Lillukka

Keskusteluviestit

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>
  • Gluteeniton-merkinnät poistuvat pakkauksista? 22.2.2015 12:37

    Moi
    Saman ongelman kanssa olen paininut työssäni, mutta vielä aikaisemmassa prosessin vaiheessa. Eli kuivattuun hernepussiin on ilmestynyt varoitus "saattaa sisältää viljaa" Otin yhteyttä toimittajaan ja he kertoivat olevansa pakotettuja tuon varoituksen lisäämään nykylainsäädännön mukaan, koska herneet korjataan samoilla laitteilla, kuin vilja ja kuivataan samoissa kuivaamoissa. Näin on siis aina tehty, mutta varoitukset ilmestyivät vähän aikaa sitten. Teollisuudessa ei kuulemma ole mitään vaaraa, että hernekeittoon viljaa pääsisi, koska herneet pestään ja liotetaan siellä moneen kertaan ja mahdolliset viljajäämät näin poistuvat. Suurtaloudessa huolellinen huuhtelu, liottaminen ja liotusveden vaihto ennen keittämistä ovat tarpeellinen ja riittävä toimenpide, jotta mahdolliset jäämät saadaan poistettua. Mutta siis varoitus on ilmestynyt, joten olisiko tässä perimmäinen syy myös siihen miksi hernekeittopurkissa ei enää gluteeniton tekstiä lue?

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Lisätiedot

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,012s