Työpaikan mikroaaltouunin käyttäminen

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>
  • MPe 1 viesti19.11.2013 16:19

    Meillä on työpaikalla suurin osa mikronkäyttäjistä naisia eikä sen mikron siisteys ole parhaasta päästä. Millaista mahtaa olla heillä kotona?

    Kun sanomisista ei mitään opittu, puhdistan mikrokuvun ennen ja jälkeen ruoan lämmittämisen. Helpompi niin, ei tartte olla taukohuoneen narisija.

  • J-T 91 viestejä29.8.2013 21:22

    Ok, eli yhteenvetona: mikroa siis uskaltaa käyttää kuvun tai rasian kanssa
    Erittäin hyvä tieto, niin uskaltaa taas syödä lämmintä ruokaa töissä.

    Sannipanni kirjoitti:
    Itse menen tuollaisissa asioissa ihan maalaisjärjellä ja vältän hysterisoimatta tätä tautia liikaa. Todennäköisesti mikrosta/uunista ei mitään murusta ruokaan tule. Tai jos olisi niin törkyinen, että ruoat tippuvat katosta, niin kyllähän sen mikron haluaisi putsata muutenkin. Ihan ne ei-keliaakikotkin.

    Ja muutenkin jonkun pienenpienen jauhohitusen pelkääminen olisi mielestäni aika hysteerista, sillä kyllähän sitä keliaakikko saa häviävan pieniä määriä gluteenia syödä muutenkin, esim. vehnätärkkelyksessä tai vaikka Kukko-oluessa. Toki on eri asia, jos oireita tulee, ja joutuu olemaan luontaisesti gluteenittomalla ruokavaliolla muutenkin, eikä perus gluteeniton (erittäin vähägluteeninen) riitä.

    Itse käytän jopa samaa leivänpaahdinta ja margariinirasiaa kuin muutkin perheenjäsenet. Oireita ei ole, suolinukka on parantunut ja veriarvot ovat kunnossa. Kannattaa siis kuunnella itseään. Tämän taudin kanssa voi pärjätä myös vähän rennommalla otteella.

    Ymmärrän toki tämänkin, ettei liika hysterisointi ole koskaan hyvä.
    Mutta neuvosi sopivat ehkä enemmän "terveelle" keliaakikolle. Kuten sanottu, itse olen tuore tapaus.
    Veriarvoni ovat tällä hetkellä yli sadan, sekä suolisto tulehtunut, joka tuntuu päivittäisenä kipuna. Siis joka päiväisenä ja tätä on kestänyt jo yli vuoden. Gluteenin saaminen on sitten sellainen pieni seikkailumatka helvettiin, näin niinkuin kipujen osilta.

    En siis hirveästi viitsi ottaa riskejä. Suurin unelmani nykyään on, että olisi edes yksi kivuton päivä ja siihen nyt sitten pääsen vain olemalla erittäin tarkka.

    Lisäksi oireilen helposti. Kirjoitin tännekin erääseen keskusteluun siitä, miten ostin rasian vadelmia ja söin ne sitten ilosena. Rasian pohjalta löytyi sitten vehnän akana (olivat vissiin vattupuskat olleet vehnäpellon vieressä tai jotain -.- ).
    Riitti mainiosti, että tuo akana oli ollut kosketuksissa marjoihin ja seuraava päivä menikin kipuja itkeskellessä.

  • Mainos

  • paulikki 7 viestejä28.8.2013 21:55

    Täällä myös yksi, jolle asia nousi ajankohtaiseksi uuden työpaikan myötä. Meillä mikro on kerrassaan saastainen eikä ne mikrokuvutkaan ihan puhtaita ole. Olen miettinyt tuota kontaminaatioasiaa monet kerrat. Yleensä suosin ruokia, jotka voi lämmittää rasian tai pakkauksen kannen alla. Katson myös tarkkaan, ettei lautasiin, laseihin tai aterimiin ole jäänyt tiskauksen jälkeen ruoan rippeitä.

    Oma ketsuppi mietityttää, samaten oman levitteen pitäminen yhteisessä jääkaapissa. Vaikka keliakiastani useimmat tietävät, etenkin vanhemmille mieshenkilöille sairaus tuntuu olevan lähinnä mielenterveydellistä...

    Oon kyllä pärjännyt työpaikan keittiön suhteen terveenä, mutta työpaikan viereiset Amica-ravintolat ovat tuottaneet pettymyksen. Olen muutaman kerran saanut oireita syötyäni ko. lounaspaikoissa.

    Mulla on kyllä todella herkkäoireinen keliakia, ei tulisi kuuloonkaan että voisin käyttää samaa leivänpaahdinta, levitettä tai juustoa muun perheen kanssa. Onneksi hoitovaste on ollut hyvä (suolinukan suhteen) vaikka oireita tuleekin välillä.

  • Sannipanni 3 viestejä28.8.2013 20:31

    Itse menen tuollaisissa asioissa ihan maalaisjärjellä ja vältän hysterisoimatta tätä tautia liikaa. Todennäköisesti mikrosta/uunista ei mitään murusta ruokaan tule. Tai jos olisi niin törkyinen, että ruoat tippuvat katosta, niin kyllähän sen mikron haluaisi putsata muutenkin. Ihan ne ei-keliaakikotkin.

    Ja muutenkin jonkun pienenpienen jauhohitusen pelkääminen olisi mielestäni aika hysteerista, sillä kyllähän sitä keliaakikko saa häviävan pieniä määriä gluteenia syödä muutenkin, esim. vehnätärkkelyksessä tai vaikka Kukko-oluessa. Toki on eri asia, jos oireita tulee, ja joutuu olemaan luontaisesti gluteenittomalla ruokavaliolla muutenkin, eikä perus gluteeniton (erittäin vähägluteeninen) riitä.

    Itse käytän jopa samaa leivänpaahdinta ja margariinirasiaa kuin muutkin perheenjäsenet. Oireita ei ole, suolinukka on parantunut ja veriarvot ovat kunnossa. Kannattaa siis kuunnella itseään. Tämän taudin kanssa voi pärjätä myös vähän rennommalla otteella.

  • Jezu  Ylläpitäjä28.8.2013 14:12

    Mainio keskustelun avaus

    Törkyiset mikrot taitavat olla yleinen ongelma työpaikoilla. Oman toimistoni vuoden vanha laite näyttää siltä kuin joku olisi ripuloinut sinne (pahoittelut mielikuvasta). Miten ihmiset saisi käyttämään kupua ja siivoamaan sotkunsa? Jääkaapeissa olevien ketsuppien luvattomasta käytöstä en jaksa alkaa edes puhua... Mikä ihmisiä vaivaa?

    Itse syön työpaikalla lähinnä eineksiä ja uskallan mikrottaa ne, kun repäisee vain aavistuksen kulmaa auki ja ottaa muovin kokonaan pois vasta mikrotuksen jälkeen. Kotoa eväät tuodessa raotan rasian kantta vain aavistuksen.

    Uunia käyttäessä en koskaan käytä kiertoilmaa, koska sehän teoriassa voisi pöllyttää uunissa olevia jäämiä ympäriinsä?

    Keliaakikko vm. -07 / Celiac since -07

  • gimme 11 viestejä27.8.2013 10:34

    Mikroa kyllä joo on ihan turvallista käyttää.
    Itse olen kerran saanut oireita työpaikan ruokalasta, kun aamuisin paistoivat (ja paistavat edelleen) monta pellillistä leipiä ja iltapäivällä tekivät kalalounaan samassa kiertoilmauunissa. Leivistä tullut jauhopöly siis aiheutti kontaminaatiovaaran ja oireita tuli. Nykyään ongelma on ratkennut sillä, että tekevät gluteenittomat uuniruoat omassa pikku-uunissaan Hyvää palvelua!

  • katjairene 57 viestejä27.8.2013 09:11

    Meillä mikrot oli ihan törkysessä kunnossa, ruokaa roikkui katosta ym. Itse ratkaisin ongelman käyttämällä omien ruokien lämmityksessä kupua jota kukaan muu ei käyttänyt. Eipä päässyt ruuan jämät tipahtelemaan mun ruokiin. Mainitsin kyllä asiasta aina kun huomasin että jonkun ruuat räjähtelivät seinille mutta eipä miesvaltaisella työpaikalla yhden ruokavammasen valitukset paljon kiinnostanut

  • Mainos

  • Suviih  629 viestejä26.8.2013 23:12

    Samaa leivänpaahdinta ei kannata käyttää, mutta mikrojen, hellojen yms. kanssa ei ole tarvetta välttää, kun niihin se ruoka laitetaan siinä omassa astiassaan, eikä se joudu suoraan murusten sekaan.

    Gluteenittomia leivontaohjeita: http://www.gluteenitontaleivontaa.fi
    Blogin Facebook-sivut:
    https://www.facebook.com/gluteenitontaleivontaa

  • J-T 91 viestejä26.8.2013 21:00

    Ok, kiitos

    Jostakin vain kuulin/luin tuosta, ettei keliaakikko saisi käyttää mikroa "tavisten" kanssa, niin en ole sen jälkeen uskaltanut edes kuvunkaan kanssa.
    Muutama kuukausi keliakian kanssa vasta mennyt niin perusasiatkin vielä "hieman" hakusessa :S

    Mutta jos sitten uskaltaakin niin täytyypä kokeilla, josko vaan varman päälle pelaisin ja ostaisin oman kuvun töihin

  • Suviih  629 viestejä26.8.2013 20:49

    Ihan olen samoja mikroja muiden kanssa käyttänyt, eikä mitään ongelmaa ole ollut. Jos mikro aiheuttaisi kontaminaatiovaaran niin entäs sitten uunit jne... Jos sinne nyt on jotain roiskahtanut, niin yleensä niistä kuivahtaneista roiskeista ei mitään putoa siihen lämmitettävään annokseen. Ja ainahan voit halutessasi viedä työpaikalle oman mikrokuvun jonka laitat ruoan päälle tai ostaa ikeasta niitä eväsrasioita, joissa on se pieni ilmaluukku mikrolämmitystä varten (voi lämmittää ruoan kansi tiiviistä astian päällä kun vain napsautta sellaisen parin millin kokoisen ilma-aukon auki). Ja jos työpaikkasi mikrokupu näyttää roiskeiselle, niin senhän voi pesaista nopeasti käsin ennen kuin laittaa sen ruoan päälle

    Gluteenittomia leivontaohjeita: http://www.gluteenitontaleivontaa.fi
    Blogin Facebook-sivut:
    https://www.facebook.com/gluteenitontaleivontaa

  • J-T 91 viestejä26.8.2013 19:33

    Hei

    Olen tässä hetken jo pohtinut, että miten muut keliaakikot toimivat työpaikan mikron kanssa? Kun ymmärtääkseni muiden kanssa saman mikron käyttäminen aiheuttaa kontaminaatiovaaran.

    Onko olemassa joitakin pusseja tai rasioita, joilla ruokaa voisi lämmittää? Kylmän ruoan syöminen työpaikan taukohuoneessa alkaa jo nyt maistua puulta :S

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,038s