Keliaakikkona Ranskassa

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
Keliaakikkona Ranskassa

Bonjour ja terveiset etelä-Ranskasta!

Ei voi muuta kuin kehua Provencea. Kertaheitolla ihastuttiin puolison kanssa ja varmasti mennään uudemmankin kerran käymään. Tuoksut, maut, viinit, maisemat, lämpö, Pastis ja avuliaat, ystävälliset ihmiset! Mahtavaa!!! Opettelin sanomaan ranskaksi keliakialiiton lapustani "Minulla on keliakia" ja sen jälkeen voin jo puhua englantia, palvelu pelasi hienosti, kun vähän yritti paikallista ja varsinkin kun kuulivat meidän olevan suomalaisia.

Sanakirja oli hyvä apu koko matkan ajan. Ruokakaupoilla sain tuoteselosteista kiinni mm. korppujauhot. Paikallisten nopea temperamentti näkyi lievänä kärsimättömyytenä odottaa hidasta pohjoismaalaista, kun hän saisi sanottua asiansa, joten välillä he vaihtoivat suosiolla englannin kieleen nopeasti Sujuvasti kuunneltiin ranskan kieltä ja joskus jotain asiasta ymmärrettiinkin. Sunnuntaisin ne harvat kaupat jotka olivat auki, siúlkivat ovensa 12.30 ja arkisin oli vaikea tottua siesta-aikaan, jolloin kaikki pienet ja osa isommistakin kaupoista piti ovensa kiinni 2-3 tuntia.

Keliaakikkona selvisin todella hyvin, vaikka etukäteen pelkäsinkin. Vain kerran syödessäni, vieläpä todella kalliissa ravintolassa, vatsa meni sekaisin. Kontaminaatio ilmeisesti...

Tehtiin itse ruokaa pitkälti, mm. ihania kanafileitä, tosi mehukkaita paistettavia. Vasikan aivot jätimme suosiolla kaupan hyllylle. Söimme ravintoloissa todella ihania, ruokaisia ja maukkaita salaatteja sekä teimme niitä itse toreilta ostamistamme tuoreista vihanneksista. Tuntui, että vihannekset ja hedelmät maksoivat paikoin vähemmän kuin Suomessa ja maut olivat aivan loistavat. Siis suosi suomalaista, osta ulkomaista? Eräskin ravintolan omistaja kuljetti vastapoimittuja pitkulaisia isoja retiisejä ja salaattia motskarin tarakalla ja kädensijoissa. Taatusti tuoretta tavaraa saimme lautasellemme. Hän kävi selventämässä minulta vielä lautasella olevien ainesten kanssa mitä voin syödä. Ainoat joita siitä en voinut, olivat krutongit - isäntä oli tyytyväinen, oli ymmärtänyt oikein. Myös kananmuna, muistaakseni kirjoitetaan d´oeuf, tarkistettiin minulta usein voinko syödä sitä.

Tuntuivat ymmärtävän hyvin gluteenittomuuden, vaikka ei käyty missään turistirysissä syömässä. Jos ei keliakia sanonut mitään, niin gluteeni intoleranssi -sana sitäkin enemmän. Kertaakaan minulle ei yritetty tarjota leipää, vaan pikemmin käytiin varoittelemassa puolisolle tuodusta leipäkorista "it is not for you". Usein olen törmännyt kuinka ulkomailla gluteenittomaksi ymmärretään ruoka, mutta ei leipää Gluteenitonta leipää ei ollut tarjolla missään ravintolassa.

Casino-kaupoista löysin ihanaa Allergon vakuumiin pakattuja isoja leipäviipaleita bio-hyllystä. Ne maistuivat melkein yhtä hyvälle kuin suosikkini Vuohelan leivät. Kaupan bio-osasto oli puolikkaan käytävänmitan kokoinen, eikä gluteenittomia oltu merkitty mitenkään erityisesti, vaan ne sai metsästää tuote tuotteelta. Samoin sieltä löytyi Allergon Mini cakes, joissa maistui jokin hassu sivumaku. Mutta hyllyistä löytyi myös kolme Casinon erilaista gluteenitonta mikroruoka-annosta. Ihastuin juustotäytteiseen Ravioliin - nam! Mutta mitään laihduttajan ruokaa annos ei ollut, sisältäen lähes 600 kcal!

Carrefourista löytyi gluteenittomia croisantteja, jotka olivat uunin jälkeen tosi herkullisia. Ostin yhden vakuumipakatun Carrefourin leivän sieltä mukaan, kaapissa odottaa herkkuhetkiä. Leipä näytti samanlaiselta kuin eräs espanjalainen glut. leipä.

Muuten kävin parissa luontaistuotekaupassa, joissa olikin myös ranskalaisia omia merkkejä myynnissä. Valikoima ei ollut suuri kummassakaan. Eräästä löytyi todella herkullisia juustotankoja. Kaupan omistaja kertoi, että leipurin tytär oli sairastunut keliakiaan ja siksi aloittanut glut. tuotteiden valmistuksen. Leipä maistui lupauksista huolimatta aivan Schärin vakuumileivältä. Toisesta bio-kaupasta löytyi Les Recettes de Céliane -merkin leipää, joka oli ihan ok. Myös merkin Madeleinet maistuivat hyviltä.

Ulkona syöminen pizzerioiden, leipomoiden ja bruchettojen luvatussa maassa, välillä kunnon ruokaravintolan löytäminen tuotti vaikeuksia -etenkin nälkäisenä. Yritin metsästää creppejä, mutta kaikki ravintolat käyttivät niissä myös vehnäjauhoja. Kaupastakaan en löytänyt aitoja tattarista tehtyjä creppejä. Harmi!

Perunalastuista tavalliset Artesan -chipsit olivat turvallisia. Monissa oli käytetty vehnää muodossa tai toisessa tai sitten sanakirjasta ei löytynyt ko. käännös sanaa, jota yritin tuoteluettelosta kääntää.

Kaikki liikkuminen, kävely ja vaellus piti painon kurissa, päinvastoin se jopa vähän tippui. Ensimmäisen kerran lomamatkalla käy näin Ja herkuteltiin paljon mm. Pastiksella ja Rose-viinillä! Voin lämpimästi suositella Etelä-Ranskaa!

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Kommentit (1)

  • Katco 22.7.2011 16:05

    Vielä lisäys...

    Spar-kaupoista ei tuolla seudulla (kierrettiin monta, myös Marseillessa) löytynyt mitään eikä Monoprix-kaupoistakaan, vaikka varsinkin Monoprixit olivat isoja. Casino-kaupoissa Gerbleltä löytyi myös kaikkia muita tuotteita, mutta ei glut. Saattaa olla kauppakohtainen juttu.

Kommentoi

Vinkkejä samasta maasta

  • Gluteenittomat ravintolat Pariisissa

    Ranska ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 5.1.2014

    Gluteeniton Pariisi, mitä ihmettä? Sellainen pikkulehti kuin Wall Street Journal listasi Pariisin gluteenittomat...

  • Sans gluten Ranskassa 3

    Ranska ‐ Lisääjä maissipallo ‐ 10.7.2009

    Keliaakikkona Ranskan matka sujui kohtalaisesti. Menut olivat aina ranskaksi, joten tarjoilijan apua kaivattiin heti....

  • Gluteeniton leipomo Pariisissa 2

    Ranska ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 4.2.2012

    Osui silmään David Lebovitzin blogimerkintä, jossa kerrotaan Pariisiin avatusta Helmut Newcake -nimisestä...

  • L'Annexe - Bar & Restaurant

    Ranska ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 2.6.2012

    Kun olimme päivän kierrelleet Champagne Routea Epernayn ympäristössä alkoi nälkä kummasti kurnia. Päätimme mennä...

  • Keliaakikko Lyonissa

    Ranska ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 6.4.2012

    Euroopan-kierroksemme ensimmäinen pysähdyspaikka Ranskassa oli historiallinen Lyon. Hotellin ravintolassa tuli syötyä...

  • Restaurant Le Grand Camp

    Ranska ‐ Lisääjä Jezu  ‐ 2.1.2012

    Euroopan kiertueemme ensimmäinen kohde Ranskassa oli Lyon ja hotellina Holiday Inn Garden Court Lyon-Villeurbanne....

  • Ristorante Benvenuto

    Ranska ‐ Lisääjä arkkari ‐ 26.9.2014

    Nizzassa ei läheskään kaikissa ravintoissa ymmärretty keliakia-ruokailun vaatimuksia - toisissa oltiin aika uskomattoman...

  • Gluteenitonta Etelä-Ranskassa, Korsikalla ja Lampedusalla

    Ranska ‐ Lisääjä LG1982  ‐ 21.2.2019

    Nizzasta näytti täällä olevan varsin huonoja kokemuksia, joten lisäilläänpä omia kokemuksia. Lento Nizzaan oli...

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Vinkkiin liittyvät kuvat

Vinkkiin ei ole vielä liitetty kuvia.

Lisätiedot

  • Maa
    Ranska
  • Sijainti
    Provence
  • Ajankohta
    kesä-heinäkuu 2011
  • Lisääjä
    Katco
  • Lisätty
    22.7.2011 15:47

Anna arvio vinkille

Kirjaudu sisään arvioidaksesi tämä vinkki ja nähdäksesi sen tämänhetkisen arvion.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,041s