Laikukas keliakia – 10/12/2010 1:15 PM
En ole koskaan edes kuullut tällaisesta keliakian variaatiosta. Eihän kyse vain olisi ihokeliakiasta, joka ilmenee iholle tulevana (erityisesti taipeisiin) kutiavana ihottumana/rakkuloina? Ihokeliakian lisäksihän toinen (ja yleisempi) keliakin muoto on suolistokeliakia.
Kysymys – 10/11/2010 4:00 PM
Ohjeet löytyy osiosta Vinkit. Siellä on sinisellä pohjalla sivun yläreunassa kohta "Näytä vinkit" ja sen perässä pudotusvalikko, josta voi valita "reseptit ja ruoka". Tällöin tulee näkyviin kaikki sivustolle lisätyt reseptit.
Ikäviä tilanteita – 10/09/2010 10:19 PM
Minäkin olen käynyt raxissa ja olen kyllä tykännyt. Ei sen pahempaa gluteenitonta pizzaa kuin muissakaan valmispohjia käyttävissä paikoissa. Myös jäätelölle olen saanut lasikulhon vohvelin sijaan.
Kluteeniton – 10/09/2010 11:16 AM
Itsellekin se on aina ollut gluteeniton, mutta nyt blogia pitäessä olen huomannut, että jonkun verran on blogiini tullut vierailijoita kluteeniton hakusanalla. Tosin vain murto-osa kävijöistä. Epäilisin että tuota kirjoitusmuotoa käyttävät ihmiset, jotka eivät itse ole keliaakikkoja ja ovat vain kuulleet gluteenittomasta, eivätkä aiemmin nähneet sanan oikeaa kirjoitusmuotoa.
Glu.fi nyt myös englanniksi – 10/07/2010 4:59 PM
Toimiiko tuo tuotteet osio tuolla englannin kielisellä puolella ihan ok? Kun ei näyttäisi tuonne tuotteisiin tulevan nuo käännökset (näkyy vain silloin jos klikkaa tuolta tuoreimmat tapahtumat listauksessa olevasta linkistä, mutta ei silloin jos menee tuotteet-osion kautta). Selitinköhän tarpeeksi monimutkaisesti
Töissä koettua – 10/04/2010 11:26 AM
Tuo on kyllä totta, että jos yritys tarjoaa kahvileivät, olisi kohteliasta hankkia edes jotain myös keliaakikoille. Jos ei täytekakkua vastaavaa saa hankittua gluteenittomana, niin edes keksien tms. ostaminen olisi kuitenkin paikallaan. Yritykseltä on melkoista työntekijän syrjimistä, jos kaikissa firman järjestämissä kahvitteluissa unohdetaan sen yhden työntekijän erityisruokavalio. Yleensähän laktoosi-intolerantikotkin huomioidaan nykyään jo automaattisesti vaikka heidän vaivaansa helpottamaan on olemassa lääkevalmiste.
Itsekään en odota, että työkaverien töihin tuomat tarjottavat olisivat gluteenittomia, mutta kerran on työkaveri minut yllättänyt tuomalla tarjolle kakkua jonka oli tehnyt gluteenittomaan pohjaan sen vuoksi, että minäkin voisin sitä syödä.
Tallulah on oikeassa siinä, että gluteeniton ei todellakaan ole hiilaritonta. Itseasiassa gluteenittomat tuotteet saattavat sisältää jopa enemmän hiilareita kuin tavalliset (gluteenittomat jauhot kun ovat pääasiassa tärkkelystä).
Semperin näkkileivät – 10/02/2010 11:40 AM
Juu, nyt näkyi taas meidänkin suunnalle tulleen Lantknäckeä kauppoihin
Semperin näkkileivät – 10/01/2010 6:09 PM
Tuon Lantknäcken suhteen oli ilmeisesti jokin toimituskatkos josta Semper ilmoitti muistaakseni Keliakialehdessä. Omaltakaan kotipaikkakunnaltani sitä ei pitkään aikaan saanut yhdestäkään kaupasta jossa kävin. Hyvä, että Semper vaihtoi pakkaukset taas pahvisiksi, itse lopetin Semperin näkkileivän ostamisen silloin kun pakkauksesta tuli paperinen ja kaikki näkkärit olivat aina aivan murskana kun yritti rueta niitä syömään.
Schärin uutuudet – 09/30/2010 2:09 PM
Vastaankin itse itselleni Tämän päivän kauppareissulla löysin noita minipatonkeja ja Maria-keksejä Citymarketista (Kuopion Päivärannan cittari).
Nuudelit – 09/29/2010 10:20 PM
Juu, tuo lasinuudeli tai vermicelli taitaa olla tavallisempi nimitys niille. Nuo Aroi-merkkiset riisinuudelit ovat todella ärsyttävästi pakattu. Pakkauksessa on kaksi suurta levyä ja ainakin itselleni sopiva annos olisi yhtä levyä pienempi. Muuten ovat kyllä hyviä riisinuudeleita ja rakenteeltaankin mielestäni parempia kuin Mama-merkkiset (Aroit ovat leveämpiä.
Nuudeleita valmistetaan myös tattarista, onkohan näitä saatavana aasia- tai luontaistuotekaupoista (marketeissa ei ole näkynyt)? Allermiinassa näkyisi olevan myytävänä gluteenitonta luomu tattarinuudelia http://www.allermiina.fi/shop/product_details.php?p=606.
Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.
Private message
Send private message
Tips
136 tips
Products
22 products
Images
190 images
Links
14 links
Forum
629 messages, 55 topics
Comments
139 comments
Registration time
01/19/2009 10:18 PM