Seuranta

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Alkuun < Edelliset
1 2 3
Seuraavat > Loppuun >>
  • Kari 364 viestejä22.12.2010 01:14

    Mulla menee seuranta kyllä "omatoimista" rataa. Toimivaksi jutuksi olen todennut verenluovutuksen spr:lle. Siellä on aika tiukka seula jo ennen hemoglobiini-mittausta. Mulla tuli ennen G-diagnoosia monta kertaa bumerangi verenluovutusta ennen, liian alhainen Hgb 130 ja silleen. Rautatabletteja purkki ja kotiin popsimaan.
    Viimeksi oli joulukuun alussa pitkästä aikaa, luunmurtuman, ja yskän jälkeen ns. terves olo. Netissä kutsuivat O- kuten myös kaikkia muitakin. Varastot vähissä. Kävin luovuttamassa, ja ihan normaalien kotiherkuttelujen seurauksena Hgb 146. Taitaa olla G-ruoka pitänyt.
    Luutiheyden aion tammikuulla mittauttaa.
    En ole työterveyden piirissä, mutta silti terveyttäni itse seuraan. Oma-lääkäri ei näihin ole koskaan puuttunut, joitakin juttuja kyllä todennut rekisteristäni. Toisaalta, jos jokin juttu alkaa vaivata silleen isolla V:llä, otan ilman muuta ajan yksityisella. Aina sama lääkäri ja asia etenee.
    On tuolla hoidolla valitettavan iso ero kun vertaa kunnallista ja yksityistä. Nyt mulla kuiteskin asiat aika hyvin mallillaan .."pullat sillee hyvin uunissa". Hyviä joulunaikoja toivotellen hyvälle sivustolle!

    Olin tänään läheisen ala-asteen siis koulu tapahtumassa. Thaimaalainen rouva tarjoili riisikääröja, vihannesta ja jauhelihaa, kaikki gluteenitonta. Oli hyvä lounas.

  • Reetta  719 viestejä22.12.2010 22:12

    Kari, kun menet lekurille hakemaan lähetettä luuntiheysmittaukseen, kannattaa pyytää myös tuo D-vitamiini verestä. Meiltä osteoporoosia/peniaa sairastavilta se on hyvä katsoa myös - ja näin pimeimpään vuodenaikaan, koska silloin D-vitamiiniarvot on alhaisimmillaan, kun kaikki kesän D:t on jo tuhlattu.

    Hyvää Joulua minultakin kaikille Glu.fi -ihmisille.

  • Mainos

  • Kari 364 viestejä23.12.2010 03:41

    Reetta, annat hyvän vinkin, jota taidan noudattaa, kiitos siitä! Ihan vertailun vuoksi, eri asiasta vielä, vaimolla hammas lohkeama sattui: sitä ei itse korjata - aika hammaslääkärille - ilman kapinointia sai ajan 7 kk päähän. Onx tämä jotain terveyden hoitoa. Entäs jos haluais ihan vaan normaali tarkistuttaa...mahtaisko olla 15v päähän. t.Joulupukki

    Olin tänään läheisen ala-asteen siis koulu tapahtumassa. Thaimaalainen rouva tarjoili riisikääröja, vihannesta ja jauhelihaa, kaikki gluteenitonta. Oli hyvä lounas.

  • seikku 36 viestejä27.12.2010 21:24

    mamma74 kirjoitti:
    Hmm. Meillä tytön keliakia diagnosoitiin helmikuussa 09, ensimmäisessä seurannassa käytiin syyskuussa. Silloin vasta-aineet olivat palautuneet normaaleiksi. Lääkärin mukaan jatkoseurannassa ei tarvitse käydä kuin 5 vuoden välein. Minusta ohje on melko erikoinen, kun kyseessä on 6-vuotias lapsi. Aionkin viedä tytön omatoimisesti seurantaan vuosittain. Meillä siis diagnoosi tehty yksityispuolella, emmekä siksi ole julkisen sairaanhoidon seurannassa.

    Kuulostaapa aika hurjalta tuo yksityislääkärin ohje lapsen kohdalla..
    Meillä poika oli 10v. kun keliakia reilu vuosi sitten todettiin. Puolen vuoden päästä oli seuraava käynti lastenpolilla verikokeineen ja sitten taas puoli vuotta seuraavaan. Tästä eteenpäin kontrolli on vuoden välein, jos ei mitään ihme oireita tule. Lääkäri sanoi, että täysi-ikäiseksi saakka?

  • porajata 460 viestejä16.3.2011 18:32

    porajata kirjoitti:
    porajata kirjoitti:
    Eipä tuosta haittaakaan ole kun käy vaikka vuosittain seurannassa

    Niin ja mulla ainakin työterveyslääkäri noin suositteli

    Lisäksi tuossa työterveyshuollossa ei tulee mitään nuo verikokeet mulle maksamaankaan.....

    Nyt on mulla tilanne toinen eli onkohan tietoa miten kunnallinen työterveyshuolto pelaa näissä seuranta-asioissa

    Riittääkö käynti terveyshoitajalla ?
    Riittääkö puhelinsoitto lähetettä varten labraan ?
    Mitähän maksaa käynti ja verikokeet ?

    Kävin kunnallisen terveyskeskuksen luukulla ja pyysin lähetteen vuosittaiseen seurataan....
    Ensin piti kuitenkin pyytää työterveyshuollon historia tiedot terveyskeskukseen.
    Lähete tuli parinviikon odottelun jälkeen, nyt sitten vaan labraan....

  • ponipimu 239 viestejä17.3.2011 00:01

    tuosta hammaslääkärijutusta on pakko laittaa oma kokemus, mulla lohkesi takahampaasta pala, vitkuttelin pari viikkoa soittoa hammaslääkärille kun en tiennyt työvuorolistoja, sitte kun ne sain ja soitin, voitteko kuvitella SAIN AJAN SAMALLE PÄIVÄLLE!

    yritin saada aikaa muutaman viikon päähän kun hammas ei vihlonut eikä oireillut, mutta vaihtoehtoina oli tulla heti tai parin kk päästä, menin tietenkin heti.

    täällä maalla asiat on hieman eritavoin.

  • porajata 460 viestejä18.3.2011 12:37

    porajata kirjoitti:
    porajata kirjoitti:
    porajata kirjoitti:
    Eipä tuosta haittaakaan ole kun käy vaikka vuosittain seurannassa

    Niin ja mulla ainakin työterveyslääkäri noin suositteli

    Lisäksi tuossa työterveyshuollossa ei tulee mitään nuo verikokeet mulle maksamaankaan.....

    Nyt on mulla tilanne toinen eli onkohan tietoa miten kunnallinen työterveyshuolto pelaa näissä seuranta-asioissa

    Riittääkö käynti terveyshoitajalla ?
    Riittääkö puhelinsoitto lähetettä varten labraan ?
    Mitähän maksaa käynti ja verikokeet ?

    Kävin kunnallisen terveyskeskuksen luukulla ja pyysin lähetteen vuosittaiseen seurataan....
    Ensin piti kuitenkin pyytää työterveyshuollon historia tiedot terveyskeskukseen.
    Lähete tuli parinviikon odottelun jälkeen, nyt sitten vaan labraan....

    Labrassa käyty, 5 purkillista verta ja virtsanäyte
    Tulokset tulee ensiviikolla....

  • Mainos

  • porajata 460 viestejä24.3.2011 12:39

    Yli 30 riviä tuloksia...

    Kaikki oli viitearvojen sisällä

    S-tTGAbA ensimmäisen kerran viiteen vuoteen viitearvossa, kotiruokinta näköjään auttoi, ennen työpaikkaruokailua ja aina oli vähän koholla !

  • vuodesta2010 25 viestejä24.3.2011 18:54

    Täällä meilläpäin tähystetään vuoden päästä diagnoosista, sitten vuoden välein niin kauan että saadaan "puhtaat paperit". Sen jälkeen sit vuosittain verikokeet ja lääkärikäynti. Jos aihetta on niin sit tietenki tarpeen mukaan tähystetään.

    Ite kävin 1v kontrollissa ja kaikki oli parantunu eli pääsen aika helpolla tästä eteenpäin.

  • porajata 460 viestejä24.3.2011 19:32

    vuodesta2010 kirjoitti:
    Täällä meilläpäin tähystetään vuoden päästä diagnoosista, sitten vuoden välein niin kauan että saadaan "puhtaat paperit". Sen jälkeen sit vuosittain verikokeet ja lääkärikäynti. Jos aihetta on niin sit tietenki tarpeen mukaan tähystetään.

    Ite kävin 1v kontrollissa ja kaikki oli parantunu eli pääsen aika helpolla tästä eteenpäin.

    Tähystelty on täälläkin ja verikokein seurantaa on jatkettu jo 4 vuotta

  • Reetta  719 viestejä24.3.2011 20:50

    Ihan mielenkiinnosta kyselen, mitä labratutkimuksia oikein tekivät, kun noin paljon tuloksia ? Mulle työterveys laittoi vain S-Kelian. Tosin 5 v huolto oli tulossa, joten en kauheesti muuta vinkunutkaan. Ja D-25-vitamiini verestä osteoporoosin seurantaan liittyen.

  • porajata 460 viestejä25.3.2011 10:06

    Reetta kirjoitti:
    Ihan mielenkiinnosta kyselen, mitä labratutkimuksia oikein tekivät, kun noin paljon tuloksia ? Mulle työterveys laittoi vain S-Kelian. Tosin 5 v huolto oli tulossa, joten en kauheesti muuta vinkunutkaan. Ja D-25-vitamiini verestä osteoporoosin seurantaan liittyen.

    Työterveyshuollon peruja, ottivat samat kunnallisessa...

    Meillä töissä oli aika tarkkaa tuo terveyden seuranta

    Eli, pieni verenkuva 15 komponenttia,kolestrolit ja rasvat 5 komponenttia,keliakia 2 komponenttia, virtsa 9 komponenttia

  • Mainos

  • porajata 460 viestejä3.4.2011 18:04

    Ilmeisesti verikokeet oli kunnallisessa ilmaiset, ainakaan vielä ei ole mitään laskua tullut ?

  • Reetta  719 viestejä3.4.2011 21:11

    Joo, terkkarissa ei labratutkimuksista eikä röntgentutkimuksista laskuteta erikseen.

  • porajata 460 viestejä10.12.2011 15:20

    Onkos kuinka monella ohjelmassa vuosittainen gluteenittomuus seuranta ?
    Esim. Verikokeet terveysasemalla ?
    Itse tässä mietin , että onkohan tuota seurantaa jatkettava kun on nyt jo viitisen vuotta vuosittain verikokein seurattu.....
    Tietenkin samalla sais muutkin veriarvot selville.....

  • Susa 61 viestejä27.4.2012 10:25

    Itselläni katsottiin veriarvot noin puolen vuoden päästä keliakian toteamisesta, koska oireita oli tiukasta dieetistä huolimatta. Arvojen todettiin olevan laskusuunnassa, vaikka muutama vahinko oli selvästi sattunut. Kontrolligastroskopiaan tuli julkiselta puolelta kutsu (keliakia todettiin työterveyshuollon kautta yksityisellä, mutta sinne en enää saanut sen jälkeen työterveyshuollon piikkiin mennä...) n. 11 kk päästä diagnoosista. Verikokeet toki otettiin myöskin ja vasta-ainearvot olivat tippuneet normaalille tasolle, vaikka ennen diagnoosia olivat hurjasti koholla ja veriarvojen perusteella oli jo keliakia suht selvä. Suolinukan tuho oli melko totaalinen diagnosointivaiheessa. Kontrolliskopiassa todettiin nukan alkaneen palautua, mutta vain 2/3. Terveyskeskuslääkäri soitti tuloksista ja sanoi, että seuranta jatkuu siten, että vuoden päästä otetaan verikokeet. Itseäni jäi kyllä mietityttämään, että mitä hyödyttää ottaa verikokeita, jos kerran ne jo nyt olivat normaalit, mutta nukka ei kuitenkaan ole palautunut. Eli saanko tietämättäni jostakin pieniä määriä gluteenia jatkuvasti, joka ylläpitää tulehdusta ja pieniä ja välillä suurempiakin oireitani? Esim. työpaikkaruokailu, joka tapahtuu linjastosta ja siinä on sattunut isompiakin vahinkoja muutama kerta. Vai kestääkö minulla nyt vain sen nukan palautuminen sitten pidempään kuin se keskimääräinen vuosi? Pitäisikö dieettiä vieläkin tiukentaa eli jättää vehnätärkkelys kokonaan pois? Käytän gluteenittomia tuotteita, joissa venhätärkkelystä. Käytä erittäin vähän, jos juuri lainkaan tavanomaisia tuotteita, joissa vehnätärkkelystä, tarkoittaen siis joku yksittäinen karkki joskus tms. Eli pitäisikö olla huolissaan, että suolen syöpäriski tässä kasvaa jatkuvasti, jos nukka ei korjaannukaan ja tulehdus suolessa pysyy... Lääkäri ei kyllä tuntunut ymmärtävän mitään, kun hänen kanssaan puhelimitse asiasta keskustelin. Vehnätärkkelyksestä kysyessäni ei selvästikään tajunnut, mistä on kyse...

  • porajata 460 viestejä27.11.2012 15:36

    Seuranta verikoe kerran vuodessa kunnallisessa, nyt on lähete pyydetty/saatu taas labraan.
    Pitänee joku aamu käydä näyte taas antamassa , edellisestä tasan vuosi.
    Hyvin pelaa tämä kunnallinen eli luukulla käynnin vaatii lähetteen saaminen ja hoitava lääkäri kuulemma sen vahvistaa ja lähettää labraan. Lääkärillekkin aika tulee samalla automaatilla ja ajan ilmoittavat/soittavat sitten joskus kun tulokset ovat saapuneet.

<< Alkuun < Edelliset
1 2 3
Seuraavat > Loppuun >>

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,012s