Jezu 

Keskusteluviestit

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
  • Tescon Free From -tuotteet S-ryhmän kauppoihin 29.5.2017 22:36

    Kasse kirjoitti:
    No hei, ei näistä nyt kovinkaan moni ole täysin uusi, ennennäkemätön tuote, mutta joitain kuitenkin: hummerinugetit, paneroidut sipulirenkaat ja tulihatut ovat ne, joita ei ole aiemmin ollut tarjolla kellään, missään. Käyn ostamassa ja kokeilen ihan varmasti

    Kekseissäkin ihan mielenkiintoisia yhdistelmiä ja en ole nähnyt juurikaan selkeästi gluteenittomaksi merkittyjä ateriakastikkeita aiemmin. Kaiken lisäksi hinnat ovat ns. kohdallaan.

  • Tescon Free From -tuotteet S-ryhmän kauppoihin 29.5.2017 21:47

    Maanantain uutispommi gluteenitonta ruokavaliota noudattaville oli S-ryhmän ilmoitus: Tescon Free From -tuotteet tulevat myyntiin Prismoihin ja S-marketteihin. Alkuvaiheessa myyntiin tulee lähes 30 gluteenitonta Free From -tuotetta, joista ihan kaikkia ei myydä S-marketeissa (osa tuotteista löytyy myös Alepoista). Suuntaa siis Prismaan, jos haluat herkutella esimerkiksi gluteenittomilla mansikka-vanilja-jäätelötuuteilla, paneroiduilla gluteenittomilla sipulirenkailla tai gluteenittomilla tuulihatuilla ja suklaakastikkeella.

    Ja mikä mahtavinta, tuotteet ovat edullisia! Esimerkiksi kolme Magnum Classic -jäätelön kaltaista puikkoa maksaa alle 3 euroa (testattu on, hyviä ja isoja ovat)! Iso valkosipulipatonki irtoaa alle kahdella eurolla ja pastatkaan eivät ole paljoa Lidlin tuotteita kalliimmat.

    Tässä vielä myyntiin tulleet Tescon gluteenittomat free from -tuotteet listattuna. Hintatiedoista ensimmäinen koskee Prismaa ja jälkimmäinen S-marketteja. Jos tuotetta ei löydy valikoimasta, hinnan tilalla lukee ei valikoimassa:

    Makeat keksit

    Suklaalla kuorrutetut vohvelipalat 107 g (5 kpl): 2,75 e (Prisma) / 2,85 e (S-market)
    Choc&Cranber Cookies 150 g: 2,39 e / 2,49 e
    Triple Choco Cookies 150 g: 2,39 e / 2,49 e
    Oat&Raisin Cookies 150 g: 2,39 e / 2,49 e
    Chocolate Digestive 200 g: 1,89 e / 1,95 e
    Inkiväärikeksi 180 g: 1,69 e / 1,75 e

    Suolaiset keksit

    Täysjyvä riisikakku 130 g: 1,59 e / 1,65 e
    Mini leipätikut 125 g: 2,09 e / 2,19 e
    Digestive-keksi 160 g: 1,95 e / 1,98 e

    Jäätelöt

    Vaniljajäätelöpuikot (3 kpl): 2,95 e / 2,98 e
    Mansikka-vanilja-tuutit (4 kpl): 2,95 e / ei valikoimassa
    Toffee-vanilja-tuutit (4 kpl): 2,95 e / ei valikoimassa

    Pakasteet

    Fileekalapuikot 300 g: 3,45 e / 3,48 e
    Keisarihummerinugetit 220 g: 5,95 e / ei valikoimassa
    Paneroidut gluteenittomat sipulirenkaat 375 g: 2,95 e / ei valikoimassa
    Valkosipulipatonki 170 g: 1,95 e / 1,98 e
    Tuulihatut ja suklaakastike 290 g: 2,95 e / ei valikoimassa

    Perunalastut

    Cheese Flavor Nachos 200 g: 2,25 e / 2,29 e

    Puurohiutaleet, murot ja myslit

    Maustettu pikapuurolajitelma (6 kpl): 3,49 e / 3,59 e

    Riisit, spagetit ja pastat

    Spaghetti 500 g: 2,29 e / 2,29 e
    Tagliatelle Pasta 250 g: 2,39 e / 2,49 e
    Penne Pasta 500 g: 2,30 e / 2,30 e
    Fusilli Pasta 500 g: 2,30 e / 2,30 e
    Conchiglie Pasta 500 g: 2,30 e / 2,30 e

    Kastikkeet ja mausteet

    Tikka Masala -kastike 500 g: 2,49 e / 2,59 e
    Korma Currykastike 500 g: 2,49 e / 2,59 e
    Currykastike Red Thai 320 g: 2,49 e / 2,59 e
    Bolognese-kastike 500 g: 2,49 e / 2,59 e
    Tomaattiketsuppi 450 g: 1,89 e / ei valikoimassa

    Lue lisää Patarummun sivuilta.

    Se olisi sitten Prisma-visiitti tiedossa hyvinkin pian

  • Gluton tuorepastaa Keliakialiiton jäsenille 23.5.2017 21:10

    Muistatteko vielä Gluto Street Foodin? Vaikka ravintolaa ei enää ole, on yritys kaikessa hiljaisuudessa uudistanut tuotteensa ja tuonut tuorepastat myyntiin monissa Keskon sekä Stockmannin liikkeissä.

    Tuotteet ovat hyviä ja saman hintaisia kuin "tavalliset" tuorepastat, mutta silti yritys on päättänyt tarjota Keliakialiiton jäsenille tuotteitaan "kestotilauksena" vielä edullisemmin, halvimmillaan 2 euroa/250 gramman pussukka!

    Täältä voit lukea lisää diilistä.

    Täältä löytyy Gluton tuotelistaus.

  • Vuohelan Herkku muuttaa Hartolasta Lahteen 18.5.2017 21:41

    Myös Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa aiheesta:

    ESS: Lahti nappasi herkkupalan: Vuohelan uusi erikoisleipomo on maan suurin ja hyötynee isosta viljakeskittymästä ympärillään

  • Vuohelan Herkku muuttaa Hartolasta Lahteen 18.5.2017 21:27

    Yle kertoo Vuohelan Herkun muuttavan Hartolasta Lahden Jokimaalle ja rakennuttavan sinne uuden 6000 neliön leipomon.

    Vuohelan Herkku hakee investoinnilla kasvua kotimaassa ja ulkomailla. Uusi leipomo aloittaa toimintansa vuoden 2018 aikana.

    Hyvä Vuohelan Herkku!

  • Gluteenitonta Tallink Starilla ja Megastarilla? 16.5.2017 22:34

    Kertokaas saako Tallink Starilla ja Megastarilla gluteenitonta ravintoloista? Itsellä on muistikuva, että aiemmin Tallinkin gluteeniton tarjooma on ollut aika heikko.

    Saako laivojen Burger Kingeistä gluteenittomat burgerit?

  • Tallinnan Park Innistä gluteenitonta? 11.5.2017 22:17

    Olisi reissu tiedossa ja majoitus Park Inn by Radisson Central Tallinn -hotellissa. Osaako joku kertoa saako täältä gluteenitonta aamiaisella tai illallisella? Hotellin vastaus tiedusteluun oli klassisen ympäripyöreä:

    We have a wide selection in the breakfast and our restaurant service is always ready to help you with recommendations.

  • Speltti? 11.5.2017 22:09

    Tätä on nyt luettu viime aikoina tosi paljon, joten kertauksena vielä:

    Spelt ei sovellu gluteenittomaan ruokavalioon.

    Katso täältä Keliakialiiton listaus keliaakikolle sopimattomista aineksista eli näitä ei saa syödä yhtään:

    Keliakialiitto: Keliaakikon ruokavalioon soveltumattomat

  • Gluteenitonta aamiainen lennolla: banaani! 2.5.2017 22:38

    EveningStandard kertoo Martin Pavelkan saamasta gluteenittomasta "aamiaisesta" All Nippon Airwaysin 1400 euron hintaisella lennolla Tokiosta Sydneyhin. Kun muille tarjoiltiin tuhti brittiaamiainen, Martinille tarjottiin vain yksi banaani, johon oli isketty GF-tarra. Mukana tuli myös haarukka ja veitsi. Mies tiedusteli lentoemännältä onko kyseessä vitsi, mutta ei ollut. Tilanne nauratti myös muita matkustajia ja lentoemäntäkin ymmärsi lopulta, että nyt ei mennyt ihan putkeen.

    Vaikka tuote oli varmasti gluteeniton, voisi sen kuvitella kuuluvan halpalentoyhtiöiden kuten Ryanairin tai EasyJetin valikoimiin. Millaisia kokemuksia sinulla on lentoyhtiöiden gluteenittomasta tarjonnasta?

  • Tupla-patukat jälleen gluteenittomia! 23.4.2017 22:12

    Tupla-patukat poistuivat gluteenittomien tuotteiden valikoimasta jo lähes 10 vuotta sitten, mutta nyt ne ovat taas ilmestyneet Cloettan gluteenittomien tuotteiden listaukseen. Tämä ei tiedä hyvää linjoilleni

    Christalle kiitos vinkistä!

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Lisätiedot

    Yksityisviesti
    Lähetä yksityisviesti

    Vinkkejä
    396 vinkkiä

    Tuotteita
    591 tuotetta

    Kuvia
    976 kuvaa

    Linkkejä
    189 linkkiä

    Keskustelu
    2364 viestiä, 649 aloitusta

    Kommentit
    646 kommenttia

    Rekisteröitynyt
    28.4.2008 23:07

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,025s