Upporasvan kontaminaatioriski

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>
  • Rupert 74 viestejä4.4.2011 21:29

    Suht tuoreena keliaakikkona poden vielä jonkin sortin vieroitusoireita pikaruoasta ja olenkin alkanut miettiä, että mitenkä suuri gluteeniriski lopulta sisältyy gluteenillisten tuotteiden kanssa samassa upporasvassa paistettuihin tuotteisiin. Siis voiko esim. oma ranskalaisannos sisältää gluteenijäämiä vaikkapa jonkun toisen nugeteista. Yleinen käsitys kai on, että kontaminaatioriski on liian suuri, mutta jos nyt oikeasti ajatellaan, että vaikka sitten siitä nugetista joku pieni paneerausjauhon murunen irtoaa paistorasvaan, niin eikö se kaiken järjen mukaan alta aikayksikön kärvenny pelkäksi hiileksi, jossa tuskin enää on mitään gluteenin rakennetta jäljellä? Olenko ihan väärillä jäljillä, vai onko saman paistorasvan käytön aihuttamaa kontaminaatioriskiä oikeasti tutkittu jossain ja todettu, että riski saada jäämiä on liian suuri? Ei olisi eka kerta, kun joku välttämissuositus perustuu pelkkään 1+1 oletukseen eikä tieteelliseen tutkimukseen (vrt. esim. soijakastike).

  • Paupi 6 viestejä4.4.2011 21:37

    Minä reagoin todella herkästi gluteeniin ja kertaakaan en ole saanut ranskalaisista reaktiota. Sen sijaan Hesburgerista sain oireet pienestä salaatista, vaikka kysyin, että onhan se leikattu puhtailla välineillä jne. (ja siis salaattia suosittelivat ranskalaisten tilalle..) Eli nyt noin neljä vuotta keliaakikkona eläneenä en ole saanut ranskalaisista (huom. Hesburger ja Rolls) oireita. Tosin kesällä olimme matkalla Poriin ja matkan varrella olevassa Hesburgerissa todettiin, että he tekevät kaikki ranskalaiset samassa rasvassa kuin nugetit. Silloin jätin ottamatta.

    Mutta toisaalta, käyn melko harvoin hampurilaisella, joten voihan olla että mun "kiintiöt" täyttyy ranskalaisista

  • Mainos

  • ponipimu 239 viestejä4.4.2011 23:47

    kyl mä joskus olen syönyt ranskalaisia jotka paistettu samassa rasvassa kuin esim. ristikkoperunat, jotka sisältävät vehnää.

    joskus vaan on otettava riskejä, ja nehän jokainen ottaa itse.

    oireista sen verran että kaikillehan ei tule mitään oireita vaikka vetäisi venhäpullaa, suolinukka vaan hiljaa itekseen tuhoutuu, toiset taas istuu kaks päivää vessassa kouristellen ja verta oksentaen.

    tää on tätä hiusten halkomista, pieni muru kerran viikossa tai kerran kuukaudessa, paljonko siitä on haittaa, tuskin kukaan pystyy välttämään gluteenia täydellisesti, aina sitä on sama minne menee. kotona tilanne ehkä toinen mutta kuka on eristyksissä koko elämänsä?

  • Tallulah 476 viestejä6.4.2011 14:12

    Itse en usko tuohon kontaminaatioriskiin. Olen kertonut tämän aikaisemminkin, mutta silloin kun itselläni todettiin keliakia, ei ollut suositusta eri välineiden käyttämisestä tai säilyttämisestä eri kaapissa, tai edes eri leivänpaahtimista. Siispä meillä oli kaikki aina sulassa sovussa yhteisiä, ei mitään oireita, verikokeet kunnossa, samoin tähystys osoitti suolen olevan kunnossa. Ja tähystys tehtiin 7 vuotta diagnoosin jälkeen, joten olisihan se jo näkynyt jos olisin saanut vehnää koko ajan.

  • donna 57 viestejä11.4.2011 19:38

    Itse en antaisi keliaakikkolapseni syödä ruokaa, joka on valmistettu samassa rasvassa kuin tavalliset tuotteet.
    Sitten kun hän on aikuinen toivon että siihen mennessä on käytössä jo pilleri joka tuhoaa gluteenijäämät ja antaisi silloin tällöin mahdollisuuden herkutella "tavallisilla" ruoilla ilman ainaista kontaminaatiriskin miettimistä!

<< Alkuun < Edelliset
Seuraavat > Loppuun >>

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,009s