Retkeilemässä

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>
  • glenni 58 viestejä7.4.2009 10:12

    Kaipa tämäkin jonkinlaista matkailua on?

    Lähinnä mua kiinnostaa miten muut kaikki retkeilyt hoitaa. Vai onko täällä yhtään eränkävijää joukossa? Eli itse olen viettänyt telttaelämää luonnossa ja jäätiköllä ja molemissa hyvin on tullut syötyä. Hieman asiaa vaikeuttaa se, että valmiita retkiruokia on vaikeata gluteenittomana löytää. Reiterilla taisi olla yksi tai kaksi ja Realilla yksi + yksi aamiainen. Ihan kätevä ja nopea sapuska on myös riisinuudelit ja siihen lisätyt salamin tai metukan tai vastaavan palat (tyhjiöpakattuna säilyvät ok). Minä en ole kovin hienoja sapuskeja viittinyt luonnonhelmassa tehdä, koska yleensä kannan sapuskit itse sinne luontoon, niin ei viitti kauheasti niitä aineksia ottaa mukaan lisää painoa tuomaan. Etenkään jos tarkoituksena on kavuta hieman ylemmäs, eli jollekin vuorelle. Aamiaisena on ollut lasten riisivelli höystettynä mustikkakiisselillä ja proteiinijauhelisällä (valmiiksi annoksiksi tehtynä omissa minigrip pusseissa joka aamuksi). Kaurapuuro olisi tietty kanssa ok, mutta ei oikein kiinnosta herätä kolmen neljän aikaan aamulla keittelemään puuroa useammaksi minuutiksi Eikä sen keittoastiankaan peseminen luonnossa kauheasti houkuta...

    Patikoidessa nautittavat välipalat onkin sitten hieman haastavampi juttu. Eli erilaisia proteiinipatukoita olisi kiva löytää. Myös hyvänmakuisia! Tulee syötyä myös pähkinöitä ja pähkinä-kuivahedelmä sekoituksia. Irtokarkit on loistavia energianlähteitä kanssa (ostan siis pussissa erilaisia ns. irtokarkkeja) sekä tietty energiageelit ja energiajuomat (jauheet, joita sekoitetaan veteen).

  • Ansku71 8 viestejä7.4.2009 10:28

    Retkieväisiin en osaa sanoa mitään, mutta välipalapuolelle tuli mieleen itse tehdyt myslipatukat. En muista nähneeni,(en tosin ole juuri etsinytkään)gluteenittomia myslipatukoita mutta olen lasten kanssa kotona tehnyt. Kotona kun on urheilevia lapsia jotka tarvitsevat energiaa peleihin. Valmistan itse myslin jotta saisin "muro"mysliä, en ole valmiina löytänyt niitäkään. Tosin onnekseni voin syödä kauraa, en tiedä miten mysli onnistuisi ihan tattari tms. hiutaleilla.

    Ohjeet voin kaivaa iltasella jos löytyy kiinnostusta kokeilemiseen.

  • Mainos

  • glenni 58 viestejä7.4.2009 12:18

    Asku71, toki löytyy kiinnostusta! Hyvin kiitollinen olisin ohjeesta!

    Maltalla oli Schärin gluteenitonta myslipatukkaa, mutta ei ole täällä moisia näkynyt.

  • Jezu  Ylläpitäjä7.4.2009 12:56

    glenni kirjoitti:
    Kaurapuuro olisi tietty kanssa ok, mutta ei oikein kiinnosta herätä kolmen neljän aikaan aamulla keittelemään puuroa useammaksi minuutiksi Eikä sen keittoastiankaan peseminen luonnossa kauheasti houkuta...

    Eikös nuo Provenan pikapuurot toimisi hyvin? Veden vaan kiehauttaa ja tekee suoraan lautaselle.

    glenni kirjoitti:
    Patikoidessa nautittavat välipalat onkin sitten hieman haastavampi juttu. Eli erilaisia proteiinipatukoita olisi kiva löytää. Myös hyvänmakuisia!

    Itse syön paljon myös kaupunkivaelluksilla noita Fastin patukoita. Todella täyttäviä ja ihan hyviä, jos ei nyt ihan patukkatolkulla syö Löytyy ainakin Prismoista.

    Fast Nutritions (ainoastaan PROFX 60g LO-CARB-patukka ei ole gluteeniton)

    glenni kirjoitti:
    Maltalla oli Schärin gluteenitonta myslipatukkaa, mutta ei ole täällä moisia näkynyt.

    Sain Schärin näytepakkauksen mukana tuon myslipatukan. Oli todella hyvää. Miksiköhän sitä ei myydä Suomessa.

    Kannattaa kokeilla myös Eat Naturalin myslipatukoita. Niitä on tullut popsittua lähinnä lentokentillä, mutta Gift Gourmet -verkkokauppa näyttää kauppaavan niitä Suomessa:

    Gift Gourmet ja sitten oikean alareunan hakulaatikkoon Eat Natural

    Keliaakikko vm. -07 / Celiac since -07

  • Sussu 97 viestejä7.4.2009 13:48

    Minä olen kanssa ostanut jonkun energiapatukan-proteiinipatukan joskus nälissäni ainakin Sokkarilta jossa on luontaistuotteita ym. osasto. Ja oli vielä hyväkin, olis voinut mättää useammankin,mutta kun antaa energiaa niin kaloritkin ol kohillaan, sellanen banaanisuklaan makuinen mutta en kuollaksenikaan muista merkkiä..

  • glenni 58 viestejä7.4.2009 21:04

    Jezu, kiitos! Juuri tuollaista puuroa olen kaipaillut. Ei vaan ole Provenat sattunut silmään missään kaupassa (pakko myöntää, että kolmesta kaupasta näitä vasta katsellut).

    Fasteja pitää kanssa kokeilla.

  • Ansku71 8 viestejä8.4.2009 08:58

    Lisäsin myslin ohjeen vinkkeihin, samoin myslipatukoiden.
    Olen itse käyttänyt samaa muromysliä myös niissä patukoissa mutta ne onnistuu varmaan myös tavallisilla gluteenittomilla mysleillä. Annos on kieltämättä suuri mutta säilyy hyvänä ainakin kuukauden verran, tosin meillä ei ole koskaan säilynyt niin kauaa...

  • Mainos

  • KattiMatikka 271 viestejä8.4.2009 21:40

    Jos vaan osaat Glenni vähänkään saksaa, niin nettikauppa Querfood (löytyy vinkeistä) tarjoaa 49 erilaista myslipatukkaa/energiapatukkaa.

  • higga 209 viestejä11.4.2009 22:57

    Toi provenan pikapuuro ei oo kauhean puuromaista, enemmän pehmeitä hiutaleita vierekkäin. Sitä oon keittänyt muutaman minuutin jotta tulee puuromaisemmaksi. Tohon puuro-ongelmaan vois käydä paremmin Holle merkkiset vauvanruokapuurot jotka on gluteenittomia. Lämpimään veteen sekoitetaan ja heti valmista puuroa. Ainakin hirssiä ja täysjyväriisiä meillä on syöty. Näitä saa Allermiinasta ja ainakin tampereen Ruohonjuuresta. Kannattaa kokeilla! Suolaa noissa tuskin on, mutta sitä on helppo lisätä maun mukaan.

  • milla 412 viestejä12.4.2009 05:49

    Minä tykkää niistä Provenan pikapuuroista. Kannattaa vaan laittaa sitä vettä vähemmän pussia kohden kuin mitä ohjeessa lukee.

  • higga 209 viestejä12.4.2009 15:35

    ^^Saatko oikeasti niistä ihan puuroa? Meillä pussit on jäänyt hyllyyn kun en oo saanut niitä puuroutumaan, jotenkin kauhean kökköseksi on jäänyt. Kiehuvaan veteen oon tehnyt, liekö vika puurossa vai käyttäjässä

  • milla 412 viestejä12.4.2009 15:39

    higga kirjoitti:
    ^^Saatko oikeasti niistä ihan puuroa? Meillä pussit on jäänyt hyllyyn kun en oo saanut niitä puuroutumaan, jotenkin kauhean kökköseksi on jäänyt. Kiehuvaan veteen oon tehnyt, liekö vika puurossa vai käyttäjässä
    Kyllä saan. Laitan veden ensin mukiin sitten vähitellen sekoittaen kaadan hiutaleet sinne. En siis ensin hiutaleita niinkuin ohjeessa taidetaan neuvoa. Silloin siitä tulee kökköstä.- ja tosiaan vähemmän vettä, ei läheskään täyteen mukia. Sitten antaa seistä jonkin aikaa mukissa, niin kyllä saostuu namiksi :P:P

  • Mainos

  • glenni 58 viestejä13.4.2009 22:30

    Kiitoksia loistavista vinkeistä, kaikkia täytyy tietty kokeilla

  • Jezu  Ylläpitäjä26.4.2009 21:31

    milla kirjoitti:
    Minä tykkää niistä Provenan pikapuuroista. Kannattaa vaan laittaa sitä vettä vähemmän pussia kohden kuin mitä ohjeessa lukee.

    Samaa mieltä. Itse käytän noin 2/3 Teema-sarjan kahvimukin tilavuudesta vettä tai hieman alle. Pitää vettä reilun minuutin mikrossa mukissa ja laittaa puuropussin sisällön syvään lautaseen. Sitten kaataa kuuman veden hissukseen sekoitellen puuron sekaan.

    Mielestäni Aprikoosiin pitää laittaa vähemmän vettä kuin Luumuversioon. Onko muilla mielipiteitä tästä?

    Keliaakikko vm. -07 / Celiac since -07

  • nuhppir 1 viesti29.5.2009 13:41

    Minä olen hoitanut retkeilyt lähinnä seuraavanlaisella speksillä. Tehdään selaisia alle viikon mittaisia vaelluksia pohjoisessa, joten tarvitsee olla ihan täyttävää ja ravitsevaa ruokaa mukana. Ruoka valmistetaan Trangialla.

    Aamiaiseksi riisihiutalepuuroa ja mustikkekeittoa ja/tai
    leipää, juustoa, metwurstia
    kahvia/teetä

    Varsinaiseksi ruuaksi yleensä Blå Bandin patapussiruokia, joihin lisään kuivattua jauhelihaa. Pohjolan perunapata valmistuu hieman nopeammin, Tex Mex on suosikki.

    Hyvän ruuan saa myös kuivatusta jauhelihasta, kasviksista ja perunamuusijauheesta.

    Kulkemiseen minulla on aina pähkinä/hedelmä/rusinasekoitusta esim Pirkan pähkinä-marjasekoitus on tosi hyvä ja sopivan kokoisessa pussissa valmiiksi. Suolapähkinöitäkin usein on matkassa, unohtamatta suklaata.

    Pikkunälkään vaelluksilla on "lämminkupit" ihan näppäriä. Hyväksi on havaittu myös John Westin tonnikala pusseissa, jotka kulkevat mukavasti mukana.

  • Hillevi 17 viestejä29.5.2009 16:29

    nuhppir - onko tuota "lämminkuppi"-ainestakin gluteenittomana? Vähään aikaan en ole tuotetta tutkaillut, mutta muistelisin, että kaikki maut sisälsivät vehnäjauhoja. Miten on myös Blå Bandin tuotteet?

  • meukki 16 viestejä31.5.2009 19:53

    Ainakin suurin osa Blå Band Lämminkuppi-keitoista on gluteenittomia. En ole tainnut löytää vielä yhtään makua jossa olisi ollut vehnäjauhoja. Olen jonkun verran näitä keittoja eväänä maastotyöpäivinä syönyt, termospullosta vaan kuumaa vettä sekaan ja keittolounas on valmis

  • Mainos

  • Jezu  Ylläpitäjä31.5.2009 20:24

    meukki kirjoitti:
    Ainakin suurin osa Blå Band Lämminkuppi-keitoista on gluteenittomia. En ole tainnut löytää vielä yhtään makua jossa olisi ollut vehnäjauhoja. Olen jonkun verran näitä keittoja eväänä maastotyöpäivinä syönyt, termospullosta vaan kuumaa vettä sekaan ja keittolounas on valmis

    Tästäpä löytyy aika kattava vastaus aiheeseen:

    Campbells-tuotteiden gluteenittomuus

    Keliaakikko vm. -07 / Celiac since -07

  • Tiixi89 25 viestejä12.11.2009 10:24

    Täällä on vanhentunutta tietoa Blå Bandin tiedoissa.
    Otin uudelleen yhteyttä asiakaspalveluun tehdesäni päättötyötä aiheesta ja he sanoivat toisin gleteenittomuudesta. Tässä olisi heidän kirjeensä prikulleen samanlaisena kun sain sen.

    ****

    Hei!

    Blå Band tuotteet ovat tavanomaisia elintarvikkeita. Emme valmista varta vasten gluteenittomia elintarvikkkeita.
    Tuotteissamme on paljon sellaisia, jotka ainesosiensa puolesta olisivat gluteenittomia mutta koska valmistamme myös sellaisia tuotteita, jotka sisältävät mm. vehnäjauhoja, emme voi taata tuotteiden gluteenittomuutta.

    On aina olemassa riski, että gluteenia joutuu ainesosiltaan gluteenittomiin tuotteisiin.
    Tämän vuoksi emme voi painattaa pakkauksiin gluteeniton-väittämää.
    Emme ole myöskään analysoineet tuotteidemme gluteenipitoisuuksia.

    Vastauksena kysymykseenne, emme voi siis taata että tuotteemme olisivat gluteenittomia.

    Ystävällisin terveisin,
    Päivi

    Päivi Turhanen
    Consultant / Technical support
    Campbell Soup Finland Oy
    Tel. +358-9-20-7681 409
    Mobile +358-40-8611 767
    Telefax +358-20-7681 490
    paivi_turhanen@campbellsoup.com

  • Piika 1 viesti13.6.2010 14:29

    Runsaasti reseptejä gluteenittomalle vaeltajalle, melojalle ja hiihtäjälle:
    http://cookinginlandscapes.com/

    Myslipatukoista Organic Food Bar Cranberry on mun lemppari. Vastaa melkein yhtä ateriaa, mutta painaakin 70g. Saatavissa Ruohonjuuresta.

  • nyyti 58 viestejä24.6.2014 14:22

    Hei!
    Olen lähdössä heinäkuussa parin päivän purjehdusreissulle ja eväät mietityttää. Tavaraa saa kyllä kulkemaan niin paljon kun veneeseen jaksaa kaupasta kantaa eli kuljetus ei ole ongelma, mutta kylmäsäilytystä ei ole. Ruokaa voi tehdä trangialla kun vene on laiturissa, eli käytännössä illalla pystyy tekemään yhden lämpimän pääruuan ja esim. aamulla kuumaa vettä termokseen. Muut eväät pitäisi pystyä syömään vauhdissa keinuvassa veneessä.
    Ruokavammat mm. gluteeniton, laktoositon, ei pähkinää, ei soijaa tai papuja, ei omenaa tai persikkaa.
    Hyviä ideoita? Mitä te pakkaisitte mukaan?

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,011s