Naturade-juoma - gluteeniton vai ei? – 07/23/2009 8:07 AM
Esimerkiksi myös Kukko oluet sisältävät ohramallasta, mutta ovat gluteenittomia. Ainakin oluen valmistuksessa ohramaltaan sisältämä gluteeni alkaa hajota ja Kukon valmistaja tarkkailee, että valmiin oluen gluteenipitoisuus on niin alhainen että se sopii keliaakikoillekin.
Arvelisin että jostakin samantyyppisestä ilmiöstä on kyse tuon Naturade-juomankin kohdalla tai sitten juomaan laitettava maltaan määrä on niin vähäinen, että ilman suurempaa käymisreaktiotakin lopputuotteen gluteenipitoisuus jää sallittujen rajojen alapuolelle ja valmistaja tarkkailee, että se ei pääse missään tuotantoerässä nousemaan liian korkeaksi.
Pandean minivoileipäkeksit – 07/17/2009 12:19 PM
Löysin paikallisesta Citymarketista tällaisen uutuustuotteen kun Pandean minikokoiset pizzanmakuiset voileipäkeksit. Pakkauksella oli painoa 60g (lisäsin kuvan tuonne kuvat osioon). Ihan hyvän makuisia keksejä, kivoja vaikkapa illanistujaisiin gluteenittomaksi vaihtoehdoksi suolakekseille. Missään muualla en ole aiemmin kyseistä tuotetta nähnyt.
Gluteenittomat hampurilaissämpylät – 07/16/2009 5:00 PM
Niitä oli myynnissä joskus varmaan 10v. sitten, taisivat olla Moilasen valmistamia, mutta enää en ole missään niitä nähnyt.
Gluteenitonta New Yorkissa? – 07/16/2009 11:50 AM
Pistänpä tämän linkin tähän ketjuun linkki osion lisäksi, sillä tuolla sivulla näyttää olevan todella hyvä lista gluteenitonta tarjoavista ravintoloista ympäri USA:n (ja löytyy myös muiden maiden gluteenitonta tarjoavia ravintoloita). Näyttäisi New York olevan erinomainen matkakohde ruokavammaisille Tuli ihan matkakuumetta itsellekin...
http://www.celiachandbook.com/
100000 keliaakikkoa? – 07/16/2009 8:50 AM
Noista tutkimuksista en tiedä, mutta tuli vaan tästä mieleen, että silloin 12 vuotta sitten kun minulta keliakia löytyi, tuntui että olin ainoa keliaakikko (äitini lisäksi) koko silloisella asuinpaikkakunnallani. Tänä päivänä tilanne on kuitenkin se, että jo kolmen silloisen ala-aste kaverini perheessä on todettu nyt keliakiaa (ja kävin muuten ala-asteeni pienellä kyläkoululla).
Gluteenitonta Roomassa? – 07/15/2009 1:04 PM
Suunnitteilla olisi matka Roomaan uuden vuoden aikoihin ja nyt kaipaisinkin vinkkejä Roomassa käyneiltä. Italian keliakialiiton nettisivuilta löysin tällaisen listan Rooman alueen gluteenitonta tarjoavista ravintoloista:
http://www.celiachia.it/afcristoratori/ristoratori.asp?idregione=9
Onko kukaan testannut noita ravintoloita? Millainen hintataso niissä on?
Entäpä hotellit, oletteko saaneet jossakin hotellissa erityisen hyvää palvelua gluteenittomien ruokien suhteen?
Puhuvatko tarjoilijat yleensä hyvää englantia (itse en puhuu sanaakaan italiaa...)?
Kaikki vinkit ovat tervetulleita ja ravintoloiden osoitteista olen erityisen kiitollinen.
Murot – 07/15/2009 9:01 AM
Päivittäin ei meillä muroja syödä, mutta silloin tällöin olen ostanut Rainbow:n riisimuroja (halpoja ja iso pakkaus) ja nyt sitten muutaman kerran myös noita Semperin muroja, vaikka kalliita ovatkin. Nyt niistä onneksi on myös tuo versio, jossa niitä pahoja marjoja ei ole.
Tiede-lehti 7/2009 – 07/12/2009 5:59 PM
Sattuiko kukaan muu lukemaan Tiede-lehdessä ollutta juttua ihmisen bakteereista? Siinä oli sivussa pikkujuttu keliakiasta:
Lomalla Helsingissä – 07/12/2009 5:18 PM
Miten muuten on, käyttävätkö tuolla Denniksessä niitä perinteisiä gluteenittomia Moilasen valmispohjia vai tekevätkö pohjan itse? Pitäisi käydä testaamassa varmaan tuokin paikka seuraavalla Pk-seudun reissulla.
Jäätelökioskit – 07/11/2009 10:19 PM
Meillä on töissä myös jäätelötiski kesäisin muun toiminnan ohella, mutta siis kyseessä ei ole varsinainen jäätelökoju vaan kahvila. Jos myyjä osaa asiansa, niin sillä kauhalla ei tarvitse koskea siihen vohveliin ollenkaan ja jos vohveli on ehjä, siitä ei pitäisi murusia irrota. Ainakaan meillä ei ole myynnissä yhtään jäätelölaatua joka sisältäisi gluteenia (valion jäätelöitä). Mutta toki käytännöt ja valikoimat vaihtelevat paikkakohtaisesti ja joissakin kojuissa näkyvät pitävän jäätelörasioita koko ajan auki, eli jos vohveli sattuu siinä tilanteessa hajoamaan niin silloin jäätelössä voi tosiaan olla niitä murusia.
Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.
Private message
Send private message
Tips
136 tips
Products
22 products
Images
190 images
Links
14 links
Forum
629 messages, 55 topics
Comments
139 comments
Registration time
01/19/2009 10:18 PM