Gluteenitonta, kiitos!

Free From Helsinki 2015 -syysmessut

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Minun on pitänyt kirjoittaa tämä blogaus jo aikoja sitten, mutta koska kiire, julkaisen sen vasta nyt niin, että annan kuvien puhua puolestaan Kyseessä siis viime syksyn Free From Helsinki -tapahtuma, joka järjestettiin Narinkkatorilla. Sää ei suosinut, mutta kävijöitä oli silti todella paljon. Nähtiinpä kojuilla jopa itse pääministeri Sipilä.

Ja kuinka ollakaan seuraava Free From -tapahtuma järjestetään huomenna samaisessa paikassa klo 10 alkaen. Ehkäpä törmäämme siellä

Free From Helsinki alkoi aika ankeassa säässä. Onneksi pahimmat kuurot olivat jo ohi.

Free From Helsinki alkoi aika ankeassa säässä. Onneksi pahimmat kuurot olivat jo ohi.


Schär jakoi anteliaasti tuotenäytteitä mukaan.

Schär jakoi anteliaasti tuotenäytteitä mukaan.


Vuohelan maistiaiskulhot näyttivät varsin autioilta iltapäivällä.

Vuohelan maistiaiskulhot näyttivät varsin autioilta iltapäivällä.


Onneksi jauhoseoksia oli vielä jäljellä. Niitä sai myös ostaa mukaan.

Onneksi jauhoseoksia oli vielä jäljellä. Niitä sai myös ostaa mukaan.


Provena oli runsaalla valikoimalla esillä.

Provena oli runsaalla valikoimalla esillä.


Fria Bröd maistatti herkullisia uutuusleipiä.

Fria Bröd maistatti herkullisia uutuusleipiä.


Porukkaa ilmaistapahtumassa riitti pitkin päivää.

Porukkaa ilmaistapahtumassa riitti pitkin päivää.


Semper oli tuonut kattavasti esille omaa tuotevalikoimaansa.

Semper oli tuonut kattavasti esille omaa tuotevalikoimaansa.


Myös Moilas Gluten-Free oli mukana tapahtumassa.

Myös Moilas Gluten-Free oli mukana tapahtumassa.


Oriola KD:n maahantuomat tuotteet olivat laajasti esillä.

Oriola KD:n maahantuomat tuotteet olivat laajasti esillä.


Järjestävän seuran pisteellä näytti tältä.

Järjestävän seuran pisteellä näytti tältä.


Kakkupuodin kahvilan valikoima oli tapahtuman parasta antia. Nam!

Kakkupuodin kahvilan valikoima oli tapahtuman parasta antia. Nam!


Myös Uudenmaan keliakiayhdistys oli mukana taphtumassa.

Myös Uudenmaan keliakiayhdistys oli mukana taphtumassa.


Ja alkoihan se aurinkokin paistaa kun tapahtuma päättyi.

Ja alkoihan se aurinkokin paistaa kun tapahtuma päättyi.

Merkintään liittyvät avainsanat: free from, Free From Helsinki, gluteeniton, messut, Narinkkatori, pääministeri, tapahtuma

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!

Kommentoi

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Blogin tiedot

Merkinnän tiedot

  • Kirjoitettu
    19.8.2016 23:24
  • Muokattu
    Tänään 08:31

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,013s