Tuli testattua kaatosateessa Berliinin tiettävästi ainoa gluteenitonta pitsaa tarjoileva ravintola, Simela Pizza & Focaccia. Pienehkön ravintolan menuissa (ja ulkopuolella olevassa kyltissä) oli selkeästi erikseen merkitty gluteenittomat pitsat ja muut sopivat herkut. Tilasin extra spicy salamipizzan gluteenittomalla tattaripohjalla. Jouduin odottamaan pitsaa todella pitkän tovin. Muut seurueesta ehtivät syödä sillä välin.
Pitsa tuotiin puulaudalla ja se oli iso. Päällä oli reilusti mozzarellaa. Pohja oli tummempi kuin muiden tavallisissa lätyissä. Nälkä oli kova ja iso pitsa hujahti nopeasti naamariin. Myös seurueen muut jäsenet maistoivat pitsaa ja kehuivat salamia herkullisen tuliseksi. Pitsan kyytipojaksi sopi mainiosti Savanna Dry -siideri - siideriä tarjoileva ravintola on harvinaisuus Berliinissä.
Nettikommenteissa paikasta on sanottu, että käyttäisivät samoja välineitä tavallisten ja gluteenittomien pitsojen tekoon, mutta ainakaan itse en saanut mitään oireita.
Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!
Suviih 10.9.2016 10:53
Täältä saa nykyään myös gluteenitonta olutta. Itävaltalainen vehnäolut, jossa on Itävallan keliakialiiton myöntämä gluteenittoman tuotteen merkki.
Minni 26.3.2014 15:54
Kävimme täällä viime viikolla. Paikka on ihan minikokoinen, mutta tunnelmaltaan rento ja aidon italialainen. Henkilökunta kävi juttelemassa pöydissä ja suositteli pizzamakuja. Itse söin (pienehkön mutta maukkaan) tonnikalasalaatin, ja keliaakikkomieheni otti tuon samaisen extra spicy salamipizzan, johon henkilökunnan suosituksesta tuli lisäksi fetajuustoa. Pizza tarjoiltiin foliolla suojatulta lankulta, ja pohjan väri ja makukin oli lähellä gluteenitonta karjalanpiirakkaa, eli aika tumma. Pohjan koostumus oli ohut ja helposti leikattava, siitä siis plussaa, ja pizza oli mehevä. Laadukas feta taittoi kivasti salamin tulisuutta. Siideriä pyysimme, mutta kuulemma sitä ei enää tuoda maahan, joten tilalle tilasimme rieslingiä. Muitakin keliaakikkoja näytti olevan syömässä, joten sana lienee kiirinyt. Ihan suositeltava kohde.
Sinun tulee olla kirjautuneena, jotta voit kommentoida. Jos sinulla ei ole vielä omaa käyttäjätunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy. Se on nopeaa ja ilmaista! Jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään oikean yläkulman valikosta.
Saksa ‐ Lisääjä lompsa ‐ 25.10.2009
Lompsa Berliinissä 1.7 -1.8.2009 Olimme varanneet mieheni kanssa huoneistohotellin, jotta voisin valmistaa aamiaisen...Automatkalla Saksa, Tsekki, Itävalta, Slovenia, Italia, Kroatia, Unkari, Slovakia ja Puola 5
Saksa ‐ Lisääjä Katco ‐ 12.3.2011
Lähdimme Finnlinesin laivalla auto mukaan lastattuna Saksaan. Laivalla erityisruokavalioni huomioitiin, eri pyynnöstä...
Gluteeniton paratiisi Berliinissä. 1
Saksa ‐ Lisääjä lompsa ‐ 25.1.2013
EIS VOH-bio cafe.Gluteeniton herkkukeidas keskellä Berliiniä. Löysin toissa kesänä tämän todella käynnin arvoisen...München 2
Saksa ‐ Lisääjä KattiMatikka ‐ 21.7.2011
Kävin Itävallan Alpeilla ja Münchenissä. Hieno reissu. Itävallasta ei ole juurikaan kerrottavaa keliakian suhteen....
Saksa ‐ Lisääjä Jezu ‐ 16.1.2009
Itse vierailin Frankfurtissa viime marraskuussa ja tuntui kyllä hieman haastavalta löytää syötävää. Ravintoloissa otin...
Saksa ‐ Lisääjä Jezu ‐ 30.7.2011
Maredo on saksalainen pihviketjuravintola, joka listaa kotisivuillaan annosten allergeenit (katso kotisivu-linkki)....LPG Biomarkt Euroopan suurin luomutavaratalo 1
Saksa ‐ Lisääjä KattiMatikka ‐ 7.6.2010
Euroopan suurin luomukauppa tarjoaa myös gluteenittomia tuotteita kuten mysliä ja leipää sekä keksejä ja pastaa.
Saksa ‐ Lisääjä heikki ‐ 8.7.2009
Il Salento oli iloinen yllätys muuten hankalassa maassa. Pienehkö, mutta siisti ja tyylikäs ravintola kävelymatkan...
Saksa ‐ Lisääjä Jezu ‐ 30.7.2011
Tämä pihviravintola on aivan Hampurin ytimessä. Paikka valikoitui kohteeksi, koska heidän kotisivuillaan oli erilliset...
Saksa ‐ Lisääjä Hele ‐ 6.5.2010
Yövyin Berliinissä hotelli Abba Berlinissä. Sain joka aamu hyvää gluteenitonta leipää. Tarjolla oli ainakin kolmea...
Saksa ‐ Lisääjä Jezu ‐ 28.7.2011
Tämä on siitä poikkeava paikka, että menussa on suoraan merkitty gluteenittomuudet. Itse asiassa suuri osa tämän...Glutti-kauppa Vitalia Berliini U-Alexanderplatz
Saksa ‐ Lisääjä KattiMatikka ‐ 7.6.2010
Vitalia luomu-kaupassa oma osasto gluteenittomille tuotteille. Schärin tuotteita kattavasti.
Saksa ‐ Lisääjä Jezu ‐ 28.7.2011
Tässä InterContinentalin yhteydessä olleessa ravintolassa gluteenittomuus tiedettiin ja tarjoilijat hoitivat asian...
Saksa ‐ Lisääjä tytti ‐ 26.2.2011
Italialaisten omistajien pitämä jäätelöbaari Potsdamer Platzin Arkaden Center -kauppakeskuksessa. Melko suuri osa...
Dolores ravintola tarjoaa meksikolaishenkistä ruokaa
Saksa ‐ Lisääjä KattiMatikka ‐ 7.6.2010
Dolores niminen ravintola tarjoaa meksikolais-tyyppistä ruokaa. Henkilökunta kertoi, että burrito bowl-annos on...Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.