Mahavaivat katosivat ulkomailla!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>
  • marimekko 6 viestejä26.8.2011 00:51

    Pakko kertoa kummallisesta ilmiöstä, minkä olen kohdannut asuessani ulkomailla. Nimittäin "keliakiani" (jos se todella sitä on, en ole enää niin vakuuttunut diagnoosistani) tuntui paranevan ulkomailla! Suomessa en saa vaivoja mitenkään kuriin, vatsa on jatkuvasti enemmän tai vähemmän sekaisin, söin sitten mitä tahansa tai kuinka tarkasti noudatin gluteenitonta dieettiä. Elämästä meinasi välillä tulla sietämätöntä, kun jokainen ruokailuhetki pelotti, koska sitä seurasi lähes joka kerta vatsan sekaisin meneminen.

    Nyt kuitenkin asun Saksassa ja kaikki vatsavaivani katosivat jo muutamassa viikossa! Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Syön täälläkin vain gluteenitonta ruokaa, ostan luontaistuotekaupoista mm. Schärin tuotteita ja täällä pystyn syömään myös ihan normaaleja maitotuotteita, kun taas Suomessa olen todennut, että vähän paremmin kulkee kun valitsee laktoosittoman. Täällä mahani on lähes täydessä terässä enkä välillä edes muista millaista helvettiä se Suomessa oli!

    Onko kellään muulla samanlaisia kokemuksia tai tietoa, että mikä ihme saattaa tämän takana olla?

    Sain jo vuosi sitten golonoskopiasta tiedon, ettei tautini välttämättä olekaan keliakia, vaikka diagnoosi on minulle jo ennen annettu. Voisiko tämä siis olla jotain ihan muuta kuin keliakiaa? Käytetäänkö Suomessa kaikissa elintarvikkeissa esim. jotain säilöntäainetta tai jotakin sellaista, mitä Saksassa ei käytetä ja siksi voin täällä niin paljon paremmin?

    Olisi kiva saada tietää mikä Suomessa minun mahavaivani aiheuttaa, koska "joudun" palaamaan täältä taas pian Suomeen ja kauhulla jo odotan, että alkavatko vaivat taas siellä tuttuun tapaan....

  • Mampu 121 viestejä26.8.2011 09:23

    Kuulostaa tutulta, mutta kylläkin kummalliselta. Itselläni ei ole todettu keliakiaa vaan laktoosi-intoleranssi, mutta mikään ei selitä "cappuccinokone"-vatsaani Suomessa. Kun sitten menen minne tahansa ulkomaille, oireet katoavat kokonaan, vaikken käytä mitään hylaa tms. Kun palaan, noin vuorokaudessa cappuccinokone alkaa taas toimia. Epäilin pitkään ruisleipää, mutta oireet alkavat ruista näkemättäkin. En käsitä.

    Tyttärellä on tuore keliakiadiagnoosi ja hänellä myös vatsavaivat ovat normaaliruokavalion aikaan aina olleet ulkomailla vähäisemmät. Kun tutkimuksissa juostiin seitsemän vuoden ajan aina talvella ja elokuussa, myös elokuun vasta-ainearvot olivat ulkomailla olon jäljiltä alemmat, mikä sekoitti diagnoosin tekoa, kun poliklinikkakäynnin tarkoituksena oli vahvistaa talvella alustavasti tehty diagnoosi ennen koulun ja kouluruokailun alkua. Näin siis mentiin seitsemän vuotta, mutta tänä vuonna jätettiin vasta-aineet ottamatta ja aloitettiin ruokavaliohoito.

    Mikä on "SE JOKIN" suomalaisessa ruuassa? Ja nimenomaan jokapäiväisessä, sillä ainakin omat oireeni palaavat niin nopeasti. Tietysti koti/arkistressillä voi selittää jotain, mutta kyllä matkoillakin joskus stressiä ilmenee, muttei vatsavaivoja.

  • donna 57 viestejä26.8.2011 10:23

    Miten on mahdollista että keliakia-diagnoosi ei ole varma? Kyllähän se joko on tai ei ole varsinkin kun sinulle on tehty tähystys ja näin ilmeisemmin otettu koepala?

    Saksassa ilman vatsavaivoja selittää ehkä se, että sinulla on varmasti suomalaisittain yleinen "laktoosi-intoleranssi" joka on siis normaali tila aikuisella, vain imeväisikäiset ja lapset on tarkoitettu juovan tuoretta maitoa. Suomessa käytetään paljon siis tätä tuoretta maitoa kun taas Keski- ja Etelä-Euroopassa ei. Vain UHT eli iskukuumennettua maitoa jolloin tavallisesti kaikki pystyvät sitä käyttämään. (Onhan laktoosi-intoleranssi vielä yleisempää Euroopassa kuin Suomessa). Myöskään maitoa ei juoda kuten Suomessa ja muutenkin käytetään maitotuotteita vain juustojen ja jugurttien ja jäätelön ym muodossa, joissa laktoosi on pilkottunut luonnollisesti.

    Näin näen asian mutta voi olla toisinkin

  • LG1982  162 viestejä27.8.2011 05:26

    Itsekin olen huomannut ko. ilmiön ulkomaan matkoillani. Syytä en tiedä, mutta olen laittanut sen stressin lievenemisen piikkiin. En ole karppaaja, mutta ulkomailla myös viljoja tulee syötyä vähemmän, kun gluttituotteita on usein huonommin tarjolla, joten saattaa johtua myös vähemmästä hiilareiden saannista/ viljattomuudesta. Usein myös ruokarytmi on poikkeava ja esim. aamiainen kahveineen poikkeaa suomalaisesta tarjonnasta. Maitotuotteita välttelen sekä Suomessa että ulkomailla, joten ei johtune siitä.

    Ilmiö on sinänsä outo, koska kontaminaatioriski on ulkomailla todella huomattava.

  • Mainos

  • LeilaRe 1 viesti30.8.2011 17:21

    Minulla on ns. gluteeni-intoleranssi, eli vasta-aineet eivät olleet koholla eikä koepaloistakaan löytynyt mitään poikkeavaa, mutta anemia parani vasta vaihdettuani gluteenittomalle ruokavaliolle eli jonkun sortin pseudo-keliakia on kyseessä. Olen ollut gluteenittomalla ruokavaliolla nyt muutaman vuoden ja voinut hyvin. Lisäksi minulla on vehnäallergia eli reagoin Suomessa käydessäni hyvin reippaasti gluteenittomiin tuotteisiin, joihin on käytetty vehnäntärkkelystä (asun pysyvästi Keski-Euroopassa). Euroopan gluteenittomat tuotteet ovat kaikki ns. luontaisesti gluteenittomia, eli eivät sisällä kauraa eivätkä vehnäntärkkelystä. Voisiko tästä etsiä syytä oireiden vähenemiseen ulkomailla?

  • marimekko 6 viestejä3.10.2011 22:32

    Ei ole kyllä minulla kyse stressivatsasta, joka ulkomailla rauhoittuisi, sillä stressiä oli enemmän kuin koskaan Suomessa. Nyt olen siis takaisin Suomessa ja kappas kappas, vaivat palasivat!!

    En voi ymmärtää mikä täällä Suomessa on, että maha ei pysy kunnossa millään. Koitin tuota LeilaRe:n vinkkiä luontaisesti gluteenittomista tuotteista, muttei sekään tunnu auttavan. Lähden nyt etsimään vastausta maitotuotteista. Parhaani mukaan yritän syödä täysin maidotonta, koska ainakaan laktoosittomat eivät tuo helpotusta. Kokeilin myös, vaikuttaisiko jos ostaisin maitotuotteet Lidlistä, koska sieltähän löytyy paljon tuotteita, joiden valmistusmaa on Saksa!

    Vielä en ole helpotusta saanut, ehkä myös siksi etten ole pystynyt noudattamaan täysin maidotonta ruokavaliota (tietysti luonnollisesti gluteenittoman lisäksi). Kaikki tuotteet kun ovat yleensä korkeintaan laktoosittomia tai vähälaktoosisia.

    Onko joku huomannut, että jostakin lisäaineesta tulisi mahavaivoja? Joku sellainen, mitä Suomessa käytetään, mutta ulkomailla ei?

  • m79 4 viestejä3.12.2011 09:16

    Maito vois olla yks mikä tekee ulkomailla oireettomaksi Nimittäin suomessa tämä ah niin ihana valion maito homogenoidaan eri tavalla kun missään muualla maailmassa ja täällä tuntuu eniten maitovaivaisia, ei siis laktoosi-intolerantikkoja eikä oikeita maitoproteeniallergikkoja, vaan ihan maidosta muuten oirehtivia. Ehkäpä suomessa sinua piinasi maito! Ja ulkomailla kun käytät parempaa maitoa niin loputkin oireet katosivat. Kuulun näihin maitoa sietämättömiin, kun ei käy niin ei käy, ainakaan suomalainen, aion kyllä kokeilla luomumaitotuotteita joskus jahka vatsani on saanut levätä.

  • Inki 11 viestejä30.9.2012 15:50

    m79 kirjoitti:
    ... valion maito homogenoidaan eri tavalla kun missään muualla maailmassa...

    Mielenkiintoinen väite, jolle kaipaisin hieman tarkennusta - kuinka meillä ja kuinka muualla? Nämähän on juttuja, joista ei tavallinen maakalainen tiedä eikä osaa edes epäillä. Juttu on kyllä jo vanha, joten taitaa olla turha kysellä?

    Terveisin Inki

  • Inki 11 viestejä30.9.2012 17:08

    Minulla muuten mahavaivat alkoivat ulkomailla. Eppäilen syyksi durumvehnää, josta tehtyjä pastoja ja pitsoja tuli syötyä joka ainoa päivä. Kotona syön viljoista pääasiassa ruista, vehnä kuuluu lähinnä juhlaruokiin. Vaikka onhan tuo ruiskin kielletty.

    Terveisin Inki

  • donna 57 viestejä30.9.2012 19:38

    Inki kirjoitti:
    m79 kirjoitti:
    ... valion maito homogenoidaan eri tavalla kun missään muualla maailmassa...

    Mielenkiintoinen väite, jolle kaipaisin hieman tarkennusta - kuinka meillä ja kuinka muualla? Nämähän on juttuja, joista ei tavallinen maakalainen tiedä eikä osaa edes epäillä. Juttu on kyllä jo vanha, joten taitaa olla turha kysellä?

    Kappas, olen kyllä tuosta "valiointoleranssista" kuullut ennenkin. Toki meidän perheessä ei sitä valion maitoa kukaan voi juoda mutta kun asutaan vähän siellä sun täällä niin mistään muusta maidosta ei oireita tule, siis kuin suomalaisesta. Ja perheen äiti siis aito suomalainen, perheen isä aito eurooppalainen. Jännää Ja Suomessa ollessa ei oireita tule esim Danonen tuotteista, ainoastakaan, eikä myöskään yhdestäkään ulkomaalaismerkkisestä jäätelöstä, esim Magnum. Että näin.

  • Inki 11 viestejä1.10.2012 21:53

    Olisikin kiva tietää, miten se homogenointi muualla tehdään ja miten meillä ja miksi ero.

    Terveisin Inki

  • Betti 3 viestejä9.10.2012 12:17

    Meilläkin lääkäri sanoi tämän saman eli, että jos suomalainen maito ei käy, ostamassa ruotsin puolelta. Oli työssään havainnut suomalaisen maidon aiheuttavan paljon oireita. Valio ei tunnusta koko asiaa.

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

©2021 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautetta – Mitä mieltä uudistuneesta palvelusta? Anna palautetta! ‐ 0,041s