Puumalan kylmäsavulohi on suurta herkkuani. Se on vain niin hyvää. Kyseinen lohi on tarpeeksi suolaista, vähän savuista ja koostumukseltaan muuta kuin vetistä mössöä. Kylmäsavulohesta saa myös erittäin herkullisen pizzan. Aloita pizzan valmistus keittämällä tomaattikastike.
Laita uuni lämpenemään 225-asteeseen ja nosta pelti uuniin.
Gluteeniton pizzapohja:
2 dl vettä
25 g hiivaa
4 rlk öljyä
1/2 tl suolaa
2 dl tummaa jauhoseosta
1,5 dl vaaleaa jauhoseosta
Lämmitä vesi ja liuota siihen hiiva. Lisää muut ainekset. Alusta tasaiseksi. Anna kohota hetki.
Kauli taikina ohueksi levyksi leivinpaperin päälle.
Tomaattikastike:
150 g tomaattimurskaa
1 valkosipulinkynsi
2 kesän uusia sipuleita, tarvitset osan varsista pizzan päälle
1/2 tl paprikajauhetta
muutama rouhaisu pippuriseosta
1/4 tl suolaa
1/2 tl sokeria
1/2 tl fariinisokeria
tuoretta basilikaa ja oreganoa
Kuullota pilkottu sipuli ja valkosipulimurska pari minuuttia oliiviölhyssä.
Lisää pannulle tomaattimurska, suola, sokerit ja mausteet.
Anna kiehua matalalla lämmöllä parikymmentä minuuttia.
Täyte:
250g kylmäsavulohta ohuiksi suikaleiksi leikattuna
1/2 prk smetanaa
10-15 lehteä tuoretta oreganoa
n. 10 kpl kirsikkatomaatteja viipaloituna
pari sipulin vartta pilkottuna
150 g juustoraastetta
Leivitä pohjan päälle tomaattikastike. Asettele kastikkeen päälle muut täytteet. Lisää smetanaa teelusikalla pieniksi "kasoiksi" pizzan päälle. Levittele pinnalle silputut sipulinvarret sekä oregano. Lisää päälle juustoraaste. Nosta leivinpaperin päällä oleva pizza kuumalle pellille ja laita uuniin.
Paista n. 15 min 225-asteisessa uunissa.
Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!
Ei vielä kommentteja. Jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!
Sinun tulee olla kirjautuneena, jotta voit kommentoida. Jos sinulla ei ole vielä omaa käyttäjätunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy. Se on nopeaa ja ilmaista! Jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään oikean yläkulman valikosta.
Suomen gluteeniton olutvalikoima 22
Lisääjä Jezu ‐ 2.10.2008
Lista päivitetty 5/2023: Tässä ei-niin-pieni lista gluteenittomista olusista, joihin olen Suomessa törmännyt. Lähes...Gluteeniton omenapiirakka (pellillinen) 8
Lisääjä tuittuli ‐ 1.10.2009
Ainekset pellilliseen omenapiirakkaa 3 munaa 2 ½ dl sokeria 100 g margariinia 1 ½ dl maitoa tai vettä 4 ½ dl...Helppo gluteeniton kauraleipä -resepti 1
Lisääjä Jezu ‐ 13.2.2014
Minulla oli mennyt vanhaksi paketillinen Semperin puhdaskaurahiutaleita ja päätin tehdä niistä leipää - enää piti löytää...
Lisääjä Tuulia ‐ 9.10.2012
1 pkt. taatelia (n. 170 g) 3 dl vettä 200 g margariinia/voita 2 kananmunaa 3 dl sokeria 1 tl soodaa 1 tl...
Lisääjä Susanna ‐ 29.11.2009
Sain naapuriltani loistavan gluteenittomien piparien ohjeen jo vuosia sitten. Tässä ykkösluokan resepti jakoon...
Gluteeniton Makea piirakkapohja 3
Lisääjä Suviih ‐ 8.3.2009
Hyvä pohja esimerkiksi omena- tai marjapiirakoille (mustikka, vadelma). Helppo valmistaa, aineet sekoitetaan ilman...
Lisääjä Betti ‐ 1.8.2009
Hei! Laitanpa tänne pizzapohjaohjeen,jota itse käytän. Helppo mutta ei hauras. Pizzapohja (gluteeniton) 4 dl vettä 1...
Täydellinen gluteeniton pulla, maistuu "oikealle" pullalle
Lisääjä Carsu ‐ 1.10.2012
2½ dl kylmää maitoa 1 rkl Psylliumia (Kirjassa nimellä Fiberhusk) 25g hiivaa ½ dl sokeria ½ tl hjorthornssalt...
Lisääjä Suviih ‐ 10.3.2009
Olen tehnyt pasteijoita kahdella eri taikinavaihtoehdolla (soveltuvat muuten myös joulutorttujen...
Lisääjä Viveka ‐ 30.7.2009
Mainio ohje mustikkapiirakalle. Vaihdoin jauhot Sunnuntain tummiin glutenittomiin jauhoihin. Ohjeessa ei sanottu, mutta...
Lisääjä Jezu ‐ 21.12.2008
Leivon varsin harvoin, mutta pitihän sitä mokkapaloja yrittää. Tässä oma johdantoni tutusta reseptistä tarkkojen...
Lisääjä Mamma ‐ 16.12.2013
Tämä kakku on helppo tehdä ja mikä parasta se on taivaallisen hyvää ja kostea sisältä. Olen tehnyt muutaman kerran...
Lisääjä Viveka ‐ 30.7.2009
Löysin tuolta erinomaisen kinkkupiirakan ohjeen, josta tein gluteenittoman version. Jujuna on tuo pohjaan laitettava...
Gluteenittomat ja maidottomat lihapullat
Lisääjä Jezu ‐ 18.1.2009
Kun oli unohtunut ostaa maitoa, pullista tulikin maidoton versio, mutta eipä se juuri makuun vaikuttanut. Reseptin...Gluteeniton juustokakku -resepti 2
Lisääjä Jezu ‐ 1.1.2014
Jostain syystä tuli mieleen kokeilla juustokakun leipomista gluteenittomana. Kun vihdoin löytyi pohjaksi resepti, jonka...Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.
Vinkkiin ei ole vielä liitetty kuvia.