Jezu 

Keskusteluviestit

  • Oireeton keliakia 4.2.2009 11:31

    anka kirjoitti:
    Onko täällä muita täysin oireettomia keliaakikkoja? Miten teillä on onnistunut itsenne motivoiminen noudattamaan tarkkaa ruokavaliota? Sattuuko retkahduksia?

    Oma keliakiani diagnosoitiin oikeastaan sattumalta, kun selviteltiin miksi minulla on ollut närästystä jo pidemmän aikaa (minähän epäilin vain stressiä).

    Dieetin aloittamisen jälkeen oloni kohentui kuitenkin niin fyysisesti kuin psyykkisestikin - tuli pirteämpi olo ja oli muutenkin parempi fiilis. Keliakia voi siis vaikuttaa hyvin monella tavalla, ei vain viiltävänä vatsakipuna tai ripulina - jopa niin, ettei oireiden tajua johtuvan keliakiasta.

    Nykyään jos satun syömään jotain gluteenipitoista, tunnistan sen yleensä siitä, että vatsa on hitusen normaalia löysemmällä muutaman päivän sen jälkeen. Mitään suuria kipuja tai muita oireita ei yleensä tule (morkkista lukuun ottamatta). Tahallisia retkahduksia en harrasta, mutta jos puijaavat ravintolassa, niin minkäs sille teet.

    Kun kerran päättänyt ryhtyä gluteenittomalle dietille ja huomannut sen auttavan, siinä pysyy - siihen on vain tottunut ja hyväksynyt tilanteen.

    Ulkomailla vierailu onkin sitten oma lukunsa. Mutta ehkä sekin kannattaa ottaa vaan haasteena. Aina sitä ruokaa on saanut, vaikka välillä melkoinen jumppa ja asioiden selvittely ollut ravintoloissa. Ja saapahan ainakin kommunikoida paikallisten kanssa Itse en jättäisi matkustelematta sen takia, että joudun uhraamaan hieman enemmän aikaa matkan valmisteluun ja ruoan hankintaan paikan päällä.

    anka kirjoitti:
    Lisäksi kysyisin mielipidettänne seuraavaan. Lääkäri, joka totesi keliakiani sanoi, ettei näe ongelmaa siinä, jos joskus syönkin gluteenipitoista ruokaa (viittasi esim. ulkomaanvuoteni mahdollisiin grillijuhliin). Keliaakikkosukulaiseni on kuitenkin kauhuissaan saamastani ohjeesta ja sanoo, että leivänmurukin on liikaa. Tässä uskossa itsekin olin aiemmin ollut. Onko kellään tietoa, voiko lääkärini olla oikeassa?

    Oma lääkärini totesi, että voin juoda maissiolutta, joka on tietenkin kiellettyjen listalla. Ehkei aina kannata uskoa mitä lääkäri sanoo vaan ottaa asioista selvää.

    Olikohan tästä mitään apua. Toivottavasti jaksat tsempata dieettisi kanssa - kyllä siihen lopulta tottuu

  • Vehnäallergia 3.2.2009 23:18

    Mitenköhän gluteeniton-termin uudistus vaikuttaa vehnäallergikkoihin, kun luontaisesti gluteeniton -nimitys poistuu käytöstä? Täällä keskustelua aiheesta:

    Gluteeniton-termin merkitys muuttuu

  • Vatsakivuista 3.2.2009 15:36

    Söin eräänä iltana kotimaisen pitsaketjun gluteenitonta pitsaa ja muutaman tunnin unien jälkeen heräsin aivan järkyttävään vastakipuun. Voisin kuvitella, että puukolla mahan viiltäminen tuntuisi samalta. Koko vatsaan sattui törkeästi. Singahdin vessaan ja olo helpotti suht nopeasti. Ilmeisesti pizzassa oli jotain gluteenipitoista tai muuta hyvin sopimatonta.

    Yleensä minulla ei mitään isompia kipuja ole ollut, vaikka epäilisinkin syöneeni jotain sopimatonta. Enkä kyllä osaisi sanoa johtuuko joku pieni vatsakipu gluteenista vai esim. stressistä tai muuten huonosti syömisestä.

  • Omituisia termejä..? 3.2.2009 13:56

    Hyvä kysymys, itse miettinyt aivan samaa Jyväbroileria on kyllä tullut syötyä huoletta.

    Toisaalta eiköhän eläimiä yleensä ruokita myös gluteenipitoisilla viljoilla? Jos tästä olisi haittaa, ei varmaan mikään makkara voisi olla gluteenitonta?

    Itse olen miettinyt myös, ovatko huulirasvat gluteenittomia

  • Fazerin ja Maraboun suklaat 2.2.2009 12:21

    Suviih kirjoitti:
    Uskallatteko syödä Fazerin (ja Maraboun) suklaata?
    Keliakialiiton sivuilta löysin jutun, jossa yrityksien edustajat kertovat, että huolimatta tekstistä "saattaa sisältää vehnän jäämiä" tuotteet olisivat gluteenittomia. Tuotteeseen mahdollisesti joutuneen vehnän määrä olisi kuulemma niin pieni, että se vastaisi korkeintaan vehnätärkkelystuotteen gluteenipitoisuutta.

    Vain osassa Fazerin tuotteista on vehnäjäämiä. 300 gramman levy on gluteeniton (tehdään ilmeisesti eri paikassa kuin 200g levyt). Kannattaa käyttää tätä Fazerin tuotehakua gluteenittomien metsästykseen:

    Cloetta Fazerin tuotteiden eritysruokavaliohaku

    Eli kyllä, syön Fazerin suklaata

    Ja tässä vielä vanha keskustelu aiheesta:

    Fazerin suklaat + Myllyn paras

  • Selecta kahviautomaatit 2.2.2009 11:29

    Suviih kirjoitti:
    Niille on itseasiassa muistaakseni omat suuttimensa josta ne tulevat ulos. Muutenhan kahvi maistuisi kaakaoiselle ja päinvastoin jos edellinen käyttäjä olisi ottanut eri tuotteen.

    Näin sen täytyy kyllä varmaankin olla Eli maidokkeiden ja muiden kuin kahvin kanssa pitää olla tarkkana.

  • Jauhoja Jyväskylässä? 2.2.2009 11:16

    Siirsin tämän kysymyksen omaksi keskusteluksi.

    Pidetään palvelu selkeänä ja avataan ihan uudet aiheet sekä kysymykset omiksi keskusteluiksi. Ne tulevat kyllä tuohon etusivulle nostoksi ja sen huomaa varmasti iso joukko ihmisiä.

  • Selecta kahviautomaatit 2.2.2009 11:14

    Suviih kirjoitti:
    Kahvinpavut kyllä olivat puhtaita eli mustasta kahvista tykkäävien keliaakikkojen ei tarvitse varoa.

    Mutta mitenköhän mahtavat sekoittua laitteessa? Jos samasta putkesta tulee ulos kahvi ja lisukkeet, niin jonkinlainen kontaminaatioriski on varmaan olemassa?

  • Chef Wotkin's tuotteet gluteenittomia 2.2.2009 01:56

    Lihan ystäville tiedoksi, että kaikki Chef Wotkin'sin valmistamat tuotteet ovat gluteenittomia. Halusivat vielä asiakaspalvelusta tarkentaa, että myös ryynimakkara (tattari) ja korppukinkku (gluteeniton korppujauho) ovat gluteenittomia. Gluteenittomuus on myös merkattu pakkauksiin.

    Ja on muuten hyvää. Aika paljon tullut maisteltua eri vaihtoehtoja

    Heillä on myös tehtaanmyymälä osoitteessa Vanha talvitie 8, Helsinki.

    Lisätiedot myymälästä

  • Selecta kahviautomaatit 1.2.2009 23:53

    Hyvä pointti. Meillä on töissä Vendorin automaatti ja olen itse lopettanut sen käytön, kun ei voi olla varma mitä sen juomat pitävät sisällään. Hommasin tilalle oman keittimen ja sillä sitten keittelee normipuruista kahvit

    Tosi epäselvästi tuoteselosteet noiden kahviautomaattifirmojen sivuilla. Voisikin pistää meiliä ja kysäistä ovatko tuotteet gluteenittomia.

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Lisätiedot

    Yksityisviesti
    Lähetä yksityisviesti

    Vinkkejä
    396 vinkkiä

    Tuotteita
    591 tuotetta

    Kuvia
    976 kuvaa

    Linkkejä
    189 linkkiä

    Keskustelu
    2364 viestiä, 649 aloitusta

    Kommentit
    646 kommenttia

    Rekisteröitynyt
    28.4.2008 23:07

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,02s