Jollain (varsinkin ei-keliaakikolla) saattaa olla päässään mielikuva, että keliakia estää kaikenlaisen herkuttelun. Ei voi vetää pitsaa, burgereita tai lihiksiä. Mutta mehän kaikki tiedämme, että tämä ei pidä paikkaansa.
Valion uuden cheddar-juuston mainonta aiheutti pienen inspiraation. Samalla mieleen palautui jenkkilässä tarjoiltu valtava, ei gluteeniton nachojuustolautanen. Pitihän sellaista kokeilla!
Gluteeniton nacholautanen juuston kera
Resepti on hyvin simppeli. Osta kaupasta Santa Marian maissinachoja sekä saman merkin salsaa - voit itse valita vahvuusasteen. Guacamoleksi käy esimerkiksi kuvan ILO, joka on lähes kokonaisudeessa avokadosta tehtyä. Takaa löytyy myös Gluteeniton-teksti. Juustoksi kelpaa aiemmin mainittu Valion Oltermanni Cheddar.
Laita lautaselle kerros nachoja ja leikkaa päälle cheddar-siivuja. Rakenna tällaisia kerroksia haluamasi määrä vuorotellen nachoja ja juustoa. Laita annos mikroaaltouuniin noin 1½ minuutiksi. Kun juusto on hetken kuplinut ja sulanut tarpeeksi, sammuta mikro.
Laita sulaneen juuston päälle haluamasi määrä salsaa ja guacamolea.
Nauti!
Merkintään liittyvät avainsanat: cheddar, gluteeniton nacholautanen, guacamole, herkuttelu, nacho, Oltermanni, resepti, salsa
No comments yet. Share your valuable opinion and comment!
You must be logged in to post a comment. If you do not have a user account, please register. It's fast and free! If you have already registered, please log in at the top right menu.
Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.