Pikkujouluilua...

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>
  • taigis 101 viestejä15.12.2010 18:30

    Nyt on tämän vuoden pikkujoulut vietetty. Hyvää ja huonoa keliaakikon kannalta niistä jälleen löytyi.
    Ensimmäinen pikkujoulu oli kaupungin Sokos-hotellissa, iso seisova pikkujoulupöytä, iso porukka, ei ennakkoilmoittautumisia. Ruokailun alussa kävin kysymässä kokilta (nykyään on monessa ravintolassa mukava tapa, että kokki seisoo siinä pöydän lähettyvillä ja voi kysyä!)
    , "Olen keliaakikko, voisitko kertoa, mitä tuosta pöydästä en pysty syömään?" Kysyn sen yleensä noin päin, koska seisovassa pöydässä niitä mitä ei voi syödä on yleensä vähemmän.
    Yllätyksekseni laatikoissa, sekä kinkussa molemmissa oli gluteenia. Miksiköhän niihin pitää tunkea sitä korppujauhoa?
    Meitä oli kaksi keliaakikkoa , meille tuotiin omaa kylmää kinkkua viipaloituna pöytään.
    Kyselimme karjalanpiirakoita (olemme siis karjalanpiirakkaseudulla ja niitä muillakin oli), ei löytynyt. Pyysimme leipää, sitä meille tuotiin, mutta tarjoilija jätti ne sinne seisovaan pöytään erilliselle lautaselle ja kun ehdimme siihen saakka, oli osa leivistämme jo mennyt.. Ei niissä mitään tekstiä ollut.
    Jälkiruoka kuului ateriaan, muilla oli kahvin kanssa kakkua, leivosta, joulutorttua. Kysyin myös meille jälkiruokaa, sitä kyllä saimmekin, oikein herkullista suklaakakkua jäätelön kera.

    Toinen jouluateria, jossa olin oli parinkymmenen hengen ruokailu, jonne oli etukäteen ilmoitettu gluteeniton. Siellä minulle tuotiin omat leivät erikseen ja ruoka oli kokonaisuudessaan gluteeniton, sain samaa ruokaa kuin muut. Sellainen pikku"moka" kuitenkin oli, jälkiruokajäädykkeeseen oli laitettu joku pieni keksitikku pystyyn, kuten muillekin.

    Tämän porukan kanssa jatkoimme teatteriin ja väliajalla oli kahvin kera joulutorttuja. Koska gluteenittomuudesta oli ilmoitettu etukäteen, kysäisin siellä onko gluteenitonta varattu väliaikatarjoiluun. Vanhempi nainen katsoi minua ja sanoi.."Nuo tortut, kyllä ne on laktoosittomia, mutta en ole aivan varma ovatko gluteenittomia!!!" Sanoin, että minä olen varma, eivät ole!

    Pikkujouluilut jatkuivat taas jonkun päivän jälkeen ja olin taas seisovassa pöydässä, gluteeniton ilmoitettu erikseen.
    Seisova pöytä oli jälleen perinteinen, kokki paikalla, menin kyselemään "mitä en voi syödä?"
    "Noita karjalanpiirakoita et voi syödä, mutta tuon sinulle omat, niiden lisäksi pöydässä oli yksi patee, jossa oli leipäpohja, kaikki muut oli tehty gluteenittomaksi.
    Ja ne gluteenittomat karjalanpiirakat oli todella hyviä!!
    Kahvin kanssa sain oman leivoksen.
    Tässä paikassa homma toimi!

    Viime viikolla kokemusta myös useamman hotellin aamupalapöydästä. Kaikissa kysyin,, voisinko saada gluteenitonta leipää! Ensimmäisessä sain 2 palaa jotain tummaa leipää. Toisessa sain lautasen, jossa oli Moilasen karjalanpiirakka, lihapasteija ja muffinsi.
    Kolmannessa kysymykseni jälkeen tuli tarjoilija sanomaan, kokki sanoi vieneensä gluteenitonta leipää sinne pöytään. Siellä oli näkkäriä ja riisikakkua, (Radison Sas, Hki.) Pyysin,, olisiko mitään muuta,, nuo kun on aika ankeita syödä. Sain sitten 2 viipaletta jtn. jyväleipää.
    Muffinsiakin sieltä löytyi, aika suklainen se.

    Ja vielä yksi jouluruokailu (Siis joo, meillä kotona ei taideta enään kovin perinteisesti syödä viikon päästä...)
    Se oli ison suomalaisen firman edustustilassa, ruokavalio ilmoitettu etukäteen. Alkuruoka valmiina lautasella odottamassa, kalalautanen. Kysyin, onko tämä gluteenitonta? Ruokavalion ilmoitus ei (taaskaan) ollut mennyt perille asti. Tarjoilija sanoi.."Ei ainakaan kukaan ole sanonut ettei olisi, mutta käyn kysymässä vielä. No, se oli ok.
    Kohta hän jo toi minulle oman leivän, kysyin pääruokapöydästä, eli siitä seisovasta joulupöydästä. "Osaatko kertoa, mitä voin sieltä syödä?" ""Siellä on laput ruuissa, joissa lukee!"" Minä , että ok. sitten.
    Kohta sama tarjoilija kuitenkin tuli vielä erikseen sanomaan.."Kysyin keittiöstä ja sanoivat siellä, että kaikkea muuta voit syödä, paitsi kastiketta!"
    Kuitenkin kun menin ottamaan ruokaa, tuli ristiriita,, lanttulaatikossa luki L,, en ottanut,, imelletyssä perunalaatikossa oli VL (imellytykseen käytetään vehnäjauhoja!!), vain porkkanalaatikossa oli L, G. Sitä sitten otin, myöskään kinkku ei näyttänyt kuorrutetulta, otin sitä, luumuja ja muutaman herneen. Ei kovin vakuuttavaa, en vaan enään jaksanut alkaa tarjoilijan kanssa keskustelemaan tästä aiheesta...aina ei vaan jaksa, syö sitä mistä on varma.
    Jälkiruoka sielläkin minulle tuotiin erikseen, eikä sitä tarvinnut edes pyytää.

    Kaikenkaikkiaan olen tosiaankin syönyt riittävästi (ähky, paksu,,,) menneiden juhlien tiimellyksessä, mutta on se oma juttunsa, pitää huoli siitä mitä suuhunsa laittaa!
    Entä jos joku ei halua pitää itsestään numeroa, eikä kysellä koko ajan,, voi jättää tietysti syömättä ja syödä vain varmoja, mutta ei se sekään oikein ole.
    Itselle tulee välillä sellainen olo, että on hankala asiakas, tiedän ettei se niin ole,, mutta minkäs sille tunteelle voi...

  • Tallulah 476 viestejä16.12.2010 17:59

    Siis tajusinko oikein; pyysit gluteenittomia karjalanpiirakoita ja ihmettelet kun ei löytynyt, vaikka et ollut etukäteen ilmoittanut ruokavaliota??
    Mun mielestä ei voi olettaa gluteenitonta jos ei ole ilmoittanut etukäteen. Voin vain kuvitella sen kiroamisen keittiössä...

  • Mainos

  • taigis 101 viestejä17.12.2010 06:48

    Ei se ollut meille mikään ongelma, mutta aina voi kysyä. Kysymällä asiat selviävät ja myös edistyvät.

    Kyseessä on kuitenkin kaupungin suurin päivittäinen seisova pöytä, jossa käy näin joulun aikaan todella paljon ihmisiä.
    Paljon ryhmiä, porukoita ja extemporekävijöitä. Mielestäni hyvä kokki voisi olla varautunut kaikkeen ja kaikenlaisiin asiakkaisiin. Ei olisi iso homma varata vaikka sitten se Moilasen piirakkapussi pakastimeen, munavoihan käy joka tapauksessa kaikille. (Tiedän, että se pitää olla erikseen, mutta noin periaatteessa ei aiheuta ylim. vaivaa.)
    Enemmänkin minua ihmetytti siinä paikassa, että kaikkiin laatikkoruokiin oli siinä paikassa laitettu korppujauhoja, eikä vaihtoehtoja erikoisruokavalioille ollut kuin keitinperunat.

  • Jezu  Ylläpitäjä17.12.2010 12:00

    Eipä tuo etukäteen ilmoittaminenkaan aina auta, jos paikassa ei haluta ottaa keliaakikkoa huomioon.

    Itse olin pikkujouluillallisella eräässä fiinissä turkkilaispaikassa Helsingin Kampissa. Seurueellemme tuotiin alkuruoat isoilla lautasilla niin, että yhdellä lautasella oli sekaisin kymmentä eri sorttia hummusta ja ties mitä virityksiä. Lisäksi kylkeen tuotiin pitaleipää dipattavaksi. Tiedustelin, onko annos gluteeniton. Suomea murtaen puhuva tarjoilija ihmetteli hetken, kävi keittiössä ja tuli osoittelemaan sormella annosta, että "tuota, etkä tuota, etkä tuota voi syödä, mutta kaikkea muuta kyllä." Gluteenitonta leipää heillä ei ollut. Päädyin siis leikkaamaan lautasella olleesta feta-juustosta pienen palan, jota ei oltu vielä sotkettu pita-leivillä.

    Ruokailun organisoinut kaveri kovisteli ennen pääruokaa paikan kokkia, että nyt homman pitää toimia. Sainkin vihdoin lammasleikkeeni, joka oli ravintolan kokin ja omistajan mukaan täysin gluteeniton. Tässäkin lautasen pohjalla oli jotain kastiketta, mutta sen verran ohuen näköistä, että päätin syödä annoksen, joka sisälsi luullisia lampaan paloja, paistettuja perunan puolikkaita, fetaa ja vihanneksia. Maku oli ihan ookoo, mutta ruokahalu ei kovin kummoinen sekoilun takia.

    Jälkiruoaksi etukäteen tilaamaani jäätelöä eivät enää vaivautuneet edes tuomaan minulle, enkä minä jaksanut enää olla se hankala asiakas. Onneksi viini oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Ei enää ikinä turkkilaiseen.

    Keliaakikko vm. -07 / Celiac since -07

  • seikku 36 viestejä17.12.2010 12:01

    Juurikin tuo tunne, että on hankala asiakas..
    Sitä mieluummin on kyselemättä.
    Annoin viime kesänä palautetta erään ison hotelliketjun aamupala pöydästä. Etukäteen tilatessa oli ilmoitettu, että tulee lapsiasiakas joka tarvitsee gluteenitonta.
    Tarjoilija oli herännyt ilm. väärällä jalalla vai oliko hän vain väärällä alalla, koska jo heti ensimmäisen kysymyksen jälkeen, "olisiko mahdollista saada gluteenitonta leipää" (esillä ei ollut ) päätin, että enempää en häntä tule vaivaamaan. Leipää kyllä tuli pakastimesta. Mies kysyi seuraavan kysymyksen, vastaus oli yhtä yrmeä. Margariineja ei näkynyt muuta, kun murusten täyttämä rasia, poika sanoi, että pärjää kyllä juustolla. No sen enempää emme kyselleet, hedelmän otti jälkiruuaksi. Viikon mietin, että laitanko palautetta, mutta sen verran otti päähän kaikkien tulevien keliaakikko asiakkaiden puolesta, että laitoin.
    Vastauskin tuli, pahoiteltiin tarjoilijan käytöstä.
    Ja kaikkea olisi löytynyt, margariininappejakin, muffinseja sun muuta makeaa jälkiruokaa. Olisi vain pitänyt pyytää niitä margariininappeja erikseen leivän pyytämisen jälkeen. Ihmettelin, että eikö tarjoilija voisi sen verran edes lapsiasiakasta huomioida, että kertoisi, mitä löytyy ja kysyä mm. mitä hän haluaa pakastimesta tuotavan.
    Laitoinkin palautteeseen, että minusta on ok, jos ei tiedä ja myöntää tietämättömyytensä, se on ihan inhimillistä, mutta riesaksi ruokavammaisuutemme takia emme halua tuntevamme olevan.

    Tämä ei nyt liittynyt varsinaisesti pikkujouluihin, mutta tuo Taigiksen kirjoittama TUNNE on niin tuttu.

    Ja ehkä minä vaadin sitä hyvää palvelua sen takia, kun itse olen yrittäjä palvelualalla ja palvelen asiakkaan niin hyvin kuin vain kykenen. Ehkä tuntosarvet ovat vähän herkemmät tämän takia.

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,022s