Lianna

Keskusteluviestit

1 2 3 4 5 6
  • Keliakia oiheuttanut autoimmunihepatiitin 18.8.2013 10:45

    Hei! Mielestäni Suomessa gluteeniton ruoka sisältää niin paljon gluteenia, että herkimmät sairastuvat vaikka mihnkä liitännöissairauksiin. Suosittelen teille kokeeksi OIKEASTI GLUTEENITONTA RUOKAVALIOTA. Kirjoitin eilen yhdelle keliakiapotilaalle kokemuksistani ja tässä osa kirjoituksestani, joka saatta kuullostaa hurjalta:
    ... Kuitenkin lääkärit ovat itse myöntäneet, että keliakiaa on todella vaikeaa löytää suolesta koepalan perusteella. Ei läheskään koko suoli kärsi nukkakadosta, vaan tietty suolen osa-alue, missä ruoka sulaa. Siinä osassa keliakia esiintyy läikkinä, joiden ympärillä saattaa olla tulehduspesäkkeitä. Lääkäri ottaa satunnaisesti eri kohdista 3 koepalaa, jos koepalat ei sattuneet oikeaan kohtaan, diagnoosiksi tulee "ei keliakiaa", pelkkä tulehdspesäke ei riitä. Veren vasta-aineista ei välitetä. Minkään muun ruoka-aineen kohdalla ei sanota, että sinulla ei ole tätä sairautta, jos veressä on vasta-aineita, eli väitetään, että voit rauhassa syödä ko. ruoka-ainetta, vaikka veressä on vasta-aineita! Mutta tähän perustuu koko keliakian diagnoosi. Tällä hataralla diagnoosilla pystytään väittämään, että keliakiapotilas sietäisi hieman gluteenia sisältäviä tuotteita kuten vehnätärkkelystä, etikkaa (poltetaan Suomessa ohraan paitsi ei punaviini-, valkoviini- ja balsamicoetikka) sekä glukoosia eli tärkkelyssiirappia (tehdään Suomessa vehnästä). Nämä tuotteet sisältävät vähän gluteenia, mutta niitä kutsutaan "gluteenittomiksi" tämän hataran tutkimuksen perusteella, jossa on toimittu RAHOITTAJAN eli kansainvälisen Vehnätärkkelysliiton ehdoillla (se olisi sama, kuin jos MARLBORO maksaisi keuhosyöpätutkimukset). Lisäksi jos sinulla todetaan "virallisesti" keliakia, ja aloitat gluteenittoman dieetin, tulet todennäköisesti saamaan VUOSIEN päästä erilaisia uusia vaivoja, näitä kutsutaan KELIAKIAN LIITTÄNNÄISTAUDEIKSI, niitä ovat mm. sokeritauti, neuropatia eli hermorappeuma jne (nämä Keliakialiitto tuntee, sieltä saat lisätietoa). Itselläni oli neuropatiaa ja alkava sokeritauti, nivelvaivat, väsymys, ihottuma, ientulehdukset, tukanlähtö. Erehdyin nimittäin syömään suomalaisia tuotteita, joissa lukee päällä "gluteentiton" eli valehdellaan, ettei tuote sisällä gluteenia. Tai väitetään, että tämä pieni määrä olisi vaaratonta.Veren vasta-aineet näyttivät itseni kohdalla myös gluteenin vasta-aineita veressä, lääkäri sanoi, että ei saisi olla 20 vuoden dieetin jälkeen. Mutta lääkäri ei osannut auttaa. Vasta kun ITSE SAIN SELVILLE, että koko keliakia-dieetti on gluteenipitoinen ja jätin kaikki keinogluteenittomat tuotteet + etikkaa + glukoosia + lisäaineita sisältävät tuotteet pois, PARANIN TÄYSIN. Kaikki liitännäissairaudet hävisivät ja olen nyt 10 vuotta oikeasti terve. Mitään apua et tule saamaan Keliakialiitolta oikeasti gluteenittomaan diettiin, ensi varoitukseksi. Juttelin kesällä Keliakialiiton ravintoneuvojan kanssa puhelimessa, hän sanoi minulle, että nykyinen gluteeniton dieetti on turvallisempi kuin luontaisesti gluteeniton, koska jälkimmäinen saa sisältää enemmän gluteenia!!! Ihan hullua puhetta, yritin selittää hänelle, että luontaisesti gluteenittomaan dieettiin ei lisätä gluteenipitoisia aineita tahallaan kuten nykyiseen "gluteenittomaan" esim. glukoosia, vaan siihen on asetettu raja varoitukseksi, koska kukaan ei voi estää sitä, että esim. maissipellossa kasvaisi yksi viljantähkä ja tämä joutuisi vahingossa maissin sekaan. He siis puolustavat gluteenitonta gluteenipitoista dieettiään henkeen ja vereen, ja ne keliapotilaat, jotka väittävät, että sairastuvat siitä, leimataan luulosairaiksi. Neuvoisin sinua ja muita keliakiasta kärsiviä olemaan luottamatta lääkäreihin tai keliakialiittoon meille tarjotun dieetin turvalllisuuden suhteen ja kuuntelemaan ja tarkkailemaan itse omaa kehoasi! Meillä on oikeus terveeseen elämään! Ainakaan minun kohdalla, jos uskoisin Keliakialiiton hulluja juttuja "gluteenittomasta gluteenista" olisin jatkuvasti sairas, mikä kyllä on Kelialiiton mukaan normaalia liitännäissairautta. Kun nämä vehnätäkkelys- ja glukoositutkimukset tehtiin Suomessa, niin niihin osallistui vain terveimmät potilaat eikä yhtään lasta. Potilaita ei määrätty ensin muutaman kuukauden oikeasti gluteenittomalle dieetille, jotta he olisivat huomanneet eron 'täysin ilman gluteenia' - 'vähän gluteenia' -olotilojen välillä. Myöskään liitännäissairauksista kärsiville keliakiapotilaille ei annettu oikeasti luontaisesti gluteenitota dieettiä, jotta olisi voitu verrata, että auttaako se liitännäissairauksien paranemiseen, tällöin olisi ehkä voitu todeta, että pieniä määriä gluteenia ei voi todeta koepalakokeen perusteella suolesta, mutta niiden poisjättäminen parantaa liitännäissairauksia (näin kävi minun kohdalla - sain uuden elämän). Vuosia sitten, kun näitä tutkimuksia tehtiin, keliakialiiton toiminnanjohtaja kirjoitti pääkirjoituksessa, että "Kansainvälinen vehnätärkkelysliitto maksaa ystävällisesti nämä tutkimukset, jotta keliakiapotilas voisi syödä enemmän". Todellisuudessa keliakiapotilaan ruokavalion takana on miljoonien bisnes, eikä suinkaan keliakiapotilaan hyvinvointi eli ehdoton gluteeniton dieetti, jonka nimistä siis Kelialiitto tarjoaa potilailleen, mutta saa tämä dieetti saa sisältää gluteenia. Eli mielestäni nykyinen gluteeniton dieetti on täysin epätieteellistä sanojen merkityksen vääristelyä tavalla, joka on edullista vain tutkimusten maksajalle eli kansainväliselle Vehnätärkkelysliitolle!

  • Gastroskopian jälkeen 17.8.2013 10:47

    Hei! Onpa erikoista! Muista yksi asia: Sinun veriarvot näyttää keliakiaa,jos tähystyksessä ei löydy keliakiaa, lääkärit sanovat että keliakiaa ei ole. Kuitenkin lääkärit ovat itse myöntäneet, että keliakiaa on todella vaikeaa löytää suolesta koepalan perusteella. Ei läheskään koko suoli kärsi nukkakadosta, vaan tietty suolen osa, missä ruoka sulaa. Siinä osassa keliakia esiintyy läikkinä, joiden ympärillä saattaa olla tulehduspesäkkeitä. Lääkäri ottaa eri kohdista 3 koepalaa, jos ei sattunut oikeaan kohtaan, diagnoosiksi tulee "ei keliakiaa". Veren vasta-aineista ei välitetä. Minkään muun ruoka-aineen kohdalla ei sanota, että sinulla ei ole tätä, voit rauhassa syödä ko. ruoak-ainetta, jos veressä on vasta-aineita! Mutta tähän perustuu koko keliakian diagnoosi. Tällä hataralla diagnoosilla pystytään väittämään, että keliakiapotilas sietäisi hieman gluteenia sisältäviä tuotteita kuten vehnätärkkelystä, etikkaa (poltetaan Suomessa ohraan paitsi ei punaviini-, valkoviini- ja balsamicoetikka) sekä glukoosia eli tärkkelyssiirappia (tehdään Suomessa vehnästä). Nämä tuotteet sisältävät vähän gluteenia, mutta niitä kutsutaan "gluteenittomiksi" tämän hataran tutkimuksen perusteella, jossa on toimittu RAHOITTAJAN eli kansainvälisen Vehnätärkkelysliiton ehdoillla (se olisi sama, kuin jos MARLBORO maksaisi keuhosyöpätutkimukset). Lisäksi jos sinulla todetaan "virallisesti" keliakia, ja aloitat gluteenittoman dieetin, tulet todennäköisesti saamaan VUOSIEN päästä erilaisia uusia vaivoja, näitä kutsutaan KELIAKIAN LIITTÄNNÄSITAUDEIKSI, niitä ovat mm. sokeritauti, neuropatia eli hermorappeuma jne (nämä Keliakialiitto tuntee, sieltä saat lisätietoa). Itselläni oli neuropatiaa ja alkava sokeritauti, nivelvaivat, väsymys, ihottuma, ientulehdukset, tukanlähtö. Erehdyin nimittäin syömään suomalaisia tuotteita, joissa lukee päällä "gluteentiton" eli valehdellaan, ettei tuote sisällä gluteenia. Veren vasta-aineet näyttivät itseni kohdalla myös gluteenia, lääkäri sanoi, että ei saisi olla 20 vuoden dieetin jälkeen. Mutta lääkäri ei osannut auttaa. Vasta kun ITSE TAJUSIN, että koko keliakia-dieetti on gluteenipitoinen ja jätin kaikki keinogluteeniset + etikkaa + glukoosia + lisäaineita sisältävät tuotteet pois, PARANIN TÄYSIN. Kaikki liitännäissairaudet hävisivät ja olen nyt 10 vuotta oikeasti terve. Mitään apua et tule saamaan keliakialiitolta oikeasti gluteenittomaan diettiin, ensi varoitukseksi. He puolustavat gluteenitonta gluteenipitoista dieettiään henkeen ja vereen, ja ne keliapotilaat, jotka väittävät, että sairastuvat siitä, leimataan luulosairaiksi. Neuvoisin sinua ja muita keliakiasta kärsiviä olemaan luottamatta lääkäreihin tai keliakialiittoon tässä asiassa (VAIN TÄSSÄ ASIASSA)ja kuuntelemaan ja tarkkailemaan itse omaa kehoa! Meillä on oikeus terveeseen elämään! Ainakaan minun kohdalla, jos uskoisin Keliakialiiton hulluja juttuja "gluteenittomasta gluteenista" olisin jatkuvasti sairas, mikä on Kelialiiton mukaan normaalia liitännäissairautta. Kun nämä tutkimukset tehtiin Suomessa, niin niihin osallistui vain terveimmät potilaat eikä yhtään lasta. Potilaita ei määrätty ensin muutaman kuukauden oikeasti gluteenittomalle dieetille, jotta he olisivat huomanneet eron 'täysin ilman gluteenia - vähän gluteenia -olotilojen välillä. Myöskään liitännäissairauksista kärsiville keliakiapotilaille ei annettu oikeasti luontaisesti gluteenitota dieettiä, jotta olisi voitu verrata, että auttaako se liitännäissairauksien paranemiseen, tällöin olisi voitu todeta, että pieniä määriä gluteenia ei voi todeta koepalakokeen perusteella, mutta niiden poisjättäminen parantaa liitännäissairaudet (näin kävi minun kohdalla - sain uuden elämän). Vuosia sitten, kun näitä tutkimuksia tehtiin, keliakialiiton toiminnanjohtaja kirjoitti pääkirjoituksessa, että "Kansainvälinen vehnätärkkelysliitto maksaa ystävällisesti nämä tutkimukset, jotta keliakiapotilas voisi syödä enemmän". Todellisuudessa takana on miljoonien bisnes, eikä suinkaan keliakiapotilaan hyvinvointi. Eli näillä kokemuksilla tsemmpiä sinulle!

  • Uudet hampparit Mäkkärillä 12.8.2013 14:03

    Joo, tuote on luontasesti gluteeniton!

  • Miksi keliakiaan suhtaudutaan niin vähättelevästi? 4.8.2013 15:15

    Hei! Olen myös kuullut myös samaa. Älä välitä, sanot vain, että lääkärit on kieltäneet syömästä hitustakaan, kyseessä ei ole allergia tai laktoosi-intoleranssi, vaan suolistosairaus.

  • Ei keliakiaa, vai? 24.7.2013 18:35

    Hei! Siis eihän jaksa elää vatsakipujen, väsymyksen ja niveloireiden kanssa! Jos lääkärit eivät löydä keliakiaa, niin kokeile dieettiä itse, jätä pois myös vehnätärkkelystä sisältävät "gluteenittomat" tuotteet (yliherkyys viljalle?), jos olo paranee muutaman viikon sisässä, jatka dieettiä, sanoi lääkärit mitä sanoi! Kysymys on sinusta, ei lääketieteellistä teorioista!

  • Typerä kysymys 15.7.2013 22:42

    Toivottavasti mies on ymmärtäväinen, kun selität hänelle asian! Pienikin murunen aiheuttaa meille kuukausien nukkakadon suolessa! Kannattaa ottaa tämäkin seikka huomioon!

  • Tomaattipastaa tuorejuustossa 15.7.2013 20:20

    Hei! Tässä on varmasti kyse tuotteesta, mitä sanotaan suomeksi TOMAATTIPYREEKSI (ei varmasti ole pastaa eli makaronia tms., vaan tomaattitahnaa) tätä tuotetta saa Suomestakin, 100 % tiivistettyä tomaattia, ei siällä edes suolaa. Minusta tämä Arlan tuote vaikuttaa jopa LUONTAISESTI GLUTEENITTOMALTA.

  • Denniksen gluteenittomat pitsat? 29.6.2013 20:13

    Tulee, pitäisi pyyttää suojata pitsa kokonaan alufoliolla...

  • Vehnänalkiouute? 23.6.2013 12:56

    En luottaisi valmistajan sanaan tässä tapauksessa. Meille olisi parasta valita tuotteet ilman mitään vehnäjuttuja, niin kova myrkky vehnä on meille!

  • Siideri? 20.6.2013 17:22

    Hei! Ulkomaiset esim. englantilaiset siiderit saattavat olla, mutta suommalaiset eivät ole luontaisesti gluteenittomia. Alkoholihan poltetaan täällä ainakin osittan ohraan --> älä juo myöskään suomalaisia liköörejä. Siiderit voivat sisältää myös vehnästä tehtyä glukoosia. Jos olet luontaisesti gluteenittomalla dieetillä, muista, että myös etikka poltetaan Suomessa ohraan. Valmistajan mukaan vain puna-, valkoviini- ja balsamicoetikat ovat täysin gluteenittomia.Sain etikkatuotteista tosi pahoja oireita. Ongelmana on, että sitä oh lähes kaikkialla, silleistä majoneesiin...

1 2 3 4 5 6

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Lisätiedot

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,012s