Joskus käy niin, että itse aiheutettu kokemus järisyttää ja järkyttää vallalla olevia arvoja – nyt taisi käydä niin. Matkasimme toukokuussa viikoksi Keniaan. Koska kyseessä ei ollut lomamatka, varauduin reisulle erityisesti huomioiden mahdolliset gluteenittomuudesta aiheutuvat haasteet. Pakkasin matkalaukkuihin monenlaista pientä syötävää, niin että tarvittaessa olisin lähes omavarainen runsaan viikon kestävällä matkallani.
Entiseen tapaan tilasin lennoille gluteenittomat ateriat, mikä Lufthansan sivustoilla onnistui melko kivuttomasti – tosin yhteyslennolle Helsingistä Frankfurtiin ei tilausta voinut tehdä, koska ateriaa ei ollut tarjolla lennon lyhyen keston vuoksi (2.5h). Snacseja lennolla kuitenkin sitten tarjoiltiin ja kysyessäni asiaa lentoemännältä koneessa, hän pahoitteli, ettei minulle sopivia vaihtoehtoja ollut tarjolla. Näin tulin siis jälleen osalliseksi epätasa-arvoisesta kohtelusta, mikä on niin kovin tuttua varmaan jokaiselle gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle. Olin tietenkin varautunut omilla eväspatukoilla, eikä asiaa sen vuoksi tarvinnut sen enempää miettiä. Tilanne kuitenkin kuvaa mielestäni hyvin gluteenittomuudesta aiheutuvaa ongelmaa – toiset saavat jotain, mitä minä en voi saada. Vaille jääminen nostaa esiin ihmisissä helposti hyvin alkukantaisia tunteita. Koska olimme matkalla alueelle, jossa eriarvoisuus on jotain aivan muuta kuin mihin olemme Suomessa tottuneet, olin lähes täysin vailla ymmärrystä siitä, mitä vielä olisi tulossa .
Lento Frankfurtista Nairobiin kestää noin 8 tuntia – Kenian Nairobissa aikavyöhyke on sama kuin Helsingissä. Koska viisumin hankkinen ei onnistunut ennen matkaa, kului maahantulossa kohtuullisen pitkä tovi. Samalla myös selvisi, ettei Keniaan voi tuoda mukanaan elintarvikkeita ja että asia pitää vakuuttaa kirjallisesti. Jotenkin epähuomiossa meille ei kyseistä lomaketta jaettu koneessa ja koska kaavaketta ei ollut tarjolla sen paremmin maahantuloviranomaisillakaan, jäi tuo paperi kokonaan tekemättä – eikä sitä meiltä missään vaiheessa sitten edes kysyttykään. Tuuria ja hieman taktikointiakin oli matkassa sikäli, että eräs kanssamatkustajamme tarjoitui laukkunsa kanssa satunnaisesti tutkittavaksi ja pääsimme livahtamaan laukkujemme kanssa ohi ilman tarkastusta. Arvelen, että tarkastuksessa löydetyt evääni olisivat aiheuttaneet huomattavan määrän ongelmia sekä itselleni, että koko ryhmälle. Onnea siis oli myös matkassa. Päästyämme perille majoitumme myöhään illalla edulliseen majapaikkaamme suoraan ilman illallista tai iltapalaa – omat eväät olivat hyvä ratkaisu, varsinkin kun niitä ei tullissa oltu takavarikoitu. Ja matkantekoakin oli jo takana yli vuorokausi.
Ensimmäisen aamun aamupalalla Nairobin Biblica Guest House -majapaikassamme tuttuja vaihtoehtoja olivat ainakin perunat, pavut, kananmunat ja pekoni – näkkileipää olin varannut reppuuni ja keittiö toi pyynnöstä pienen annoksen voita, jonka kontaminoituneisuudesta ei tietenkään ollut mitään varmuutta. Kuvan ottamista ruuasta en edes ajatellut – kamera aamiaispöydässä tuntui jotenkin yhtäkkiä jostain syystä täysin naurettavalta ajatukselta. Päivä kuitenkin lähti käyntiin varsin mutkattomasti ja muutaman tovin kuluttua olimme jo matkalla kohti Lake Nakurua, joka oli ensimmäinen kohteemme.
Matkaa Nakuru National Parkin alueelle oli noin 150 kilometriä ja aikaa sen taittamiseen kului useampi tunti. Perille päästyämme majoituimme Lake Nakuru Lodgen tiloihin, joka oli myös majapaikkamme seuraavan päivän ja kahden tuona aikana toteutetun safarin ajan – ravintola tarjosi ruokia, joista jokaiselle löytyi jotakin niin illalliseksi kuin aamiaiseksikin ja valmisti lisäksi pyynnöstä myös keittoannoksista gluteenittoman version. Keitot olivatkin pitkin matkaa ravintoloissa helpoiten gluteenittomaksi muunneltava valinta lähes kaikissa käymissämme kohteissa. Ja muutenkin ne olivat hyvä valinta keveytensä vuoksi – lämmin ilma ja pitkät ajomatkat puolsivat kevyitä ja nestepitosia ruokia. No, siinä missä muut päätyivät tilaamaan ruokajuomaksi ja muutenkin janoa sammuttamaan paikallista Tusker-olutta, oli minun tyytyminen viiniin tai muihin virvoitusjuomiin, koska gluteenittomia oluita ei tietenkään ollut tarjolla, enkä niitä ollut kyllä odottanutkaan – ja niinpä näin muut saivat jälleen jotain mitä minä en voinut saada.
Kahden safarimatkan ja hyvin nukutun yön jälkeen matka jatkui kohti Eldoretin kaupunkia, jossa perille päästyäme nautimme koululounaan paikallisten isäntiemme luona. Lounaaksi oli tarjolla riisiä, perunoita, kanaa ja lihaa – kaikki lämpimiä ruokia. Mieleeni ei tullut kuvata ruokaani lautasella, vaikka monesti muulloin niin teenkin – kattiloista kuitenkin otin pikaisesti kuvan. Chatpati-leivästä paitsi jääminen tuntui sekin triviaalilta. Illalla majoituimme Greenwoods Resort-nimiselle farmille, jossa yövyimme seuraavat kaksi yötä. Saavuimme perille hämärän aikaan ja majoittumisen jälkeen oli tarjolla illallinen. Koska olimme paikan ainoat vieraat ja tunnelma oli muutenkin kodinomainen, otin gluteenittomuuden puheeksi. Lyhyen keskutelun perusteella paljastui, että suuri osa illallisruuasta sopi myös minulle, mieleen jäivät vain chapati-leipä sekä paneroitu järvikala, joita en voinut syödä – riisi, perunat, pavut, liha sekä kana ja tietysti salaatit sekä salaatinkastikkeet olivat enemmän kuin kylliksi. Sama ilotulitus jatkui heti aamulla, kun samaiset kokit olivat valmistaneet meille aamiaisen. Leipää en tietenkään saanut, mutta omasta repusta löytyi edelleen gluteenitonta näkkileipää ja keittiö huolehti minulle oman pienen voikulhon. Aamisella valmistettu munakas omavalintaisilla täytteillä nostaa vieläkin veden kielelle.
Tässä vaiheessa matkaa olivat ensimmäiset vatsavaivat ehtineet jo ilmaantua – syystä ei ollut tietoa, mutta oletattavasti oireet eivät johtuneet minkään ruuan sisältämästä gluteenista, koska useat muutkin seurueemme jäsenet kärsivät samoista, ja jopa pahemmista oireista. Trooppisella alueella nautitut kypsentämättömät vihannekset sekä hedelmät, kuten vesimelonit, joita tarjolla oli päivittäin, olivat merkittävä riski, joita useat meistä eivät kuitenkaan voineet vastustaa. Ruoka oli selkeää, yksinkertaista ja maukasta – riisiä, perunaa, lihaa, kanaa ja vihanneksia. Lounailla ruokailuvälineiksi tarjolla oli vain lautaset sekä lusikoita, mutta niillä ruokailu sujui kuitenkin vaivatta. Vierailemissamme kouluissa näkemämme oppilaat olivat hyväntuulisia ja ystävällisen uteliaita. Keskustelut henkilökunnan kanssa kuitenkin paljastivat, että monilla oli kotona puutetta ravinnosta – eräässä alakoulussa noin 20 % koulun 500:sta oppilaasta sai ruoka-avun turvin lounaan päivisin koulusta, koska kotona ei ruokaa ollut. Vierailun aikana tekemämme havainnot vahvistivat tuon tiedon konkreettisesti – monet lapsista olivat hyvin laihoja. Tässä vaiheessa alkoi myös gluteenittoman ruokavalion alleviivaaminen ylipäänsä tuntua monella tavalla turhalta – huomasin olevani tilanteessa, jossa minä saan paljon, mitä muut eivät voi saada. Tunteet olivat äkkiä hyvin ristiriitaiset. Olin tilanteessa, jossa tarjolla oleva ruoka oli puhtaasti hengissäpysymisen edellytys, ei mielihyvän tai nautinnon väline. Gluteenittomuus ja siitä murehtiminen täällä oli kuin hyttysen ininää – paradoksaalista kyllä, hyttyset tällä alueella olivat potentiaalisia malarian kantajia ja sen vuoksi uhka terveydelle kuten gluteeni keliaakikolle. Ja mikäli näistä kahdesta pitäisi valita toinen, tyytyisin kyllä mieluusti nykyiseen kohtalooni.
Vaihdoimme jälleen majapaikkaa – tällä kertaa Kerio View hotelliin, jossa nautimme seuraavien parin päivän illalliset ja aamiaiset. Koska päivät olivat pitkiä, tulivat lepotauot illallisten ääressä tarpeeseen – ruokalistalta löytyi useita glutenittomaan ruokavalioon sopivia vaihtoehtoja ja lisäksi henkilökunta tuntui ymmärtävän, mistä oli kysymys – keittojen muuttaminen gluteenittomaksi oli vaivatonta ja toisella illallisella tarjoilija ehdotti ranskalaisten tilaamista, koska ne voitiin valmistaa erikseen omassa, puhtaassa öljyssä. Ja eihän tuollaisesta tarjouksesta voinut kieltäytyä! Aamiaiset olivat tässäkin hotellissa maukkaita – tilauksesta sai erilaisia annoksia ja ainoastaan sopivaa leipää ei ollut tarjolla. Jälkimäisenä aamuna turvauduin mukanani tuomiin gluteenittomiin ciabatta-leipiin, jotka paahdoin lämpimäksi mukana tuomassani silikonipussissa – ja virkistäähän se vaihtelu.
Viimeisenä iltana palasimme illalliselle Greenwoodsiin, jossa tutut kokit olivat valmistaneet aterian, joka nautittiin ulkona tulen äärellä. Olimme jo aiemmin keskustelleet kenialaisista perinneruuista ja niinpä illallisella oli nyt tarjolla myös ugalia, maissijauhoista valmistettua sitkoista puuroa. Hieman ennen matkaamme Wilson Kirwa esitteli ugalin valmistamista tv:ssä, joten osasin sen perusteella kysyä asiasta näiltä ystävällisiltä kokeilta. Pienen googlauksen avulla löysin seuraavan ohjeen, joka tuntui sopivalta lisätä myös tähän:
UGALI
9 dl vettä
7-9 dl maissijauhoa
Ugalin tekeminen on äärimmäisen yksinkertaista. Vettä keitetään ensin kattilassa, kunnes se kiehuu. Maissijauho lisätään joukkoon koko ajan sekoittaen. Mitä enemmän jauhoa sitä paksumpaa ugalista yllättäen tulee. Seosta sekoitetaan koko ajan siihen asti, että ugali on kypsää. Kypsää se on siinä vaiheessa kun se pitää muotonsa.
Lähde: https://keittiomatkailua.wordpress.com/2012/07/31/heinakuu-ruokaa-keniasta/
Illallisen anti ei jäänyt tähän, vaan keittiö oli erikseen valmistanut annoksen gluteenitonta, paneroitua järvikalaa. Muusta ateriasta kuva kertokoon puolestaan. Afrikka alkoi tuntua kodilta.
Kaikki kuitenkin loppuu aikanaan, niin myös tämä matkamme monella tavalla tuntemattomaan. Viimeisen aamiaisen söimme Sirikwa-nimisessä hotellissa, jonka jälkeen edessä oli koko päivän kestävä automatka Nairobiin, jonne saavuimme muutamaa tuntia ennen lentoa kohti kotia. Automatkalla omat snacksit olivat tarpeen – ainoan pysähdyksemme ansioista ehdin ostaa myös pussillisen tuoreita ja lämpimiä popocorneja katukauppiaalta. Ennen lentokentälle menemistä päätimme vielä syödä kevyen illallisen Ole Sereni-hotellin ravintolassa. Ruokalistalla ei keittoja ollut tarjolla, mutta tarjoilijalta kysyttyämme valmisti keittiö gluteenittoman sweet potato-keiton, joka oli juuri sopivan kevyt ennen koko yön kestävää Lufthansa-lentoamme, jolle olin tlannut ennakkoon gluteenittoman aterian. Se osoittautui varsin maukkaaksi kana-peruna -ateriaksi. Aamiassämpylän ohella tarjotun Kelloggsin patukan jätin aamulla syömättä sen tuoteselosteessa olevan mallas-merkinnän vuoksi. Eikä lentojen aikana ehtinyt tulla edes nälkä, koska välilasku oli Frankfurtissa, jossa lentokentän aasialaistyylinen Goa-ravintola valmisti tuhdin munakas-aamiaisen, jonka varassa jaksoi hyvinkin matkustaa koti-Suomeen asti.
Mikä sitten muuttui vai muuttuiko mikään? Matkalta kotiin palaaminen on yleensä aina hienoa. Valitettavan usein pidämme oman arkemme asioita kuitenkin niin itsestäänselvyytenä, että vasta kunnollinen ravistelu avaa silmiä näkemään, kuinka etuoikeutettuja lopulta oikeastaan olemme – jatkossa leipäpalasta vaille jääminen on ainakin omalla kohdallani huomattavasti aiempaa pienempi murhe. Merkityksellistä on huomata, mitä kaikkea gluteenittoman ruovalion noudattaja kutenkin voi syödä, eikä pohtia sitä, mistä jää paitsi, kun Afrikassa, kuten minullekin lapsena toisinaan ruokapöydässä nirsoillessa sanottiin, lapset näkevät nälkää. Niin he oikeasti näkevätkin! Ja siihen verrattuna gluteenittomuus on kuin hyttysten ininää!
Merkintään liittyvät avainsanat: gluteeniton, kenia, matkalla
Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!
Ei vielä kommentteja. Jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!
Sinun tulee olla kirjautuneena, jotta voit kommentoida. Jos sinulla ei ole vielä omaa käyttäjätunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy. Se on nopeaa ja ilmaista! Jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään oikean yläkulman valikosta.
Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.