Matkakertomus Thaimaan Pattayalta

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>
  • -Elina-123 8 viestejä25.5.2015 17:47

    Vietin mieheni kanssa kaksi viikkoa omatoimimatkalla Thaimaan Pattayalla. Lennot varasimme Ebookersin kautta ja saimme varattua suorat lennot Finnairilla. Ebookersin kautta varatessa sain valita meno- sekä paluulennolle gluteenittoman erityisruokavalion. Sain sähköpostiin lentoliput, joissa oli vielä erikseen maininta gluteenittosta ruuasta.

    Lentomatka ruokien osalta sujui hyvin. Molemmilla lennoilla matkustajat saivat kaksi ateriaa. Menomatkalla oma ruokani oli hivenen kuivan makuista, mutta menettelevää kuitenkin. Takaisinpäin tullessa ruuat oli pakattu ilmeisesti Bangkokin lentoasemalla ja leipää ei siis ollut tarjolla. Olin kuitenkin tyytyväinen lentokoneen ruokiin.

    Olin varannut reissuun paljon omia eväitä. Mukanani oli pussipuuroa, mehukeittotetroja, voileipiä varattuna jokaiselle aamupalalle, näkkileipiä, patukoita, pipareita yms. Ruokien vienti käsimatkatavaroissa ei ollut missään vaiheessa ongelmana turvatarkastuksessa tms. Omien eväiden mukaan vienti oli todella fiksu teko, sillä kummassakaan hotellissa ei ollut lainkaan gluteenitonta leipää tai muutakaan glut. tuotteita tarjolla.

    Ensimmäinen hotellimme oli Thai Garden resort ja sieltä olimme jo etukäteen tiedustelleet gluteenitonta tarjontaa, johon he vastasivat ettei heillä sellaista ole. Aamupala hotellissa oli hyvin thai-tyyppinen, joten söin aamupalalla omia voileipiä, juustoja, leikkeleitä sekä pekonia. Toinen hotellimme oli Siam Bayshore resost & Spa, jossa ei myöskään ollut glut. ruokatarjontaa. Aamupalani koostui samoista ruoka-aineista kuin edellisessäkin hotellissa. Söimme myös hotellilla muutamaan otteeseen lounaan ja päivällisen, jolloin pystyin hyvin valitsemaan listalta perusruokia: ranskalaisia, kanaa, pihviä ja perunoita tms. Kastikkeen pyysin aina jättämään kokonaan pois.

    Ihmiset puhuivat Pattayalla huonosti englantia, joten emme kysyneet ravintoloissa käydessämme koskaan gluteenitonta vaihtoehtoa. Kielikäännös oli mukanani, mutta oletin sen aiheuttavan enemmän haittaa kuin hyötyä, koska Thaimaassa ravintolahenkilökunnalla on pitkälti tapana sanoa "yes, yes" vaikkeivat he ymmärtäisi lainkaan mistä puhutaan tai mitä pyydetään. Niimpä en kielikäännöstä käyttänyt.

    Onneksi ravintoloiden ruokalistoissa oli pääsääntöisesti aina kuvat mitä ruoka sisältää. Ruokalistassa oli myös selkeästi maininta mikä kastike ruokaan kuului ja mitkä perunat sisältyivät annokseen. Kaikissa ravintoloissa pyysin kastikkeen jättämään pois, koska oletin sen olevan suurin riski. Vierailimme myöskin pääsääntöisesti vain sellaisissa ravintoloissa, joissa tarjolla oli perusruokia eli pihviä, kalaa yms. Halusimme ravintolan olevan myös siistin näköinen paikka, koska halusimme välttyä myöskin turistivatsataudeilta.

    Kaikkiaan matka sujui hyvin. Kertaakaan en saanut oireita mistään paikasta. Riskejä syömisen suhteen joutui kuitenkin ottamaan, koska gluteenittomuudesta ei voinut olla missään vaiheessa varma. Ruoka-annosten tilaaminen menusta itsessään oli jo haastavaa, koska thaimaalaisten englannin kielen taito on niin huonoa, joten aina jännitti annoksia tilatessa että mitähän pöytään lopulta tuleekaan. Muutamaan otteeseen jouduin myös syömään kontaminoitunutta ruokaa, kun luulin tilanneeni kanaa ja ranskalaisia, niin pöytään tulisin kaksi voileipää joiden päälle kanansiivut oli aseteltu. Niimpä söin leivän päältä kanat ja mieheni söi leivät. Onneksi leivän ja kanojen välissä oli juustoa yms joka vähän esti ettei kanoihin ollut tarttunut selviä murusia.

    Hotelleiden allasbaareissa ei myöskään ollut tarjolla muuta kuin burgerannoksia, joten muutamaan kerran kovassa nälässä tilasin burgerannokset ja söin leipien välistä vain ison pihvin ja ranskalaiset. Onneksi silloinkin pihvin ja leipien välissä oli juustoa ja salaattia, joka esti suurimmat muruset. Huom! Kotona en missään nimessä söisi tuolla tavalla kontaminoitunutta ruokaa, mutta matkalla koin, että riskejä on otettava ja syödäkseen aikoo saada. Onneksi oireita ei tullut, vaikka kotosuomessa saan oireita, jos gluteenia on eksynyt ruokaani vahingossa.

    Alla listattuna muutamia ravintoloita, joissa kävimme ja ruokailu sujui ongelmitta kun tilasin annokset ilman kastiketta:

    - Ravintola Beefeater (ravintolassa nettisivut)
    - Patrick's belgian restaurant (hyvä pihviravintola, jossa annoksen sai ilman kastiketta)
    - Santa Fe (Halpa ravintola, laatu melko huonoa. Perus pihviruokaa ja ranskalaisia)
    - Sizzler (Hyvää perusruokaa. Edullinen paikka. Sisältyi myös salaattibaari.)
    - Hippopotamus (Hyvää ruokaa ja suht edullinen)

    Pattaya oli erittäin viehättävä ja tutustumisen arvoinen paikka. Turistivatsataudilta vältyttiin ja maha oli matkan ajan muutenkin hyvässä kunnossa. Omaat eväät auttoivat jaksamaan, jos nälkä iski yllättäin ja ruokapaikka oli vielä hakusessa.

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,011s