McDonalds Fuerteventura
Jälleen kerran Google paljasti, että Fuerteventuralta löytyy (vain) yksi McDonalds Calesta de Fusten golf-keskittymästä. Kun auto oli kerran vuokrattuna, pitihän paikka testata, vaikka emme olleet aivan varmoja saisiko sieltä gluteenittomia burgereita (ei googlekaan kaikkea kerro).
Ajoimme Puerto del Rosariosta noin 11 kilometriä etelään, kunnes kultaiset kaaret jo näkyivätkin tien vierestä. Auto parkkiin ja sisälle. Hieman huolestus iski, kun missään ei ollut pan sin gluten -merkkejä. Eli eikun kysymään. Onneksi tarjoilija puhui englantia ja kertoi gluteenittomia burgereita löytyvän. Otin Big Mac -aterian, josta tarjoilija ilmoitti, että keskimmäinen pala sämpylöistä puuttuu gluteenittomassa versiossa, mutta se ei olisi voinut vähempää haitata. Ranskalaisten todettiin olevan ”täysin gluteenittomia.” Pahoittelivat kovasti, että valmistus hieman kestää, kun purilainen valmistetaan erityisen huolellisesti. Kehoittivat hakemaan burgerin 3 minuutin kuluttua tiskiltä. Ja siellähän se odotti 3 minuutin päästä noutajaansa. Vaikka tarjoilija oli vaihtunut, mainitsi vielä burgerin gluteenittomuudesta.
Ranskalaiset ja burgeri olivat taivaallisen hyviä. Sämpylä oli todella pehmeä. Ahmin annoksen hetkessä ja mietin jo, josko ajaisin Corralejosta (50 kilsaa) tänne syömään huomennakin.
Vinkkiin liittyvät kuvat
Vinkkiin ei ole vielä liitetty kuvia.
Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!
Kommentit
milla |
Kommentoi
Kirjaudu sisään
Sinun tulee olla kirjautuneena, jotta voit kommentoida. Jos sinulla ei ole vielä omaa käyttäjätunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy. Se on nopeaa ja ilmaista! Jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään oikean yläkulman valikosta.
Vinkkejä samasta maasta
| Vinkki | Lisääjä | Lisätty | |
|---|---|---|---|
![]() |
| Pulde | 13.8.2009 |
![]() |
| taigis | 6.4.2009 |
![]() |
| KariK | 3.1.2010 |
| Saltstraumen | 17.3.2010 | |
![]() |
| Susa | 8.11.2011 |
| taigis | 25.11.2009 | |
![]() |
| Herkuttelija | 1.6.2010 |
![]() |
| Susa | 5.7.2011 |
![]() |
| lehti | 27.10.2010 |
| Jezu |
28.2.2010 | |
| Jezu |
4.2.2012 | |
![]() |
| JamiP | 19.2.2012 |
![]() |
| Saltstraumen | 6.9.2010 |
![]() |
| jori-o | 23.2.2010 |
![]() |
| ranex | 15.5.2009 |
Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.
Hae vinkeistä
Lisätiedot
- Maa
Espanja - Sijainti
Avenida Angel Jove, Fustes, Fuerteventura - Avaa katunäkymä
- Ajankohta
1/2012 - Lisääjä
Jezu
- Lisätty
20.1.2012 11:03 - Muokkasi
20.1.2012 11:03
Anna arvio vinkille
Uusi Eduskunta
Katso listaus, ketkä kansanedustajat lupasivat tukea ruokavaliokorvauksen korottamista. Nyt on aika siirtyä puheista tekoihin.

