Keliakia, mikä sen laukaisee?

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>
  • KiellettyLeipa 3 viestejä4.2.2010 17:30

    Olen vuosien saatossa juopotellut aikalailla. Lähinnä keskioluella.
    Tällä aikaa on kehittynyt vuosi toisensa jälkeen pahentunut ripuli.
    Kaasunmuodostuskin on niin voimakasta, että kun ei pysty tarpeeksi pieremään, niin se yrittää purkautua suun kautta ja aiheuttaa välillä yökkimistä.

    Olen etsinyt tietoa ja yrittänyt sovittaa oireita kaikkeen muuhun mahdolliseen, kuin keliakiaan, koska en halunnut alkuun hyväksyä sitä edes mahdollisena. Minä kun nimittäin en juuri mitään muuta syökään kuin voileipiä!

    Näyttäisi kaikki mahdolliset oireet olevan. On käsien selkäpuolilla, sormissa ja ranteissa ollut ihottumaa, joskus lääkäri epäillyt sitä PPP:ksikin (joku palmoplantaris pustulosis tai sinnepäin).
    Tällä hetkellä vasen jalkapohja "vaihtaa nahkaa" ja samaten oikean käden peukalo.
    Iho-oireet ovat luultavasti sen takia lievät tällä hetkellä, että en ole stressaantunut.

    Väsymystä on ja joskus olen aamulla oksentanut illalla syötyä ruokaa lähes sen näköisenä mitä se pureskeltuna näyttäisi, eli täysin sulamatonta.

    Ripuli on usein sellainen, että "mihin tarvitsee virtsaputkea", kun tuntuu että nesteetkin tulee peräsuolen kautta. Ihan kun vettä laskisi hanasta.
    Välillä, kun uloste on edes jotenkin kiinteää, se voi olla ihan vaaleanruskeaa. Joskus harvoin saa "lottopotin", että se on ihan normaalia väriltään ja koostumukseltaan.

    Imodiumpaketteja olen syönyt 10 vuodessa varmaan about tuhat!

    Eilen en juonut olutta. Join viinaa. Jätin leivät syömättä. Söin pelkkää lihaa ja juustoa.

    Tänään ei ole yhtään ollut oksetuksen tunnetta, eikä ole tarvinnut ravata vessassa. Olo on kyllä väsynyt.

    Olisikohan tämä keliakiaa sitten?

    Tilasin sellaisen itse tehtävän testin, koska minulla on lääkärifobia, ja sen takia tämä asia on muhinut näin kauan. Pelkään labrakokeita enemmän mitä kuolemaa!

    Tuo itse tehtävä testi on ihan eri asia, kun saan tehdä sen itse ja omissa oloissani!

  • ponipimu 239 viestejä4.2.2010 20:47

    no niin, tietystihän ensin pitää lopettaa se juopottelu, aika oleellista on se paljonko juot, ei niinkään se mitä juot.

    alkoholi ei koskaan ole hyvä asia, se saa mahan ja suoliston sekaisin, pään erityisesti. jos koko ajan on alkoholia veressä ja elimistössä, ei elimistö koskaan elä normaalisti, joten ei se suolistokaan ole normaali.

    ravinto on sitten toinen asia, pelkällä leivällä ei kukaan elä. tai elää, mutta miten? no ei ainakaan terveellisesti, sehän jo tuossa kirjoituksessa tulikin selväksi. tuskin vatsavaivoja olisi niinkään paljon jos ravinto olisi muutakin kuin alkoholia ja leipää.

    oleppa nyt ilman alkoholia ja koita syödä muutakin kuin leipää, tee se testi, mene lääkäriin, ja tähystykseen.

    tsemppiä!

  • Kari 364 viestejä4.2.2010 22:11

    ponipimu, mistä tulikaan mieleesi, että "pitää lopettaa se juopottelu".. Minäkin olisin neuvonut samaa.

    En ole aikoihin absolutiksi itseäni kutsunut, mutta semmoinen aika sitkeä taipumus on ollut, että "tee mitä teet, aina pitää välillä syödä kunnolla". Muuten menee kroppa pilalle.

    Työkaverina oli yks aika mua jonkin verran vanhempi, mies kanssa. Hän vierasti ajan haaskaamista lounasta nauttimalla. Muutamalla reissulla hänen kanssaan jäi lounas tyystin väliin. Mulle riitti, hankkiuduin hänen työpari-työsuhteesta riittävästi etäälle. Mun elämänlaatu parani kovasti.

    KiellettyLeipä, kokeilepa lisäksi laittaa säännöllinen ruokailu päiväohjelmaan. Se on lisäksi aika kivaa kun voi hyvin

    Olin tänään läheisen ala-asteen siis koulu tapahtumassa. Thaimaalainen rouva tarjoili riisikääröja, vihannesta ja jauhelihaa, kaikki gluteenitonta. Oli hyvä lounas.

  • KiellettyLeipa 3 viestejä4.2.2010 22:48

    Teille molemmille: Neuvojenne noudattaminen olisi ollut hemmetin vaikeaa noin 8 vuotta sitten. Tänä päivänä se on likipitäen mahdotonta.
    Olo pitää saada paremmaksi ennen kun pystyy tekemään mitään noista asioista, eli en tiedä sitten onko mitään mahdollisuuksiakaan...

  • ponipimu 239 viestejä5.2.2010 01:25

    alkoholilla haet oloasi paremmaksi, ymmärsinkö oikein?

    kuule se paraneminen ja sairauden selvittäminen on ihan susta itestä kiinni, me ei voida täälä netissä muutako kannustaa parempiin tekoihin ja neuvoa ja opastaa, kaikki muu on lähdettävä siitä että haluat elämäsi paremmaksi.

    voin kertoa että itse olen erittäin perso oluelle, viikonloppuna tulee otettua, mutta harvoin kännejä vedettyjä, yleensä jää muutamaan tuoppiin. mutta otan kuitenkin, se on niin hyvää. etenkin saunan jälkeen. viikollakin on tullut joskus otettua, mutta sitä en enää harrasta, saunon kylläkin edelleen viikkollakin, mutta ostaa päräytin limsakoneen, teen hiilihapotettua vettä, juon sitä. ja aamuheräämisetkin parani kummasti!

    tartti vaan ottaa niskasta kiinni, ja käydä puntarissa, nyt vaaka on tipahtannu jo pari kiloa pelkästään oluen juonnin vähentämisellä. ja tuntuuhan tuo lompsassakin, kukko on vietävän kallista verrattuna tavalliseen halpiskaljaan.

  • Mainos

  • KiellettyLeipa 3 viestejä5.2.2010 02:52

    En minä tullut tänne keskustelemaan alkoholinkäytöstä vaan keliakiasta!!
    Mikä siinä on että aina kun mainitsee juopottelun, niin kaikki muut mahdolliset syyt unohdetaan ja aletaan neuvoa miten pitäis elää.

    Se on kyllä totta, että alkoholin avulla jotenkuten siedän tätä olotilaani!

    ...mutta kyllä minä saan alkoholin suhteen moraalisaarnaa ja neuvoja halutessani aihepiiriin sopivammaltakin foorumilta, niin että jos keskityttäisiin siihen keliakia-aiheeseen.

    Tunnen yhtä paljon alkoholia käyttäviä ihmisiä, ja kellään niistä ei ole samanlaisia oireita!

    Menee sitten nettiin tai lääkäriin niin suurin virhe tuntuu olevan mainita että on alkoholin suurkuluttaja, kun sen jälkeen ei saa apua eikä neuvoja enää mihinkään muuhun!

    Erehdyin syömään yhden leivän BTW, ja heti tuli sydämen tykytystä ja läähätän niinkuin jäniksen perässä juossut koira! Noin tunti sitten söin. Nyt alkaa pikkasen helpottaa.

  • porajata 460 viestejä5.2.2010 08:01

    Sukurasite on mielestäni aina keliakian synnyn takana eli jos suvussa on esiintynyt niin ei muuta kuin vasta-ainetestiin

    esim. KELIAKIATUTKIMUS, laaja (pieni pullo verta)

    Sisältää:

    S -AGAAbA, S -AGAAbG, S -EMAbA, S -IgA ja S -tTGAbA (Celikey®).

    Mikäli S -IgA on alle 0.2 g/l, tehdään myös S -EMAbG.

    Viitearvot

    S -AGAAbA normaali alle 7 U/ml
    lievästi koholla 7-10 U/ml
    koholla yli 10 U/ml

    S -AGAAbG normaali alle 7 U/ml
    lievästi koholla 7-10 U/ml
    koholla yli 10 U/ml
    S -EMAbA negatiivinen (titteri alle 10)

    S -IgA Naiset 0.52–4.02 g/l
    Miehet 0.88–4.84 g/l

    S -tTGAbA normaali alle 7 U/ml
    lievästi koholla 7-10 U/ml
    koholla yli 10 U/ml

  • Jezu  Ylläpitäjä5.2.2010 12:17

    Itsellä ainakin menee maha helposti sekaisin liiaallisesta määrästä alkoholia, vaikka joisikin vaan gluteenittomia alkoholituotteita.

    Ei muuta kuin verikokeisiin ja sillähän se selviää. Kotitesti antanee hyvää osviittaa.

    Ja kyllä se pahalta aluksi tuntui, kun lääkäri sanoi, että nyt sitten loppuu oluen (liiallinen) juonti. Mutta kaikesta selviää, usko pois

    Keliaakikko vm. -07 / Celiac since -07

  • Tallulah 476 viestejä5.2.2010 12:28

    Tee apteekin kotitesti, sillä perusteella ainoastaan voit päästä lääkärin kautta tähystykseen. Yksikään lääkäri ei tuolla juomisella laita sulle lähetettä tähystykseen keliakiaepäilyn vuoksi, jokainen tulee sanomaan sulle että ensin pitää katsoa onko alkoholilla siihen vaikutusta. Mutta jos sulla on tuo kotitesti tehtynä ja keliakiaa näyttää, sitten voi olla mahdollista, riippuen lääkäristä.

    Toinen vaihtoehto mihin oireesi sopivat (kun sanoit etteivät ne tunnu sopivan mihinkään muuhun), on liiallinen ryyppääminen ja lähes kaikkien ravintoaineiden puutos kun et syö kun voileipiä! Villi arvaus on että leivänpäälliset eivät ole sellaisia joista saat kaikki ravinto- ja hivenaineet. Vaikka vaihtaisit sen gluteenittomaan leipään, etkä muuta mitään muuten, sun vatsaoireet eivät helpota. Se, että muilla tuntemillasi alkoholia runsaasti käyttävillä ei ole samanlaisia oireita, ei tarkoita mitään, sillä jokainen reagoi eri asioihin eri tavalla. Oireet voivat johtua myös maksasta, sapesta, haimasta tai vaikka vatsakatarrista. Ilman lääkäriä et kyllä asiaa selville saa.

  • Mamma 117 viestejä5.2.2010 13:48

    Oikein teit kun jätit leivät, anna niitten ollakin kunnes saat testitulokset. Onhan sitä maailma pullollaan muutakin ruokaa kuin leipä, ei muuta kuin tsemiä

  • Tallulah 476 viestejä5.2.2010 14:49

    Gluteenitonta ruokavaliota ei saa aloittaa ennen tutkimuksia!! Sillä tavalla et saa keliakia-diagnoosia jos suolinukka ehtii korjaantua.

  • ponipimu 239 viestejä5.2.2010 20:40

    jos minä kertoisin lääkärille syöväni vain kananmunia kenno tolkulla ja paistavani pekonia kaveriksi, ja kolesteroliarvot olisivat kohollaan niin mitä tuumaatte että lääkäri sanoisi?

    tai jos kuljen sitkeästi pienissä kengissä ja valitan jalkakipua, enkä meinaakkaan ostaa isompia kenkiä?

    tähän ketjuun en enempää kirjoita, koska mitään ohjeita ei voi antaa enempää kuin että diagnoosi on se ensimmäinen askel ja sitä ei voi ottaa kukaan muu kuin asianosainen itse, täällä jauhaminen onko vai eikö vai mikä sitten vaivaa on ihan joutavaa.

  • lapanen 2 viestejä8.2.2010 17:52

    Ketjun aloittajan oireet kuulostivat kovin tutuilta. Itsellä oli samantyyppisiä oireita pidemmän aikaa, joista pahimpina verenpaine ruokailun jälkeen, mahan turpoaminen, ilmavaivat sekä ainainen ripuli. Ennen kunnollisten tutkimusten alkua ehdin lopettaa lähes kaiken lopetettavissa olleista "paheista" ja jäljelle jäi oikeastaan vain kahvi.

    Viime syksynä jälleen lääkärissä käydessäni vasta asiaa alettiin tutkia tarkemmin eli analysoitiin verikokeista lähes kaikki mahdollinen sekä tähystettiin vatsalaukku. Tuloksena kaikkien mukaan suhteellisen terve ihminen. Gluteeniton ruokavalio kuitenkin tehosi oireisiini ja niinpä diagnosoin itselleni vilja-allergian. Tässä olen jo muutaman kuukauden noudattanut gluteenitonta ruokavaliota ja elämänlaatu on parantunut todella paljon.

    Ketjun aloittajalle suosittelen käyntiä suoraan esim. sisätautilääkärin juttusilla, jotta tutkimukset pääsevät alkuun.

  • Eikku 25 viestejä24.3.2010 23:21

    Mulla keliakian ilmeisesti laukaisi raju influenssa.
    Parin viikon päästä luulin, että tuli mahatautikin tähän samaan syssyyn. Mutta sepä ei mennytkään ohi, vaan kesti kuukausia...

    Onhan sen täytynyt piillä jossain jo pitkään, mutta ilmeisesti tämä flunssa sitten oli se viimeinen piste iin päälle.

  • Juulin 187 viestejä19.2.2013 08:03

    Nykytutkimuksen mukaan mm. skitsofreniaan liittyy virustaudit, yleensä lapsuudessa sairastetut. Sama syöpien kanssa. Ei siis ihme, että keliakia reagoisi samalla tavalla.
    Minulla alkoi keliakia ruisleivällä elämisellä ja sama nähty lähipiirissä muutamaan otteeseen.

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

©2019 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautetta – Mitä mieltä uudistuneesta palvelusta? Anna palautetta! ‐ 0,05s

Glu.fi Facebookissa

Jos haluat Glu.fin sisäpiiriin, liity Gluteeniton-ryhmään Facebookissa!



Ei kiitos, olen jo mukana!