Restaurant Le Grand Camp

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
Restaurant Le Grand Camp

Euroopan kiertueemme ensimmäinen kohde Ranskassa oli Lyon ja hotellina Holiday Inn Garden Court Lyon-Villeurbanne. Majoittauduimme hotellissa kolme yötä ja hotellin ravintola Le Grand Camp tuli tutuksi kahden visiitin myötä.

Ensimmäinen ruokailu osui juuri juhannusaattoon, joten päätimme syödä oikein kunnon juhlaillallisen. Alku ei ollut lupaava, sillä tarjoilijalta tuli pitkä uuuuuh-äännähdys, kun hän sai ranskankielisen keliakialapun kouraansa. Homma hoitui lopulta hyvin ja osasivat kertoa, että annoksestani joudutaan jättämään toinen kastike pois. Söin ison, herkullisen häränpihvin keitettyjen pottujen ja vihannesmuhennoksen kera. Kyytipojaksi tarjoiltiin Louis Roederer -samppanjaa, Cote de Rhone -punaviiniä ja San Pellegrino -kuplavettä. Hieman erilainen, mutta kaikin puolin onnistunut juhannusaatto.

Toinen kerta meni saman kaavan mukaan saman tarjolijan valvovan silmän alla. Taas muistutettiin toisesta kastikkeesta, mutta kuinka ollakaan keitetyt potut olivat vaihtuneet ranskalaisiin. Yritin selvitellä onko ne paistettu erillään muista leivitetyistä tuotteista. Vaikka tarjoilija yritti selittää niiden sopivan, oli välillämme sen verran suuri kielimuuri, että ranskalaiset jäivät syömättä. Lisäksi pihvi oli tällä erää todella sitkeä ja jänteinen.

Hotellin ruokapaikasta jäi kohtuullisen hyvä vaikutelma ranskalaisen mittapuun mukaan - Ranskahan on tunnetusti tuskainen paikka keliaakikolle. Joka tapauksessa Lyon on näkemisen arvoinen - vanha kaupunki on UNESCOn maailmanperintökohde.

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Kommentit

Ei vielä kommentteja. Jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!

Kommentoi

Vinkkejä samasta maasta

  • Gluteenittomat ravintolat Pariisissa

    Ranska ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 5.1.2014

    Gluteeniton Pariisi, mitä ihmettä? Sellainen pikkulehti kuin Wall Street Journal listasi Pariisin gluteenittomat...

  • Keliaakikkona Ranskassa 1

    Ranska ‐ Lisääjä Katco ‐ 22.7.2011

    Bonjour ja terveiset etelä-Ranskasta! Ei voi muuta kuin kehua Provencea. Kertaheitolla ihastuttiin puolison kanssa ja...

  • Sans gluten Ranskassa 3

    Ranska ‐ Lisääjä maissipallo ‐ 10.7.2009

    Keliaakikkona Ranskan matka sujui kohtalaisesti. Menut olivat aina ranskaksi, joten tarjoilijan apua kaivattiin heti....

  • L'Annexe - Bar & Restaurant

    Ranska ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 2.6.2012

    Kun olimme päivän kierrelleet Champagne Routea Epernayn ympäristössä alkoi nälkä kummasti kurnia. Päätimme mennä...

  • Gluteeniton leipomo Pariisissa 2

    Ranska ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 4.2.2012

    Osui silmään David Lebovitzin blogimerkintä, jossa kerrotaan Pariisiin avatusta Helmut Newcake -nimisestä...

  • Keliaakikko Lyonissa

    Ranska ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 6.4.2012

    Euroopan-kierroksemme ensimmäinen pysähdyspaikka Ranskassa oli historiallinen Lyon. Hotellin ravintolassa tuli syötyä...

  • Ristorante Benvenuto

    Ranska ‐ Lisääjä arkkari ‐ 26.9.2014

    Nizzassa ei läheskään kaikissa ravintoissa ymmärretty keliakia-ruokailun vaatimuksia - toisissa oltiin aika uskomattoman...

  • Gluteenitonta Etelä-Ranskassa, Korsikalla ja Lampedusalla

    Ranska ‐ Lisääjä LG1982  ‐ 21.2.2019

    Nizzasta näytti täällä olevan varsin huonoja kokemuksia, joten lisäilläänpä omia kokemuksia. Lento Nizzaan oli...

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Mainos: Vähennä gluteenitonta ruokahävikkiä ja tilaa edulliset hävikkituotteet Matsmartilta. Nyt tarjolla Myllärin gluteenittomia jauhoja! Tilaa gluteenittomat hävikkituotteet tästä.

Vinkkiin liittyvät kuvat

Vinkkiin ei ole vielä liitetty kuvia.

Lisätiedot

Anna arvio vinkille

Kirjaudu sisään arvioidaksesi tämä vinkki ja nähdäksesi sen tämänhetkisen arvion.

©2022 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,021s