenbergin tiskiltä tarttui mukaan kolme levyä suklaata kympillä - osa levyistä oli sokerittomia. Fria puolestaan tarjosi perinteisempää osastoa herkullisen mutakakun muodossa. Moilasen valikoimasta pomppasi erityisen positiivisesti uusi vaniljarahkamunkkipallukka, jonka pehmeän vaniljaisesta mausta tuli samantien oma suosikki. Risentan valikoima meni itseltä hieman ohi. Järjestävä seura eli Aitoja Makuja -kauppa myi puolestaan Le Veneziane -pastaa sekä suklaata ja keksejä. Kahvilassa puolestaan uusi tilausleipomo Kakku Baageri tarjoili piirakoita, macaronseja sekä mutakakkua.

Fria tarjoili messuvieraille herkullista mutakakkua.

Fria tarjoili messuvieraille herkullista mutakakkua.


Dammenbergin suklaatiskillä oli välillä lähes ruuhkaa! Myivät vakiotuotteiden lisäksi hauskoja suklaasekoituksia.

Dammenbergin suklaatiskillä oli välillä lähes ruuhkaa! Myivät vakiotuotteiden lisäksi hauskoja suklaasekoituksia.


Makeiden herkkujen jälkeen haluan nostaa esille ainakin minua miellyttäneen kolmen kombon: Wold Top Against the Grain -oluen, Korpelan juustomakkaran sekä Semperin sipsit. Toki Sempperillä oli tarjolla myös herkullisia, tässä kuussa kauppaan ilmaantuvia Minttu-suklaavohvelipaloja, mutta ei ole oluen, makkaran ja sipsien voittanutta Against the Grain toimii aina, Korpelan grillistä nostama Grillijuuso-juustomakkara sekä molemmat Semperin sipsit vain sopivat yhteen ja erottuivat edukseen tapahtumassa. Korpelan makkaroita grillaili oikein lupsakka herra ja antoi vielä makkarapaketteja kotiin viemisiksi - mukavimmat ladyt taisivat saada useammankin paketin Semperin sipsien ilmestymisestä kauppoihin ei ole vielä mitään varmuutta, mutta toivottavasti se tapahtuu vielä ennen syksyä, koska kermaisista tilli-linssisipseistä tulisi varmasti hyvä naposteltava rapujuhliin

Wold top Against the Grain -olut maistuu aina. Kippis!

Wold top Against the Grain -olut maistuu aina. Kippis!


Toivottavasti messuilla on myös jatkossa tarjolla tuoretta grillimakkaraa

Toivottavasti messuilla on myös jatkossa tarjolla tuoretta grillimakkaraa


Semper voisi tuoda nämä kauppoihin samantien. Linssi- ja kikhernesipsit olivat todella hyviä ja lähes terveellisiä normisipseihin verrattuna.

Semper voisi tuoda nämä kauppoihin samantien. Linssi- ja kikhernesipsit olivat todella hyviä ja lähes terveellisiä normisipseihin verrattuna.


Tapahtumasta jäi jälleen ihan positiivinen fiilis, vaikka nyt oli hiljaisempaa ja tapahtumassa mukana ollut Uudenmaan keliakiayhdistys kommentoi jälkeenpäin, että kevään tapahtuma oli suunnattu ammattilaisille, eikä kuluttajille (tätä ei kyllä missään markkinoinnissa mainittu millään tavalla). Toivottavasti syksyllä niin esittelijät kuin kuluttajatkin löytävät tapahtuman paremmin ja saadaan aikaiseksi entistäkin parempi tilaisuus, samanlainen wow-efekti kuin syksyllä.

Järjestävä seura eli Aitoja Makuja -kauppa myi pastaa, suklaata ja keksejä.

Järjestävä seura eli Aitoja Makuja -kauppa myi pastaa, suklaata ja keksejä.


Moilasen vaniljaiset rahkamunkkipallerot veivät kielen mennessään. Näitä voisi todellakin ostaa kun alkaa kaupoista löytyä.

Moilasen vaniljaiset rahkamunkkipallerot veivät kielen mennessään. Näitä voisi todellakin ostaa kun alkaa kaupoista löytyä.


Provenan uutuus-pikapuurot sekä leivontajauhot näyttivät tehneen kauppansa.

Provenan uutuus-pikapuurot sekä leivontajauhot näyttivät tehneen kauppansa.


Myös Vuohelan Herkun tarjouskassit menivät kaikki hieman hiljaisemmasta tapahtumasta huolimatta.

Myös Vuohelan Herkun tarjouskassit menivät kaikki hieman hiljaisemmasta tapahtumasta huolimatta.


Kakku Baageri -tilausleipomo tarjoili kahvilan puolella macaronseja ja muita herkkuja.

Kakku Baageri -tilausleipomo tarjoili kahvilan puolella macaronseja ja muita herkkuja.


Kahvittelun ohessa sai ihmetellä myös ratikkamuseon museoratikoita.

Kahvittelun ohessa sai ihmetellä myös ratikkamuseon museoratikoita.

Merkintään liittyvät avainsanat: Aitoja Makuja -kauppa, Dammenberg, free from, Free From Helsinki, Fria, gluteeniton, Kakku Baageri, keliakia, Korpelan lihajaloste, Lasso Drinks, maistiaiset, makkara, messut, Moilas, munkki, olut, Provena, Risenta, Semper, sipsit, suklaa, tapahtuma, Uudenmaan keliakiayhdistys, Vuohelan Herkku, Wold Top

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Kommentit (2)

  • Jezu  10.5.2015 22:23

    MariJo, tykkäsin itsekin kovasti tuosta kaura-suklaa-versiosta. Näyttää molempia uutuuksia löytyvän Prisma Kaaresta hintaan 3.69 e

  • MariJo 10.5.2015 20:45

    Ostin Provenan kaura-suklaa-välipalakeksejä Prismasta. Täytyy todeta, että on maku ja koostumus kohdillaan! Toki puolet kalliimpaa kuin esim. Elovenan normikeksit, yllätys... Mut mun mielestä onnistunut tuote, ostan toisenkin kerran. On muuten mahtavaa, että uusia tuotteita on alkanut tulla kuin sieniä sateella

Kommentoi

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Blogin tiedot

Merkinnän tiedot

  • Kirjoitettu
    10.5.2015 02:00
  • Muokattu
    Tänään 08:39

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,114s