Päivitys: Agata Bakery&Cafe on valitettavasti lopettanut toimintansa Annankatu 22:ssa.
Viisi päivää siinä meni ennen kuin ehdin piipahtaa joukkorahoitetussa Agata Bakery&Cafessa.
Paikka sijaitsee Annankatu 22:ssa Suomen ensimmäistä parkletia (=parkkiruutu, joka on vuokrattu esimerkiksi terassikäyttöön) vastapäätä varsin erikoisessa rakennuksessa; kaarevasta tilasta ei voi erehtyä. Lastenrattaiden kanssa liikkuvana sisäänkäynnin korkeat askelmat olivat pieni haaste, mutta sisälle päästiin silti. Ja oli päässyt myös toinen ratasseurue. Pienet luiskat askelmien reunoissa helpottaisivat elämää kummasti.
Kahvilasali on tyylikkään niukasti sisustettu ja tilaa ei ole ahdettu täyteen pöytiä, joten rattailla mahtuu hyvin liikkumaan. Näin kesäkelillä pienen miinuksen aiheuttaa helteinen sisälämpötila, mutta onneksi pihalta löytyy useampi terassipöytä.
Ystävällinen tarjoilija kertoo kaiken olevan gluteenitonta - vaikkei aiheesta hirveästi huudeta paikanpäällä - ja esittelee neljä kakkuvaihtoehtoa. Päädyn marjaversioon, josta valmiiksi leikatun palan saa itse lapioida lautaselle. Mukavan kokoinen kakkupala maksaa 5.5 euroa ja suodatinkahvi 2.8 euroa. Aivan normaalia keskustan hintatasoa siis.
Perjantaina iltapäivällä paikassa oli vielä yksi vapaa pöytä, jonka viereen sai mukavasti rattaat. Haukkasin ensitöikseni palan kakkua ja voi poijaat, että se oli hyvää. Koko tilanne tuntui keliaakikolle hurjalta: kävelet kahvilaan, ostat palan kakkua ja voit syödä sen muitta mutkitta - ei muuten ole ihan jokapäiväistä lystiä.
Nautiskelin kakkuni ja kahvini rauhassa ja päätin vielä lopuksi ostaa mukaan feta-paprika-leivän hintaan 6.8 euroa. Keittiöstä saapui samalla uunituoreita korvapuusteja, mutta en raaskinut enää ostaa, kun kärryissä syömistä odotti Keliapuodista ostettu berliininmunkki Kotona leipä tuli syötyä taviksen kanssa ja hänkin tykkäsi siitä kovasti. Pinnaltaan rapea leipä oli herkullinen ja täytteitä sopivasti.
Kahvilasta saa tulevaisuudessa tilata kakkuja myös mukaan. Saas nähdä ehditäänkö täältä tilata kakut pojan synttäreille
Agata Bakery&Cafe korvaa enemmän kuin hyvin alkuperäisen Huvilan Kahvilan jättämän aukon Helsingin gluteenittomassa kahvilatarjonnassa. Täällä tulee varmasti vierailtua toistekin. Ehkäpä suolaista valikoimaa voisi vielä monipuolistaa; ainakin tällaiselle karnivorille maistuisi myös lihalla höystetyt vaihtoehdot. Tai edes lohella Ja kahvin, juoman, suolaisen & pienen makean sisältävä, fiksusti hinnoiteltu "lounaspaketti" voisi olla hyvä idea.
Tsemppiä Tiinalle ja menestystä Agatalle Glu.fin puolesta
Agata Bakery&Cafe
Annankatu 22, Helsinki
050 5368635
tiina.isohanni@agatabakery.fi
Merkintään liittyvät avainsanat: Agata Bakery&Cafe, Annankatu 22, gluteeniton, Helsinki, joukkorahoitus, kahvi, kahvila, kakku, leipä, lounas, suklaakakku
Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!
Ei vielä kommentteja. Jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!
Sinun tulee olla kirjautuneena, jotta voit kommentoida. Jos sinulla ei ole vielä omaa käyttäjätunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy. Se on nopeaa ja ilmaista! Jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään oikean yläkulman valikosta.
Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.