Senza glutine ROOMA

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
Gluteeniton calzone @ Voglia di Pizza, Rooma

Vietin Roomassa vajaan viikon ajan ja siellä gluteeniton ruokailu onnistui mainiosta. Lennot olivat Finnairilla ja ruoan olin tilannut etukäteen. Menomatkalla homma sujui ja sain ruoan kanssa todella hyvää gluteenitonta sämpylääkin. Roomasta Suomeen tultaessa oli kuitenkin gluteenittoman ruoka-annoksen mukaan laitettu tavallinen sämpylä! Huomasin onneksi ajoissa että tavis-annoksissa on tismalleen samanlainen sämpylä ja jätin syömättä. Mainitsin asiasta lentoemolle joka myös kehotti jättämään sämpylän väliin koska se selkeästi oli tavallinen. Itse ruoka kuitenkin oli gluteenitonta(grillattua lihaa ja kasviksia).

Hotellimme aamupala oli buffet-aamiainen. Otin aamiaiselle mukaan omat leivät, koska gluteenitonta leipää ei ollut saatavana. Aamiaispöydästä saikin sitten kaiken muun: leikkelettä, juustoa, keitettyjä kananmunia, jugurttia, pekonia, munakokkelia, hedelmiä… Aamiainen oli sen verran tuhti että sillä pärjäsi pitkälle päivään.

Kävimme syömässä ravintoloissa, joista sai gluteenitonta pizzaa ja pastaa. Näitä löytyikin Roomasta (keskustasta) aivan mukava määrä ja kaikkia ei tuon vajaan viikon aikana ennättänyt testaamaan. Tässä kuitenkin ravintolat joissa kävimme:

Osteria del Gallo (Vicolo di Montevecchio 27, lähellä Pantheonia ja Piazza Navonaa) http://www.osteriadelgalloroma.it/
Mukava pieni ravintola, josta sai kaikki pasta-annokset myös gluteenittomina, samoin bruschettat. Annos oli iso, eikä hinta todellakaan huimannut (kaksi brushettaa, kaksi annosta pastaa ja kaksi jälkiruokaa maksoi yhteensä 36e). Tarjoilija oli todella ystävällinen ja opasti hyvin mitkä jälkiruoat olivat gluteenittomia. Ravintolassa tuotiin pöytään myös automaattisesti gluteenitonta leipää lisukkeeksi.

Voglia di Pizza (Via dei Giubbonari 33)
Todella mahtava paikka keliaakikolle! Ravintolassa oli oma gluteeniton menu ja sieltä sai gluteenitonta pizzaa ja pastaa. Jälkiruoaksi oli tarjolla mm. gluteenitonta tiramisua ja ravintolassa myytiin myös gluteenitonta olutta (Estrella Daura ja Green’s). Täällä söimme kahdesti, joten pääsin maistelemaan niin pizzaa kuin pastaakin. Pasta-annos oli pienempi kuin Osteria del Gallossa, mutta pizza oli todella suuri ja hyvänmakuinen. Pohja oli ohut ja sopivan rapsakka. Myös tiramisu oli herkullinen. Todella kohtuuhintainen paikka, pizzat maksoivat 8-10e ja pasta-annokset myös vajaat 10e.

La Soffitta Renovatio (Piazza Risorigemento 46/A, aivan Vatikaanin rajalla) http://www.ristoranterenovatio.it
Myös täältä sai kaikki pizzat ja pastat gluteenittomana (tarjoilija taisi mainita että myös risotot ovat keliaakikoille sopivia). Pizza ei ollut niin suuri kuin Vogliassa, mutta siinä oli hieman paksumpi pohja, joten syötävää taisi loppujen lopuksi olla yhtä paljon. Herkullista pizzaa joka tapauksessa ja pohja oli selkeästi tehty ravintolassa eikä mikään pakastetuote. Gluteenittomasta pizzasta ja pastasta perittiin 2e lisämaksu. Tarjoilija tuli vielä erikseen kertomaan että heillä olisi myös gluteenitonta kakkua jälkiruoaksi joten täytyihän sitä maistaa ja hyvää oli. Hinta ei täälläkään päätä huimannut, tavallinen ja gluteeniton pizza, cappucinot ja gluteeniton jälkiruokakakku maksoi yhteensä 36e.

Leben (Via di Ponziano 19)
http://www.le-ben.it
Tämä paikka oli itse asiassa gluteenittomiin tuotteisiin erikoistunut leipomo, mutta sen myymälästä sai myös pizzaa lounaaksi. Pizza oli paksupohjainen ja myyjän mukaan muistaakseni napolilaiseen tyyliin tehty. Pizza muistutti hyvin paljon tavallista pannupizzaa ja sen valmistukseen oli kuulemma käytetty leipomon omaa gluteenitonta jauhoseosta. Minulle tuotiin alkupalaksi ja maistiaiseksi myös lämpimiä taikinanyyttejä, joiden sisällä oli juustoa. En muista mikä tämän herkun nimi oli, mutta ne olivat kyllä todella hyvän makuisia. Leipomo kuulemma tarjosi tämän maistiaisen turistille . Myymälästä sai ostettua myös gluteenitonta pastaa, leipomon omaa jauhoseosta, suolaisia keksejä, erilaisia minileivoksia... Tilauksesta tekevät varmasti gluteenittomia tuotteita laidasta laitaan. Ostin mukaan Sacher-leivoksen, mini Tiramisun ja sitruunatorttua, gluteenitonta ja hyvää.

Muita gluteenitonta ruokaa tarjoavia ravintoloita joissa en kuitenkaan ennättänyt käymään:

Il Viaggio (Via Isonzo, 14) http://www.ristoranteilviaggio.it

Alex Cafe (Via Vittorio Veneto, 20)
Tästä ravintolasta kävelimme ohi ja sen ulkopuolella olevassa menussa mainostettiin gluteenitonta. Tavallista pizzeriaa hienompi ravintola.

Ripa 12 (Via S. Francesco a Ripa 12)

Il Tulipano Nero (Via Roma Libera, 15)

La Mimosa Fiorita (Via Bari 11a)

La Creperie di Testaccio (Via Galvani, 11) http://www.lacreperieditestaccio.it

Roomassa gluteenittomia tuotteita sai ostettua apteekeista tai erityisista gluteenittomiin tuotteisiin erikoistuneista kaupoista. Myös Castroni-ketjun liikkeissä oli joitakin gluteenittomia tuotteita myytävänä. Tässä joitakin erityisen hyviä paikkoja hankkia gluteenittomia tuotteita:

Celiachiamo (Via Cipro 4/L) http://www.celiachiamo.com
Gluteenittomiin tuotteisiin erikoistunut liike, jossa oli todella hyvä valikoima. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja myyjä (ilmeisesti omistaja) antoi minulle jopa 4 leivonnaista kaupantekijäisinä. Valtaosa liikkeessä myytävistä tuotteista oli sellaisia, joita Suomesta ei saa. Pakastealtaassa näytti olevan gluteenitonta tuorepastaa, pizzaa, DS:n erilaisia tuotteita… Liike sijaitsi aivan Cipron metroaseman vieressä, jonne pääsee metrolinjalla A.

Celiachia Store (Via Camilla, 8) http://www.celiachiastore.it
Gluteenittomiin tuotteisiin erikoistunut liike. Liikkeen valikoima oli pienempi kuin Celiachiamolla, mutta liike myy tuotteita myös netin välityksellä joten tilaamalla saa varmasti myös sellaisia tuotteita joita itse liikkeessä ei välttämättä ole. Liike sijaitsee parinsadan metrin päässä Furio Camillo metroasemalta, jonne pääsee metrolinjalla A.

Farmacia Brocchieri (Via Orvieto, 35) http://www.farmaciabrocchieri.it
Koko apteekin alakerta on varattu vain ja ainoastaan gluteenittomille tuotteille. Suuri valikoima monenlaista gluteenitonta, myynnissä oli myös pakastetuotteita. Apteekki oli kävelymatkan päässä Re Di Roma –metroasemalta (linja A).

Yleisenä vinkkinä vielä Roomaan: jos kaupungissa meinaa viipyä pitempään kuin pari päivää, kannattaa metroasemalta ostaa viikon tai kolmen päivän lippu, jolla pääsee liikkumaan vapaasti metrolla ja bussilla. Viikon lippu maksoi 16e ja jalat tuli käveltyä kipeiksi vaikka julkisia kulkuvälineitä hyödyntikin välillä.

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Comments

No comments yet. Share your valuable opinion and comment!

Add comment

Tips from same country

  • Senza glutine ROME 2

    Italy ‐ Author Suviih  ‐ 01/17/2011

    Here's some restaurant tips to Rome: Osteria del Gallo (Vicolo di Montevecchio 27, near Pantheon and Piazza Navona)...

Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.

Tip related images

More information

  • Country
    Italy
  • Location
    Rooma
  • Time
    Tammikuu 2010
  • Author
    Suviih 
  • Added
    01/09/2010 10:40 PM
  • Edited
    02/11/2010 8:31 PM

Give rating for tip

Log in to rate this a tip and to see it's average rating.

©2024 Glu.fi
Service infoNewsTerms of serviceTell friendHelp and rulesSuomeksiFeedbackSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,019s