Herkkupizza

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
Herkkupizza

2 dl vettä, 25 g hiivaa, 2 rkl öljyä (Keiju rypsiöljy), ½ tl suolaa 1 dl tattarijauhoja, 2 dl gluteenitonta jauhoseosta (käytän itse Pirkka-jauhoja).
Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy ja suola. Sekoita keskenään jauhot ja lisää seos nesteen sekaan nopeasti haarukkavatkaimella sekoittaen. Ripottele jauhoja leivinpaperin päälle ja kumoa taikinapaakku sen keskelle. Taputtele taikinasta jauhoja apuna käyttäen pellin muotoinen levy. Viimeistele muoto kaulimella. Anna kohota 15 min. Valmistele täytteet sillä aikaa.
Itse laitan useimmiten päälle gluteenitonta kinkkua kuutioina tai suikaleina, valutettuja ananaspaloja, tomaattisiivuja, joskus suippopaprikakuutioita ja lopuksi ison pussillisen Emmental juustoraastetta ja pinnalle pizzamaustetta. Jokainen voi sooloilla oman makunsa mukaan.
Paista 225 asteessa 30 min.
Olen aina inhonnut tuota kaulitsemisoperaatiota, sillä työtasoni pinta on sellainen (kai huokoinen), että alusta ei pysy millään paikoillaan. Kerran hikeennyttyäni teippasin paperin neljältä sivulta maalarinteipillä kiinni pöytään ja johan alkoi kauliminen luistaa. Lienen ainoa tumpelo tuossakin asiassa????
Nautinnollisia pizzahetkiä tv. MrsBucket

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Kommentit (3)

  • MrsBucket 20.3.2010 11:13

    Tex-mex pizzan voit tehdä esim. tuolle minun herkkupizzan pohjalle.
    Ohje täytteisiin löytyy osoitteesta:
    http://kaisan-blogi.blogspot.com/2007/09/texmex-pizza.html
    Ohjeessa olevan taco-mausteen voit korvata seuraavilla mausteilla, ellet löydä gluteenitonta taco-maustetta: sokeria,suolaa,sipulijauhetta,chilipippuria,juustokuminaa,valkosipulijauhet ta,paprikajauhetta ja oreganoa.
    Ohjeessa olevan juustokastikkeen voit tehdä itse (korvaa vehnäjauhot esim. vaalealla Maizenalla), mikäli se mielestäsi on välttämätön juuston lisäksi. Tässä osoite juustokastikkeen ohjeeseen:
    http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/6255/Juustokastike
    Gluteenitonta salsakastiketta on ainakin Santa Marian Red Chili Salsa.

  • MrsBucket 15.3.2010 10:49

    Kiitos Liisa kiitoksista. Olen aina iloinen jos voin ilahduttaa muita.

  • Liisa 15.3.2010 10:09

    Kiitos! Mainio ohje; meidän vilja-allergisten poikien mielestä todellinen herkkupitsan pohja, niemensä mukaisesti. Tein tosin Semper-jauhoista, kun nuo Pirkat ei käy...

Kommentoi

Vinkkejä samasta aihepiiristä

  • Suomen gluteeniton olutvalikoima 22

    Lisääjä Jezu  ‐ 2.10.2008

    Lista päivitetty 5/2023: Tässä ei-niin-pieni lista gluteenittomista olusista, joihin olen Suomessa törmännyt. Lähes...

  • Gluteeniton omenapiirakka (pellillinen) 8

    Lisääjä tuittuli ‐ 1.10.2009

    Ainekset pellilliseen omenapiirakkaa 3 munaa 2 ½ dl sokeria 100 g margariinia 1 ½ dl maitoa tai vettä 4 ½ dl...

  • Helppo gluteeniton kauraleipä -resepti 1

    Lisääjä Jezu  ‐ 13.2.2014

    Minulla oli mennyt vanhaksi paketillinen Semperin puhdaskaurahiutaleita ja päätin tehdä niistä leipää - enää piti löytää...

  • Gluteeniton taatelikakku 3

    Lisääjä Tuulia ‐ 9.10.2012

    1 pkt. taatelia (n. 170 g) 3 dl vettä 200 g margariinia/voita 2 kananmunaa 3 dl sokeria 1 tl soodaa 1 tl...

  • Gluteenittomat piparkakut 8

    Lisääjä Susanna ‐ 29.11.2009

    Sain naapuriltani loistavan gluteenittomien piparien ohjeen jo vuosia sitten. Tässä ykkösluokan resepti jakoon...

  • Gluteeniton Makea piirakkapohja 3

    Lisääjä Suviih  ‐ 8.3.2009

    Hyvä pohja esimerkiksi omena- tai marjapiirakoille (mustikka, vadelma). Helppo valmistaa, aineet sekoitetaan ilman...

  • Helppo ja nopea pizzapohja 4

    Lisääjä Betti ‐ 1.8.2009

    Hei! Laitanpa tänne pizzapohjaohjeen,jota itse käytän. Helppo mutta ei hauras. Pizzapohja (gluteeniton) 4 dl vettä 1...

  • Täydellinen gluteeniton pulla, maistuu "oikealle" pullalle

    Lisääjä Carsu ‐ 1.10.2012

    2½ dl kylmää maitoa 1 rkl Psylliumia (Kirjassa nimellä Fiberhusk) 25g hiivaa ½ dl sokeria ½ tl hjorthornssalt...

  • Gluteenittomat Pasteijat

    Lisääjä Suviih  ‐ 10.3.2009

    Olen tehnyt pasteijoita kahdella eri taikinavaihtoehdolla (soveltuvat muuten myös joulutorttujen...

  • Mamman marjapiiras 9

    Lisääjä Viveka ‐ 30.7.2009

    Mainio ohje mustikkapiirakalle. Vaihdoin jauhot Sunnuntain tummiin glutenittomiin jauhoihin. Ohjeessa ei sanottu, mutta...

  • Gluteenittomat mokkapalat 4

    Lisääjä Jezu  ‐ 21.12.2008

    Leivon varsin harvoin, mutta pitihän sitä mokkapaloja yrittää. Tässä oma johdantoni tutusta reseptistä tarkkojen...

  • Suklaakakku

    Lisääjä Mamma ‐ 16.12.2013

    Tämä kakku on helppo tehdä ja mikä parasta se on taivaallisen hyvää ja kostea sisältä. Olen tehnyt muutaman kerran...

  • Kinkkupiirakka 5

    Lisääjä Viveka ‐ 30.7.2009

    Löysin tuolta erinomaisen kinkkupiirakan ohjeen, josta tein gluteenittoman version. Jujuna on tuo pohjaan laitettava...

  • Gluteenittomat ja maidottomat lihapullat

    Lisääjä Jezu  ‐ 18.1.2009

    Kun oli unohtunut ostaa maitoa, pullista tulikin maidoton versio, mutta eipä se juuri makuun vaikuttanut. Reseptin...

  • Gluteeniton juustokakku -resepti 2

    Lisääjä Jezu  ‐ 1.1.2014

    Jostain syystä tuli mieleen kokeilla juustokakun leipomista gluteenittomana. Kun vihdoin löytyi pohjaksi resepti, jonka...

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Vinkkiin liittyvät kuvat

Vinkkiin ei ole vielä liitetty kuvia.

Lisätiedot

  • Lisääjä
    MrsBucket
  • Lisätty
    4.3.2010 16:05
  • Muokkasi
    5.3.2010 10:52

Anna arvio vinkille

Kirjaudu sisään arvioidaksesi tämä vinkki ja nähdäksesi sen tämänhetkisen arvion.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,023s