Nuutti

Keskusteluviestit

1 2 3 4 5 6
  • Kouluruokailusta 24.9.2010 11:21

    Täällä vähän isompi koululainen kirjoittelee... olen 19 ja Opiskelen ammatillisessa oppilaitoksessa, keliakia todettiin reilu pari vuotta sitten kun olin töissä, ja silloin huolehdin omasta lounaastani. Tämän ikäisenä osaan jo olla todella kiitollinen ilmaisesta lämpimästä ateriasta, kun ennen jouduin aina itse edellisenä iltana kokkaamaan töihin jotain.

    Koulun ruoista (fazer amica hoitaa) ei ikinä ole tullut mitään vatsavaivoja, ja heillä on glut. näkkäriä ja oma levitinrasia. Mutta nimenomaan tuo kasvisruoka mistä puhuitte! Meidän koulussa on kolme maksutonta ruokavaihtoehtoa, ja yksi on aina kasviskeittoa, joka valitettavasti on myös melkein aina se ainoa gluteeniton vaihtehto. Voi sitä ilon päivää kun ruokalistalla niinä harvoina kertoina on perunamuusia ja uunimakkaraa, jota minäkin saan syödä! Itse siis pidän monesta kasvisruoasta, ei siinä mitään, mutta se ei vaan täytä. Se sulaa nopeasti vatsassa ja kohta on uudestaan nälkä.. Ja monet kasviskeitot on pelkkää lientä johon on laitettu sipulin ja porkkananpaloja. Sosekeitot sentään ovat edes vähän parempia ja täyttävämpiä.

    Joskus keitto ei ole glut. ja esim. kahden muun ruokalajin kastikkeet on glut. mutta niiden kanssa tarjottavat pasta tai ohrasuurimot eivät, niin silloin haen itselleni keittiöstä perunaa tai riisiä.

  • Pirkka kinuskikastike 16.9.2010 13:54

    Tietääkö kukaan onko Pirkka kinuskikastike (sellasessa "tuubissa" jätskinpäälle myytävä) gluteeniton? Söin sitä vähän jätskin päällä ja tuli kamalat vatsakivut, mutta vatsa ei mennyt kuitenkaan sekaisin, kuten yleensä. En sitten tiedä olisiko voinut olla joku muu syy näihin vatsakipuihin.. Vaikka yleensä tunnistan vatsakivut, ovat erilaisia kun on saanut gluteenia.

    Tuoteselostus: Ainekset: sokeri, tärkkelyssiirappi
    (vehnäpohjainen), vesi, rasvainen maitojauhe,
    kovetettu kasvirasva (kookos), kovetettu
    kasvirasva (palmuöljy), poltettu sokerisiirappi,
    emulgointiaine (soijalesitiini E322), suola (0,1
    %), aromit (mm. vanilliini ja vanilja),
    säilöntäaine (E202)

  • Ruokavaliokorvaus 24.7.2010 11:12

    Jes! Vihdoin kahden vuoden taistelun jälkeen muutoksenhakulautakunta päätti että minulla todellakin on keliakia! Ja he myöntävät siis takautuvasti keliakiakorvaukset mulle. Itselläni siis kelaan lähetetyt hakemukset hylättiin kahdesti, eikä lääkärintodistuksia muutettu/pyydetty uusia vaan ne samat meni muutoksenhakulautakuntaan.

    Päätös tästä tuli toukokuussa, ja kesän alussa kelalta tuli tiedustelu tilinumerosta että mille tilille korvausta aletaan maksamaan. Viime viikon tiistaina soitin kelaan ja kysyin että onko lähettämäni tilinumero kenties kadonnut vai mikä on kun ei ole mitään kuulunut. Virkailija sanoo että kyllä se on saapunut perille, mutta jostain syystä kukaan ei ollut laittanut asiaa eteenpäin (?!) ja sanoi että hän laittaa heti asian eteenpäin.

    Kelan sähköisessä asiointipalvelussa ei näy vieläkään mitään, joten soitan tämän viikon keskiviikkona uudestaan kelaan. Sieltä virkailija näkee koneelta että olin soittanut viime viikolla, mutta edellinen virkailija ei ollut vienyt asiaa eteenpäin, vaan kirjoittanut tietoihini että olin tiedustellut asiasta ja pyytänyt kiirehtimään sitä. No, sitten tämä virkailija ihmettelee asiaa ja sanoo että kyllä asian olisi pitänyt mennä jo eteenpäin. Hän sanoo että asiaa aletaan selvittämään ja että minulle soitetaan kahden arkipäivän kuluessa takaisin jotta asia saadaan selvitetyksi.

    Arvatkaapa mitä? Eipä soittoa kuulunut! Ärsyttävää pelleilyä tämmönen, kun kelan kanssa mikään ei hoidu. Kukaan ei hoida mitään asioita. Ainoat asiat jotka olen saanut hoidettua on netin kautta laitetut hakemukset joihin on tullut viikossa aina päätös.

  • Ikäviä tilanteita 14.7.2010 11:26

    Minulla oli ikävä tilanne viikonloppuna, kun oltiin miehen kanssa allasbileissä. Juhliin oli tehty isot kasat ruokaa, jotka oli valmistanut kolme eri kokkia (kaikki eri ruokia). Kokit olivat onneksi paikalla, niin mentiin sitten heiltä tiedustelemaan mitkä ruoat ovat gluteenittomia. Kaikki kokit olivat brittejä, niin piti kommunikoida englanniksi.

    No, kaksi näistä kokeista selittää erittäin hyvin ja asiallisesti mitä voin syödä, ja käskivät jättää mm. paistetut sienet väliin koska eivät olleet varmoja pestiinkö paistinpannua vehnäjutuista ennen sienten paistoa. Nämä kokit häipyvät hommiinsa ja kolmas kokki, melko vanha, tulee paikalle ja hän sanoo kaiken olevan gluteenitonta jota on pöydässä. Pöydässä sattuu olemaan esim. täytettyjä patonkeja ja lihapullia, ja mieheni kysyy että miten voi olla gluteenitonta kun ei tuo patonki varmastikaan ole. Sitten kokki loukkaantuu ilmeisesti kyselyistämme ja sanoo todella ärtyneesti "Minä sentään olen kokki, tiedätkö itse edes mitä tarkoittaa gluteenittomuus?". Oltiin kuitenkin itse oltu koko ajan asiallisia eikä rähjätty missään vaiheessa.

    Tarkastettiin asia vielä näiltä kahdelta asialliselta kokilta ja nämä sanoivat että tekevät aina lihapullat tavallisiin korppujauhoihin ja se on ihan tavallista patonkia, eli minun ei kannata syödä niitä.

    Nyt tuo tapahtunut tuntuu lähinnä vaan huvittavalta, mutta aika kummallista asiakaspalvelua.

  • Tortillat 13.3.2010 15:13

    Ne suomessa myytävät tortillat on kamalia! Kuin pahvia söisi

  • Hinnoista porua 13.3.2010 15:04

    Itse olen törmännyt alennuksiin vuohelan tuotteiden kohdalla, kun ovat menossa vanhaksi niin ovat olleet -30 tai -50. Pastaa, jauhoja, pakasteleipiä yms. en ikinä ole nähnyt tarjouksessa, enkä mitään muutakaan gluteenitonta. Ainut mikä on halpaa "leipää" on riisikakut

    Ja mun käsittääkseni hintaa tuotteilla on enemmän koska tarvitsevat valmistusvaiheessa tehtaan jossa ei käsitellä muita viljoja. Sehän tulisi halvemmaksi vuokrata joku tuotantolinja jostain tehtaasta missä valmistetaan muitakin tuotteita, mutta kun ei voi.. Ja tietysti maksaahan esim. peruna ja riisijauhot enemmän kuin vehnä, mutta ei paljoa.

  • Netiketti 12.3.2010 16:29

    Hohhoijjaa. Siihen nyt vaan menee hermo kun joku yksi henkilö kirjoittaa näin sinua lainaten "kärkkäämmin" aina keskusteluihin. On kiva jos muilla on pitkä pinna, toisilla ei ole. Jos ei osaa vastata asiallisesti toisten lähettämiin kysymyksiin vaan on aina pakko mollata, niin voi mennä muualle kirjoittelemaan.

  • Ruokavaliokorvaus 12.3.2010 16:21

    Soiteltu on, ja edelleen jonossa. Tuntuu että kelan kanssa kaikki asiat on yhtä pelleilyä

  • Mitä tehdä kun keliakiakipu yllättää? 12.3.2010 09:31

    Mullakin auttaa kuumavesipullo vatsan päällä, oli kyseessä mistä tahansa johtuva vatsakipu.

    Seikku; samaa mieltä! Ja jos Tallullah meinaat että naiset kestää vatsakipuja paremmin esim. menkkakipujen vuoksi, niin se ei ole totta! Joillekkin naisille niitä kipuja ei ikinä edes tule, ja se toinen ääripää hyvänä esimerkkinä minä, joutuu kokemaan kerran kuussa niin kamalia kramppeja että alan oksentamaan eikä mikään muu auta kipuun kuin kuumavesipullo. Eli jos minä haluaisin kestää näitä kipuja, niin en varmaan ottaisi käyttöön kuumavesipulloa (lue: kivut niin kovia että en kestä niitä!).

    Ylläpitäjän muokkaama viesti.

  • Ruokavaliokorvaus 12.3.2010 09:10

    Mulla ei ainakaan maksanut. Mutta onnea yritykselle, mulla on ollut paperi jo 19kk siellä muutoksenhakulautakunnassa.

1 2 3 4 5 6

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Lisätiedot

    Yksityisviesti
    Lähetä yksityisviesti

    Tuotteita
    1 tuote

    Keskustelu
    56 viestiä, 4 aloitusta

    Kommentit
    15 kommenttia

    Rekisteröitynyt
    23.5.2009 12:45

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,012s