Findus Kalapuikot, gluteeniton 360 g

Gluteeniton

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
Findus Kalapuikot, gluteeniton 360 g

Piti vain hakea yksi verkkokauppatilaus Ruoholahden Citymarketista, mutta tulikin samalla ostettua kolme kassillista ruokaa. Yksi tuotteista oli gluteeniton uutuus, Finduksen gluteenittomat kalapuikot. Kyseessä ei siis ole Finduksen Rapeaksi paneroidut kalafileet vaan ihan oikeat kalapuikot. Hintakin oli alle kolme euroa, niin ostopäätös oli selvä.

Kotona kippasin kalapuikot toisen uutuustuotteen, Oolannin merisuola-mustapippuri-lohkopottujen kanssa pellille. Mukava yllätys oli, että puikot näyttivät aivan tavallisilta kalapuikoilta ja täyttivät pakkauksen ääriään myöten. Pakkauksessa oli 12 kalapuikkoa. Vain vartti 225 asteessa ja ape oli valmis.

Viimeksi olen syönyt oikeita kalapuikkoja kymmenen vuotta sitten armeijassa ja voitte kuvitella miten hyvältä ensimmäinen haukku tuntui. Puikot maistuivat erinomaisilta ja Oolannin uutuuspotut kruunasivat aterian. Jos saat näitä jostain käsiisi, kannattaa ehdottomasti kokeilla - ovat parempia kuin kalafileet ja hintakin mielestäni kohtuullinen. Kelpasivat myös tavikselle.

Sisältö
Turska* (Gadus morhua) 61 %, rapsiöljy, vesi, riisijauho, kikhernejauho, maissitärkkelys, maissijauho, suola, mausteet (pippuri, paprika), rypälesokeri, sipulijauhe, stabilointiaine (E415). *Pyydetty Koillis-Atlantilta (Norjanmeri ja Barentsinmeri).

Ravintosisältö
100 grammaa sisältää energiaa 200 kcal, roteiinia 12 g, hiilihydraatteja 16 g, josta sokereita 0.2 g, ravintokuitua 0.6 g, rasvaa 10 g, joista tyydyttynyttä rasvaa 0.7 g, suolapitoisuus 0.8 %

Allergiainfo
Laktoositon. Saattaa sisältää ruotoja.

  • Valmistaja
    Findus
  • Kotisivu
    Avaa kotisivu
  • Hinta
    2.85 e
  • Ostopaikka
    K-Citymarket Ruoholahti
  • Anna arvio tuotteelle

    Kirjaudu sisään arvioidaksesi tämä tuote ja nähdäksesi sen tämänhetkisen arvion.

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Kommentit (5)

  • porajata 15.10.2014 15:56

    Ostan jatkossakin, rakenne säilyi hyvänä uunissa paistettaessa eli herkullisen pehmoisena ja maku erinomainen.

  • Soffiine 14.10.2014 16:45

    Sulkekaa nyt silmänne aina positiiviset ihmiset.
    En käy ostamassa koska tuotteessa on kikhernejauhoja.
    Pippuristakaan ei ole jaksettu tehdä selkoa onko se valko-vai mitä pippuria. Kun lukee ainesosaluetteloita niin aina välillä tulee mieleen miksi taaskin? Jos näitä tekee, se on oltava täsmälleen präntättynä mitä tuote sisältää. Harmillisinta on suurpiirteinen yhdellä sanalla tokaistu -mausteet.

    Ja onko tuotteessa pakko olla sipulijauhettakin? Eihän tavallisissa paneroinnessakaan sitä ole.

  • porajata 13.10.2014 11:50

    Kävin hakemassa s-market Porvoosta.

  • tytti 2.10.2014 18:27

    Mainiota! Kävin itsekin juuri ostamassa näitä. Kilohintana kohtuullinen 7,90 e, kalana MSC-sertifioitu turska. Illalla uuniin!

  • lopomin 2.10.2014 13:48

    Yllätyin iloisesti kun omassa lähikaupassani oli myös tullut näitä niiden toisten gluteenittomien kalapuikkojen viereen. Kaiken lisäksi pakkaus on isompi ja hinta pienempi. Ja siksipä hyllykin oli jo lähes tyhjä.
    Hyviä ovat! Lapsi hieman oudoksuu kun hiukan erilaiselle maistuvat kuin tavalliset halpiskalapuikot mutta minä en valita

Kommentoi

Muita saman valmistajan tuotteita

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Tuotteeseen liittyvät kuvat

Lisätiedot

  • Lisääjä
    Jezu 
  • Lisätty
    30.9.2014 20:16
  • Muokattu
    30.9.2014 20:17

©2020 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautetta – Mitä mieltä uudistuneesta palvelusta? Anna palautetta! ‐ 0,044s