vuohelan taatelikakku

< Alkuun | < EdellisetSeuraavat > | Loppuun >
Kirjoittaja Viesti
ponipimu
198 viestejä
15.12.2011 22:20
Helsingin vieraat toi kauppahallista tuliaisina tänne käpykylään kassillisen kaikkea glutenitonta herkkua, ja yksi niistä oli tämä vuohelan taatelikakku.

kakku maultaan ja rakenteeltaan ihan hyvää, hintaa en tiedä mutta lievästi järkytyin kun luin mitä kaikkea se sisältää. siis 12 ei E-koodia! ei hyvää päivää! myös kakkun koko ihmetytti, pienen pieniä palasia siitä sai leikattua, normaalikakkuuihin verrattuna puolet pienempiä.

yleensä olen tehnyt taatelikakkun itse, ja onnistuu ihan gluteenittomana, myös maidottomana sen teko on helppoa kun vaihtaa voin kasvirasvaan. ja takuulla vähemmän E-koodeja ym. lisäainetta.

lisäksi saimme mm. tattaripipareita, siitä paketti lensi jo roskiin mutta veikkaan että nekin oli tungettu täyteen kaikkea mahdollista.

en tiedä mikä minua vaivaa mutta kovasti yritän aina katsella mahdollisimman luonnonmukaista ruokaa lautaselleni, välttelen E-koodeja sen minkä pystyn, valitsen aina sen tuotteen missä vähemmän kaikkea moskaa.

kysymys kuuluu, katsooko kukaan muu ikään tuoteselosteita ja ostatteko ylipäätään kalliita keinotekoisia tuotteita, mm. leivässä tuppaa olemaan kaikkea sitä sun tätä.

en nyt mitään super-ruokaa kuitenkaan syö, teen vain hieman enemmän valintoja kaupassa.
Tallulah
354 viestejä
16.12.2011 10:56
Itse ostan todella vähän mitään valmismössöjä joten ei paljoa tule katseltua silloin harvoin kun ostan. Leivän ostan valmiina mutta en leipää hirveästi syö. Makeista leivonnaisista tai kekseistä en välitä joten en niitä osta valmiina tai tee itsekään. Keinotekoisia makeutusaineita vältän koska mun mahani ei niitä oikein siedä. Kerran ostin pienen pussillisen jotain sokerittomia karkkeja ja maha oli sekaisin 3 päivää sen jälkeen.
annakristiina
22 viestejä

annakristiina

16.12.2011 11:59
Itseäni myös hirvittää kun katsoo glut. tuotteiden E-koodeja. Siksi pääasiassa koetan tehdä itse leivonnaiset (kakut ja leivät), en osta valmiita jauhosekoituksia vaan ostan erikseen esim. maissi-riisi-tattari- jne. jauhot ja sekoitan ne itse ja tulee halvemmaksikin. Mutta vaihtelun vuoksi joskus olisi kiva ostaa valmistakin eli silloin ei auta kuin kärsiä E-koodit... valitettavasti!
< Alkuun | < EdellisetSeuraavat > | Loppuun >
Kerro kaverille:MySpaceDelicious

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Aihe Viestejä Lukijoita
Luettu
136693
Luettu
225282
Luettu
264891
Luettu
134704
Luettu
314651
Luettu
94553
Luettu
504285
Luettu
244228
Luettu
73803
Luettu
133561
Luettu
53238
Luettu
253212
Luettu
213103
Luettu
183004
Luettu
182921

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Nyt etelään Finnairin edullisilla kesähinnoilla!

Hae keskusteluista


Uusi Eduskunta

Katso listaus, ketkä kansanedustajat lupasivat tukea ruokavaliokorvauksen korottamista. Nyt on aika siirtyä puheista tekoihin.