| Kirjoittaja |
Viesti |
lorangil 47 viestejä
| 2.1.2012 15:05Aloin miettimään, että onko muilla millaisia "omia sanoja" tai lyhenteitä, joita käytätte arjessa kun puhutte gluteenittomasta ruoasta. Itse olen ollut 2,5 vuotta keliaakikko ja nykyisin perheessämme käytetään esim. paljon gluteenittoman "lempinimenä" sanaa glutsuton. Ihmisellehän on ominaista lyhentää pitkiä ja monimutkaisia sanoja. Varmasti teillä muillakin on omaa keliaakikko-slangia. Lisäilkäähän siis tähän keskusteluun omaa arkisanastoanne.
Monesti toisten sanat kuulostavat ihan pöhköiltä, mutta silti niitä on hauska kuulla. En ole vielä itse esim. pystynyt sanomaan itseäni koskaan " kelluksi" vaikka olen toisten kuullut käyttävän tuota sanaa keliaakikosta.
Savolaisen taustani vuoksi välillä jää myös vierasperäinen g pois alusta ja puhun esim. "luteenittomista" jauhoista äidilleni. Samoin kuin puhun hänen kanssaan ration kuuntelemisesta tai varkkujen pesemisesta.  Joskus viittaan gluteeniin myös sanalla myrkky hieman leikkimielisesti. Esim. jos etsin uusien tuotteiden ainesosaluetteloista tietoa onko gluteenia ja saatan sanoa että "tarkistan vaan ensin että onko tähän laitettu " myrkkyä", ja mieheni tai ystävä kyllä ymmärtää mistä puhun. |
Ruutar 6 viestejä
| 2.1.2012 15:14Meillä sanottiin aina, että onko tämä äidin leipää, vai ihmisten leipää  Minä ainakin otin sen ihan huumorin kannalta  Tara |
| Mainos |
|
lorangil 47 viestejä
| 2.1.2012 15:22 |
katjairene 43 viestejä

| 2.1.2012 15:31Minä syön lutkua ruokaa ja olen myös lutku  myös ruokavammanen on aktiivisessa käytössä  |
Tara 12 viestejä
| 2.1.2012 19:09Meillä puhutaan gee-ruuasta; "geepizzaa, geeleipää, geepuuroa" jne.
Työkaverini sanoi kerran palaverissa, kun minulle oli varatu g-sämpylä, että "Ai niin, sulle on tilattu noita luteettomia ruokia"  |
higga 200 viestejä
| 2.1.2012 20:13 Tara kirjoitti:
Meillä puhutaan gee-ruuasta; "geepizzaa, geeleipää, geepuuroa" jne.
Meillä käytetään kans "gee-kieltä"  Meillä on myös vakiintunut sana glutti. Ja yleisnimitys kaikelle gluteenia sisältävälle on vehnämössö, johtunee siitä että mieheni ei koskaan tykännyt leivistä ennen gee-elämäänsä ja tuo on jonkin sortin haukkumasana. |
Jezu  Ylläpitäjä

| 2.1.2012 22:48Itse törmännyt puheeseen "silloin edellisessä elämässä" eli ennen diagnoosia.
"Täältä löytyy [tähän jonkun nimi nimi] ruoat" -toteamus on kuultu myös 100 kertaa.
Ruokavammainen on yleinen nimitys myös meillä  Keliaakikko vm. -07 / Celiac since -07 |
ponipimu 198 viestejä
| 2.1.2012 22:50meillä on gluttia ruokaa. ja olemme ruokavammasia. sisko puhuttelee meitä ton-tonniksi.
harvoin tulee kellekkään sanottua sanaa "sairastan" tai "sairaus", se on kuin leiman löisi otsaan. yleensä vaan tokasen että "mulla on keliakia". eikä ne tajuu sitä, sitten jatkan että en saa syyä mitään vehnää, ohraa enkä ruista. eikä ne tajuu vieläkään, mut ei se mua haittaa, sehän on niiten ongelma jos eivät oo sivistyneitä.
toinen siskoni muistuttaa aina että ei ole "vammasia" on "erityisiä", ja sekös meitä monasti naurattaa, me olemme erityisiä! muistakaa tämä silloinkin kun tarjolla ei ole kuin vehnämyrkkyä ja jäät ilman kahvipullaa  olethan erityinen. |
Tallulah 354 viestejä
| 3.1.2012 09:15 Minä taas kuulun niihin ihmisiin, jotka VIHAAVAT kaikkia sanaväännöksiä, minusta ne on vain harvinaisen ärsyttäviä. En koskaan vastaa viesteihin joissa kysytään jotain sanaväännöksillä, kuten onko joku tuote gluttia tai jotain vastaavaa. Enkä koe olevani mitenkään erityinen keliakian vuoksi enkä todellakaan ajattele että on sivistymätöntä olla tietämättä mikä on keliakia! |
Reetta  611 viestejä
| 3.1.2012 11:01 Itsellä käytössä vain tuo ruokavammainen ja työmaalla vammaisten ruokavuoro (käsittää myös muut ruokarajoitteiset). |
lorangil 47 viestejä
| 4.1.2012 19:58 Joo, myös tuota ruokavammaista olen käyttänyt satunnaisesti, se tuntuu kattavan monet muutkin. Esim. allergikot tai laktoosi-intolerantikot ovat käyttäneet sitä seurassani.
Ja eihän monestikaan ole sivistystasosta kiinni, miten hyvin henkilö tuntee keliakian tai gluteenin. Monesti jonkun läheisen kautta saa kosketuksen keliaakikon elämään ja sitten vasta alkaa hahmottaa esim. luontaisesti gluteenittoman tai vähägluteenisen eroja. Jos silloinkaan. |
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat ottaa osaa keskusteluun. Jos sinulla ei ole vielä omaa käyttäjätunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy. Se on nopeaa ja ilmaista! Jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään oikean yläkulman valikosta.