Ruokavaliolla ennen diagnoosia?

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>
  • Silmu 1 viesti4.5.2018 11:18

    Olen aikanaan vuonna 2008 saanut diagnoosin keliakiaan epäortodoksisesti. Olin ollut gluteenittomalla ruokavaliolla jo pitkään, koska aiemmin samana vuonna olin innostunut karppaamisesta. Leivän palauttaminen ruokavalioon ei sitten käynytkään.

    Sisätautilääkäri sanoi, että tämä on sitten ruokavaliolla todettu keliakia.

    Nyt, kun olen kärsinyt taas vatsavaivoista, tk-lääkäri kysyi (sisätautilääkärin kanssa konsultoituaan), söisinkö pari kuukautta gluteenia, jotta keliakia voidaan todella varmistaa. Suostuin. Teoriassa se on ollut mukavaa, kun on saanut taas pitkästä aikaa maistella. Mutta takana on nyt neljä päivää, ja vatsaoireet tietenkin ovat hyvin selkeitä. Kuinka ihmeessä kestän heinäkuuhun asti? Lisäksi epäilen, että minulla voisi olla IBS, koska FODMAPien välttäminen korjasi kuukausien vaivat päivissä.

    Mutta nyt syön gluteenia. Nautin mauista, kärsin seurauksista.

    Toivoisinkin tähän ketjuun muistoja siitä, miten itse kukin on diagnoosinsa saanut, ja onko joku joutunut kärvistelemään gluteenin kanssa väkisin tällä tavalla. Vertaistukea! Miten selviän?

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,009s