Hyvä ja kunnollinen talvi – 26.2.2011 22:24
Vajaassa viikossa päivä pidentynyt yli puoli tuntia. Nyt jo 10 tuntia ja 4 minuuttia päälle. Töihin lähtiessä alkaa olla jo valoisaa ja illalla ehtii lenkkeillä aika pitkään ennen kuin katuvalot syttyy. Tällä viikolla ollut tosi hienoja auringonlaskuja. Oranssi taivaanranta ja Tähtisilta. Kamera vaan kotona.
Hihtokelit 2010/2011 – 26.2.2011 22:11
Joo, huomenna täytyy mennä hiihtämään. Paussia jäänyt pakkasten takia melkein kolme viikkoa. Kelin mukaan katottava, meneekö Ruotsalaisen jäälle vaiko ravikille. Jää houkuttaa ainakin, jos paistaa aurinko. Leutoa ilmaa luvattu nyt pidempäänkin.
Eilen kattokolalla kolisteltu lumia katolta alas ja tänään vaihteeksi taivaalta tullutta lunta.
Hyvä ja kunnollinen talvi – 20.2.2011 18:13
On tainnut mennä kokonainen viikko niin, ettei ole satanut lunta. Olemassaolevakin painunut 55 senttiin.
Eka kertaa kävelemässä Ruotsalaisen jäällä - moottorikelkan jäljissä. Kertakaikkiaan hieno ilma, aurinko paistoi ja jopa lämmittikin ja linnunlauluakin kuului. Ja jos vaikka puoli mikrogrammaa olisi tullut D-vitamiiniakin ? Ihan tässä alkaa jo kevättä odotella.
Päivän pituus 9,5 tuntia, aurinko nousi 7.45 ja laski 17.15.
Mainokset Glu.fi:ssä – 20.2.2011 11:32
Taas näytti putkahtaneen yksi lisää: freedomrahoitus.fi.
Mainokset Glu.fi:ssä – 19.2.2011 09:55
Yksi pikavippifirma vielä löytyi: vippisampo.info.
Lisäksi bongasin haaganleipä.fi, joka ei näytä olevan gluteeniton leipomo sekä ada.fi (ravintola), jonka ruokalistassa ei puolta sanaakaan gluteenittomuudesta.
Miten keliakiasi todettiin? – 18.2.2011 21:52
Jos on vähänkään epäiltävissä, että olet sairastanut keliakiaa tietämättäsi pitkään ja varsinkin, kun on tuo selkäsärky, kannattaisikohan pyytää lähete myös luuntiheysmittaukseen ? Ettei olisi keliakian lisäksi osteopenia tai osteoporoosikin ? Ei ole tarkoitus maalata piruja seinälle, mutta meitä on täällä muutama päältä viisikymppinen, joilla myös luuntiheys heikentynyt.
Keliakia telkkarissa – 18.2.2011 21:44
Tuo oli hyvä ehdotus.
Työmaan ruokapöydässä kerran tuli puhetta Moilasen Texmex-pitsasta. Totesin, että se on aika edullinen - ei ole kuin kolme kertaa kalliimpi kuin tavispitsa !
Mainokset Glu.fi:ssä – 18.2.2011 21:41
Ja vielä pari: monetti.fi ja Vippi.fi.
Tuo pikavippihomma on varmaan hyvä bisnes? Taannoin oli julkisuudessa, etä valvovat viranomaisetkaan ei näissä perässä pysy. Samat suharit perustelee uusia firmoja, kun edellisessä käry käy? Eivätkä taatusti ole Kaupparekisterissä.
Hyvä ja kunnollinen talvi – 17.2.2011 22:42
Lämpömittari alkaa uhkaavasti lähetä 30 pakkasastetta. Huomenaamulla varmaan on se 30. Seuraavat 10 päivää yölämpötilat edelleen -25 paikkeilla.
Joku sääviisas tässä pari viikkoa sitten oli tutkinut, että kunnon talvia on aina kolme peräkkäin. Niin on ollut 1965-66, 66-67 ja 67-68; 1984-85, 85-86 ja 86-87. Niin että ensi talvenakin riittäisi lunta ja pakkasta.
Toivottavasti tuollaisia viime kesän kaltaisia hellekesiäkin tulisi sitten kolme peräkkäin.
Hyvä ja kunnollinen talvi – 14.2.2011 22:16
MSN sääennusteen mukaan yli 20 asteen pakkaset jatkuu ainakin ensi viikon keskiviikkoon (23.02) saakka. Brrr-rrr.
Viikonlopun jäljiltä työmaalla oli tänä aamuna lämpöä reippaasti alle 20 astetta (ikkunalaudalla jossa mittari oli, oli 12 astetta). Pikkasen hankalaa näpytellä konetta, kun kädet on kohmeessa. Pitää ehdottaa pomolle, että hankittaisiin meille samanlaiset (torkku)peitot kuin kansanedustajat sai; ne sikakalliit peitot !
Ei pahemmin linnutkaan laulele. Toista viikkoa sitten aamulla jo talitintit lauleli, mutta nyt on suut visusti supussa. Mutta päivät pitenee ihan silmissä.
Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.
Yksityisviesti
Lähetä yksityisviesti
Vinkkejä
7 vinkkiä
Tuotteita
10 tuotetta
Linkkejä
16 linkkiä
Keskustelu
719 viestiä, 11 aloitusta
Kommentit
188 kommenttia
Rekisteröitynyt
12.2.2009 18:42