Kaupassa – 09/02/2009 10:58 AM
Kyllä, se jauhon saaminen ylähyllyltä tällaiselle melkein 160 senttiselle on hankalaa jo silloin kun siitä edestä on otettu muutama laatikko. Muutaman kerran olen napannut avuksi sen jakkaran, jota työntekijät käyttävät hyllyjä täyttäessään. Tällöin olen kyllä siirtänyt siihen eteen muutaman paketin enemmän kuin itse tarvitsen että seuraava asiakas saisi omansa helpommin.
Onneksi jakkaraan joutuu turvautumaan suht harvoin kun kuitenkin taitavat kauppojen työntekijät päivittäin siirrellä niitä paketteja lähemmäs reunaa.
Keliakialiiton keskustelupalsta – 09/01/2009 11:48 AM
Reetta kirjoitti:
Tutkimusilmoitus keliakialiiton sivuilla – 08/31/2009 7:08 PM
En tiedä. Milloin lie ilmestynyt tuo ilmoitus tuonne keliakialiiton sivuille, kun tänään sen vasta huomasin vaikka melko usein ko sivuilla käynkin.
Keliakiaviikko 31.8.-6.9.2009 – 08/31/2009 7:06 PM
Huoh, se oli vitsi. Toivoin että olisitte osanneet tulkita nuo hymiöt kuten olin ne tarkoittanut, eli kyseessä täysin huumorilla heitetty kommentti ja en tosiaankaan ollut suunnitellut että menen tuon tekemään.
Uudet sivut vaikuttavat hyville ja varmasti tulen molempia keskustelupalstoja käyttämään. Ainut mitä en ymmärrä on se, miksi keliakialiiton uutta keskustelufoorumia ei pääse edes lukemaan muut kuin jäsenet, siellä jaettavat kokemukset voisivat olla käyttökelpoisia mm. keliaakikoiden ystäville ja sukulaisillekin jotka ovat asioista kiinnostuneita.
Myyjien keliakiatietous – 08/31/2009 1:13 PM
Kalmia, minulla on vähän tavallaan päinvastainen kokemus, sillä olin itse myyjänä kahvilassa ja asiakas kysyy gluteenitonta. Kysyin asiakkaalta että luontaisesti gluteenitonta vai pelkästään gluteenitonta, eikä asiakas itse tiennyt mitä eroa niillä on! Tämä oli aika hämmentävä kokemus.
Todella positiivinen kokemus oli Kuopion keskustan Pressossa, jossa on aina näkyvillä lista siitä että mitä gluteenitonta heillä on pakasteena (ja taitaa vielä olla merkinnät että mitkä sisältää vehnätärkkelystä). Pyysin myyjältä jauhelihapasteijan (sis. vehnätärkkelystä) ja myyjä vielä pasteijaa antaessaan sanoo minulle että tämä ei ole sitten luontaisesti gluteeniton, käyhän se teille varmasti?
Epäilen että tiskin takana oli toinen keliaakikko
Tutkimusilmoitus keliakialiiton sivuilla – 08/31/2009 12:50 PM
Keliakialiiton sivuilla oli tutkimusilmoitus, jossa etsitään keliaakikkoja mukaan kokeilemaan valmistetta, jotta nähdään estääkö kyseinen valmiste gluteenin aiheuttaman limakalvovaurion syntymisen keliaakikoilla.
Täällä asiasta tarkemmin:
http://keliakialiitto.fi/liitto/nyt/tutkimusilmoitus/
Keliakiaviikko 31.8.-6.9.2009 – 08/31/2009 12:44 PM
Pitäskö käydä heti alkuun pistämässä tuonne glu.fi mainos
Mut hei, hyvä oli tuo tarjous tuosta keliaakikon matkaoppaasta, tilasin heti kun ei tuo hintakaan ollut paha, vain 10e. Mielenkiintosta nähdä mitä kaikkea kirjaan on tarkalleen ottaen koottu.
Kaverit vaihtoon.. – 08/29/2009 8:36 AM
Olin vasta 8 v. kun keliakia todettiin ja kavereita nyt ei varsinaisesti mennyt vaihtoon, mutta yhden luokkakaverin synttäreille minua ei keliakian toteamisen jälkeen enää kutsuttu, koska "minulle olisi niin hankala järjestää tarjottavaa" kaverin äidin mielestä (ja kaveri vielä kertoi tämän minulle...). Yllättävää kyllä muiden kavereiden äidit onnistuivat aina järjestämään tarjottavaa minullekin.
ABC-liikennemyymälät – 08/24/2009 9:24 AM
Opiskelukaverini työskentelee ABC:llä täällä Savon suunnalla ja hän sanoi, että ainakin heillä on omat parilansa yms. valmistusvälineet gluteenittomille tuotteille, joten siksi on tärkeää että keliakiasta mainitaan (eli vaikka annos sinällään olisi gluteeniton, niin se saatetaan valmistaa samoilla välineillä kuin tavalliset jos asiakas ei gluteenittomuusdesta mainitse).
Siilinjärven ABC:llä homma sujui hyvin vaikka pieni ABC onkin kyseessä, sulattivat minulle sämpylänkin eikä tarvinnut tyytyä siihen perinteiseen näkkäriin.
Lontoo kutsuu! – 08/21/2009 5:28 PM
Täällä taisi olla aiemmin jossain toisessa keskustelussa noista Leon-ravintoloista joita on Lontoossa useampia ja jotka tarjoavat gluteenitonta. Menu vaikuttaisi ainakin ihan kivalle
http://www.leonrestaurants.co.uk/
Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.
Private message
Send private message
Tips
136 tips
Products
22 products
Images
190 images
Links
14 links
Forum
629 messages, 55 topics
Comments
139 comments
Registration time
01/19/2009 10:18 PM