Entsyymeistäkö hoito keliakiaan?

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Finn-Medi Tutkimus Oy hakee tutkimuspotilaita helmikuussa alkavaan keliakian hoitoa koskevaan lääketutkimukseen. Tutkimuksessa selvitetään, ehkäiseekö tutkimusvalmiste ohutsuolen limakalvovaurion syntymistä ja oireita keliakiaa sairastavalla henkilöllä.

Tutkimus tehdään Tampereella Finn-Medi Tutkimus Oy:n tutkimusvastaanotolla ja päätutkijana toimii Marja-Leena Lähdeaho. Koko tutkimuksesta vastaavana lääkärinä Suomessa toimii professori Markku Mäki.

Tutkimus kestää yhteensä noin 14 viikkoa sisältäen 7 käyntiä tutkimusvastaanotolla. Tutkimuksen alussa ja lopussa tehdään mahantähystystutkimus (gastroskopia) ja otetaan samalla ohutsuolen limakalvon näytepalat.

Tutkimukseen valittavat arvotaan kahteen ryhmään siten, että toiseen ryhmään kuuluvat saavat tutkimuslääkevalmistetta ja toiseen ryhmään kuuluvat tehotonta lumevalmistetta.

Tutkimukseen osallistuvat noudattavat aiempaa gluteenitonta ruokavaliotaan. Sen lisäksi he juovat 6 viikon aikana 3 kertaa päivässä tutkimusvalmisteet ja syövät gluteenia sisältävän keksin.

Tutkimuksen valintaperusteita ovat:

Tutkimukseen osallistumisesta ei makseta palkkiota, mutta tehtävät tutkimukset ja tutkimuskäynnit ovat tutkimukseen osallistuville ilmaisia. Lisäksi tutkimuskäyntien aikaiset matkakulut korvataan.

Mikäli tutkimus kiinnostaa sinua tai olet halukas osallistumaan tutkimukseen, lähetä yhteystietosi sähköpostitse osoitteeseen keliakiatutkimus@finnmedi.fi ja Sinuun otetaan yhteyttä.

Tiedustelut arkisin klo 8-16:
Tutkimushoitaja Anu Airaksinen
Puh. (03)-3116 4041
Tutkijalääkäri Marja-Leena Lähdeaho
Puh. 040 354 3431
keliakiatutkimus@finnmedi.fi

Muut uutiset

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Lisätiedot

  • Lisääjä
    Jezu
  • Lisätty
    18.1.2010 18:34

©2021 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautetta – Mitä mieltä uudistuneesta palvelusta? Anna palautetta! ‐ 0,023s