Kalifornia gluteenittomasti

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Kalifornian ravintoloissa ymmärretään aika hyvin gluteenittomuus. Ruoka on yleensä tuoreista ja selkeistä raaka-aineista tehtyä, joten listalta uskaltaa tilata: sitä saa mitä listalla lukee eli yllätyskeksejä tai -krutonkeja ei annoksissa ollut ja mahdollisen leivän pyysin aina jättämään pois.

Hotelleissa ei aamiainen yleensä kuulu hintaan. Aamiaislistalta löytyi kuitenkin aina vaivattomasti munakkaita tai hedelmäannoksia jogurtin kera. San Franciscossa kahviloista löytyi aamiaiseksi erinomaisia hedelmäannoksia ja salaatteja. Napan viinialueen alapuolella söimme peruskansan tienvarsipaikassa (Black Bear Diner), mutta sielläkin sai munakkaan kasviksilla ja juustolla, annoksen koko oli tietysti karhunkokoinen.

Matkan parhaan aterian söimme San Franciscossa New Montgomery Streetillä Palace-hotellin upeassa salissa sunnuntaibrunssilla livemusiikin säestämänä. Hinta on reilusti korkeampi kuin tavallisilla aamiaisilla, mutta taatusti jokaisen dollarin arvoinen. Brunssilla oli tarjolla ihan kaikkea mitä kuvitella voi. Tuoreita ostereita, katkarapuja eri muodoissa, savustettua lohta, liharuokia, sushia, tilauksesta paistettuja munakkaita, creme bruleeta, suklaakuorrutettuja mansikoita, erilaisia salaatteja, monenlaista aamiaisruokaa ja lounasruokaa. Hintaan kuuluu myös tuore appelsiinimehu, kahvi ja kuohuviiniä niin paljon kuin maistuu. Ehdottomasti suositeltava kokemus.

Ruokakauppapuolelta suosittelen Whole Foods –ketjun myymälöitä (aivan ihanan tuoreet ja monipuoliset valikoimat, Stockan herkku ei ole mitään Whole Foodsiin verrattuna) ja San Franciscon keskustassa Market Streetillä Westfield-ostoskeskuksen alakerrassa olevaa ruokakauppaa. Whole Foodsista ostimme mm. sushia, maissitortilla-kana-enchiladoja, hedelmäannoksia, gluteenittomia suolaisia keksejä, juustoa ja salaatteja.

Ajoimme San Franciscon pohjoispuolella San Rafael –nimisen pikkukaupungin läpi matkalla kohti Sonoman viinialuetta. Etsimme lounaspaikkaa ja sateen yllättäessä kipitimme Joe's –nimiseen ravintolaan, jossa lista näytti ensin aika haastavalta pastoineen. Tarjoilija ymmärsi kuitenkin vaivatta gluteenittomuuden ja sain tosi maittavan annoksen: New York –pihvin perunamuusilla ja vihanneksilla. Yleensä en syö juuri paljoa lihaa, mutta tämän pihvin söin kokonaan!

Bubba Gump –ketjun ravintolassa kävimme Montereyssä ja heillä oli erillinen gluteeniton menu. Jälleen kerran tosi hyvää ruokaa, annos oli Shrimp & Veggie Stir Fry. Ketjun ravintola on myös San Franciscossa.

Suosittelen lämpimästi Kaliforniaa keliaakoille. Ruoka ja palvelu ovat erinomaisia!

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Kommentit (2)

  • Pulde 17.11.2009 22:45

    Kiva kirjotus, oma reissu lähestyy ja tosi mielenkiintoista lukea muiden kokemuksia ja vinkkejä.

  • Jezu  31.10.2009 16:20

    Oikein hyvä matkavinkki. Olisiko sinulla reissukuvia tarinan oheen?

    Sen verran pitää kommentoida, että aamiainen kuuluu ainakin Holiday Inn Express -hotellien hintoihin. Aamiainen on runsas, mutta keliaakikolle varsin köyhä (jugurttia, hedelmiä, kananmunia, kahvia, maitoa, mehua).

    Oma tarinani samalta seudulta löytyy täältä: USAn gluteeniton länsirannikko

Kommentoi

Vinkkejä samasta maasta

  • New York - keliakiapääkaupunki 2009 7

    Yhdysvallat ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 16.8.2009

    Suomen Matkatoimisto kauppasi puoli-ilmaisia lentoja Bostoniin ja siitä se ajatus lähti - lennot Bostoniin, auto alle ja...

  • USAn gluteeniton länsirannikko 6

    Yhdysvallat ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 25.11.2008

    Vierailimme kesällä 2008 Yhdysvaltojen länsirannikolla ja kolmen viikon aikana ehti tutustua hyvin gluteenittomaan...

  • Gluteeniton seikkailu Floridassa 2

    Yhdysvallat ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 18.5.2011

    Joskus junnuna on tullut käytyä Floridassa ja nyt oli aika toistaa matka, tällä kertaa keliaakikkona. Koska lähtö...

  • Gluteeniton aamiaissämpylä Starbucksiin

    Yhdysvallat ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 30.3.2017

    Starbucksin valikoimaan ainakin valtameren takana on ilmestynyt gluteeniton aamiaissämpylä joka sisältää...

  • Gluteeniton New York

    Yhdysvallat ‐ Lisääjä AJ- ‐ 2.2.2014

    Vierailin tammikuussa New Yorkissa ja ajattelin jakaa muutamia erittäin loistavaksi kokeiltuja paikkoja. Yleisesti...

  • Tunnelmia Jenkeistä

    Yhdysvallat ‐ Lisääjä Pulde ‐ 20.4.2010

    Tämä ei ole nyt varsinainen matkavinkki, oon jonkin verran noita karttamerkintöjä laittanut ja lisää tulossa, mutta...

  • Disneylandin gluteeniton menu

    Yhdysvallat ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 12.10.2009

    Anaheimissa sijaitsevassa Disneylandissa on erittäin hyvin gluteenitonta tarjolla. Marssii vain "kaupungintaloon" ja...

  • Coolerit maltaasta USAssa 1

    Yhdysvallat ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 5.10.2008

    Heti kun oli ostanut 6-päkin Smirnoff Icea Los Angelesissa huomasi sen olevan mallaspohjainen. Suomessahan Smirre on...

  • Foodland Super Market Ltd

    Yhdysvallat ‐ Lisääjä DeZolte ‐ 2.3.2010

    Kapaan Foodlandista löysin gluteenitonta Red Bridge -olutta, sixpäkki 0,33l lasipulloja maksoi noin 9 dollaria. Olut oli...

  • Sambuca-ravintola

    Yhdysvallat ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 3.1.2010

    Etelä-italialaista kotiruokaa tarjoileva, vuodesta 1987 toiminut ravintola Keskuspuiston kupeessa. Gluteeniton menu ja...

  • Mariposa Baking Co-myyntipiste 1

    Yhdysvallat ‐ Lisääjä Pulde ‐ 21.2.2010

    Mariposa-leipomon myyntipiste sataman kauppahallissa, San Franciscon keskustassa. Myynnissä mm. brownieita, muffineita...

  • Heather's Bar

    Yhdysvallat ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 3.1.2010

    Yksi harvoista New Yorkin ravintoloista, joista saa gluteenitonta olutta ja vieläpä montaa laatua. Hanasta löytyy myös...

  • Tuttoriso Ristorante e Cafe

    Yhdysvallat ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 3.1.2010

    Erikoisesti sisustettu ravintola, jossa lähes kaikki menun tuotteista saa gluteenittomina. Pastaa, pitsaa, burgereita....

  • S'MAC -ravintola

    Yhdysvallat ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 3.1.2010

    Hauska, juustomakaronia tarjoileva paikka New Yorkin ytimessä. Asiakkaita piisaa ja tuotteet saa krutonkikuorrutusta...

  • Ruby Foo's -ravintola

    Yhdysvallat ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 3.1.2010

    Mainio, aasialaista tarjoava ravintola aivan Times Squaren naapurissa. Erillinen gluteeniton menu ja gluteenitonta...

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Vinkkiin liittyvät kuvat

Vinkkiin ei ole vielä liitetty kuvia.

Lisätiedot

  • Maa
    Yhdysvallat
  • Sijainti
    Kalifornia
  • Ajankohta
    lokakuu 2009
  • Lisääjä
    maissipallo
  • Lisätty
    30.10.2009 15:04

Anna arvio vinkille

Kirjaudu sisään arvioidaksesi tämä vinkki ja nähdäksesi sen tämänhetkisen arvion.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,076s