Prinsessakakku

Keskusteluviestit

<< Alkuun < Edelliset
1 2
  • Ihokeliakian oireita? 24.3.2014 14:39

    Joo, voi olla lievää. Kuulostaa tutulta. Nykykäsityksen mukaan ihokeliakia on tavallisen keliakian lisänä, eli keliaakikolle voi tulla myös iho-oireita. Suolinukan vauriot ovat yhteisiä molemmille, eikä niitä ole aina helppo saada kiinni vain muutamaan pieneen kohtaan rajoittuvalla näytteellä. Keliaakikoilla ja ihokeliaakikoilla (DH)voi olla enemmän tai vähemmän suolisto-oireita. Ihokeliakia diagnosoidaan ihonäytteestä rakkulan kohdalta ja ns. normaalilta iholta. Molemmissa näkyvät tyypilliset muutokset. Ihottuma tulee herkästi pienemmästäkin altistuksesta, ja sen aiheuttavat ympäri kehoa seikkailevat tulehdusaineet. Dieettiä ei pidä aloittaa ennen tutkimuksia.

  • Oireeton keliakia - kannattaako? 21.3.2014 15:25

    Minäkin ehdin syödä liki neljännesvuosisadan väärää ruokaa, sillä aikanaan keliakiaa luultiin lastentaudiksi, joka paranisi itsekseen, eli se sekoitettiin vielä jotenkin vilja-allergiaan. En tiennyt omaavani mitään oireita, kunnes alkoi aivan hillitön kutina päässä ja päänahka ja kasvot olivat täynnä vesikelloja, joista suurin osa oli raavittu verille. Istuin ihotautilääkärin tuolissa epätoivosena sairaasta kutinasta joka levisi vaan, ja sanoin, että minulla ei ole ikinä ollut mitään muuta kuin keliakia pienenä. Silloin lääkärillä sytytti.

    Minun kokemukseni hoitamattomasta keliakiasta on siis sen ihomuodonkin ilmeneminen. Usko pois, et halua hankkia sitä. Itsekin huomasin oireeni vasta kun ruokavalio alkoi purra. Vaadittiin vielä helicon hoito ja lisäkuituja, niin oli jo ihan uusi ihminen. Ei sitä halua millään pilata gluteenilla, ei edes pysty kun ymmärtää, mitä siitä seuraa. Vasta-ainereaktion aiheuttamat tulehdusaineet leviävät ympäri kehoa, kaikkialle. Nuo ihottuma-oireet aiheutuvat juuri niistä. Kukaan ei voi sanoa, mitä ne juuri sinun kehossasi aiheuttavat, ja iässäsi on mahdotonta ajatella samoin, kuin tulet ajattelemaan myöhemmin. Älä siis syö tulevaisuuttasi, ihan sananmukaisesti.

  • Ihokeliakian oireita? 21.3.2014 14:36

    Löysin oheisen luettelon, ja klikkasin tuolta tuntemattoman vaihtoehdon, suomalaiselta nimeltään kyhmykutina. Sitähän tässä vielä kaivaittaisiinkin, mutta siihen oireet sopivat. Kuinka ollakaan, kilpirauhaseen liittyvä vaiva tuli jo, ja nytkö sitten tätä.... Löysin jokun toisen keliaakikon tähän liittyvän viestin, ja mm. luotaisesti gluteeniton ruokavalio oli auttanut jollakin tähän. Jollakin taustalta oli löytynyt allergeenejä, mm. hydrolysoitu vehnä.
    Lista ohessa.

    Celiac disease, both diagnosed and undiagnosed, can affect your skin. To date, a multitude of skin disorders have been associated with celiac disease, including:

    Alopecia areata (hair loss)
    Aphthous stomatitis (canker sores)
    Atopic dermatitis (Eczema)
    Chronic ulcerative dermatitis (associated with bacterial growth)
    Cutaneous vasculitis (associated with inflammation)
    Dermatomyositis (a type of inflammatory myopathy)
    Dermatitis herpetiformis (DH)
    Oral lichen planus (chronic mouth sores)
    Prurigo nodularis (associated with autoimmunity)
    Psoriasis
    Urticaria (hives)
    Vitiligo (pale patches of skin)

  • Ihokeliakian oireita? 20.3.2014 16:06

    Osaatteko sanoa, voiko ihokeliakia muuttua... Minulla oli muinoin sairaasti kutisevia vesikelloja normipaikoissa kuten mm. polvet, päänahka, jopa kasvot. Nyt minulle on tullut jättimäisiä hyttysenpureman näköisiä patteja ranteisiin, nilkkoihin, jopa sormien väliin. Kutisevat ihan sairaasti, mutta ovat ihan erilaisia kuin DH:n vesikellot aikanaan, ja niitä tulee hiljalleen lisää entisten viereen, sitä mukaan kun olen raapinut entiset useaan kertaan ruvelle ja ne hiljalleen häipyvät. Tässä ei tullut ihan heti DH mieleen.... Miten teillä muilla, ovatko aina vaan vesikelloja normipaikoilla? Ja dieetin pitäisi olla tiukka, työpaikan ruokalassakin, ja kokemusta on pitkältä ajalta.

  • Miten todettu luontaisesti gluteeniton 6.3.2014 18:41

    Ihokeliakia, joten suosin luontaista dieettiä. Kannattaa huomioida, että keliakian lisäksi voi olla ärtynyt paksusuoli, helico, kilpirauhaseen liittyviä vatsavaivoja tms. Gluteeniton ruokavalio on tuolloin välttämätön, vaan ei riittävä hoito. Puhtaassa kaurassa on paljon kuituja, siksi monille tulee ensin niistäkin oireita, vaikka kuidut ovatkin huipputärkeitä. Itse syön reilusti lisäkuitua ja esim. Visiblin-kuitu oli se, jonka myötä tunsin olevani vihdoin kunnossa. Kuiduissa on eroja, esim. siinä, miten sitovat nestettä ja tietysti pitää muistaa nauttia tarpeeksi juotavaa kuidun lisäksi. Puhtaasta kaurasta tuli itselleni hiukan kuumeinen olo, vaikka ei iho-oireita tullutkaan, ja ne paukahtavat kyllä oitis jos ruuassa on jotakin yllättävää, siis ikävällä tavalla. Vehnätärkkelys ei oikein houkuta, koska se on teollinen kaloripommi josta ravinteet ja maku on eliminoitu varsin tehokkaasti. Kai se on kehon viisautta myös.

  • Masennusta ja käytöshäiriöitä 6.3.2014 18:28

    Kerro lääkärille, että keliakia on perinnöllinen. Mikäli keliakiaa ei (vielä) löydy testeillä, tarkista myös gluteenisensitiivisyys. Jos ei millään mene läpi, osta apteekista keliakiatesti ja testaa lapsi itse. Ruokavaliota ei pidä aloittaa ennen tutkimuksia, vaikka suolinukka ei hetkessä paranekaan.Keliakian hoito on tärkeää aloittaa mahdollisimman varhain, joten asia kannattaa selvittää lapsen edun nimissä.

  • Stokkan joukuun suklaiset cupcake-kohvehdit 6.3.2014 14:02

    Moikka,
    en ehtinyt ostamaan noita kesken loppuneita kaunokaisia. Kyseessä on siis pikkuruisten cupcakien näköiset suklaakohvehdit: suklaavuuan päälle pursotettu värillistä täytettä. Menivät kuumille kiville joulukuussa, Stokkan omaa sarjaa, mutta belgialaisia. Noista oli toinen malli myynnissä, ja siinä oli vehnäjauhoja. Tietääkö joku, onko näissäkin? Ei nimittäin sitten turhaan odottele. Siellä näytti olevan nyt toinenkin merkki noita myynnissä, tiedä sitten, ovatko samaa tavaraa silti.

  • Kontaminaatio - kuinka tarkkaan pitää varoa? 6.3.2014 13:54

    Paahdin pitäisi olla eri. Samoin voirasia ohjeiden mukaan. Kaappi on sama. Pöydällä en pidä gluteenittomia välineitä. Sen sijaan jos tuote on muuten gluteeniton, en jätä sitä ostamatta, vaikka siinä lukee tuo vastuuvapauslause "saattaa sisältää pieniä määriä gluteenia", jos siihen ei ole ilmeistä syytä.

  • Onko kukaan kokeillut pätkäpaastoa? 27.1.2014 16:42

    Oli tuossa juuri puhetta, että aterian väliin jättäminen on tuntunut aika mahdottomalta ajatukselta, vaikka ns. terveillä kavereilla siinä ei ole ollut mitään hankalaa... Liittyneekö sitten keliakiaan?

    Toisaalta ruokamme on sellaista kaloripaukkua ja toimii vähän liiankin hyvin joten 2/7 -paasto eli 2 päivää 24 h paastoa (aamiaisesta aamiaiseen)ei peräkkäisinä päivinä tulisi todella tarpeeseen... eikä menisi säästöliekki päälle. Olen kyllä laihduttanut joskus 10 kg ja saanut säästöohjelman päälle. Nyt haluaisin pätköpaaston terveyshyödyt. Onko teillä kokemuksia tästä?

  • HS: Gluteeniton dieetti on uusin muotivillitys 27.2.2013 20:25

    Mitenköhän nuo pseudogluteenittomat mahtavat tilata ravintolassa: "Mikä näistä on gluteenitonta, onko tuo xxx?". Tarjoilija: "Siitä voidaan kyllä jättää leipä pois. Valitettavasti ranskalaiset on paistettu yhteisessä paistorasvassa joten ne eivät ole gluteenittomia. Lisäksi siinä on mukana hiukan HP-kastiketta jossa on ruista."

    Veikkaampa, että pseudokeliaakikko vastaa tässä kohdassa, että "Ei se nyt ihan niin tarkkaa ole, kunhan jätetään se leipä pois."

    Seuraavalla kerralla sinne sitten tulee oikea keliaakikko, joka kysyy, käykö ao. ruoka. Mahtaakohan tarjoilija vastata, että juuri käytiin tuossa yhden asiakkaan kanssa läpi, että se sopii keliaakikolle..."

<< Alkuun < Edelliset
1 2

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Lisätiedot

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,012s