Nizzasta näytti täällä olevan varsin huonoja kokemuksia, joten lisäilläänpä omia kokemuksia. Lento Nizzaan oli Norwegian-yhtiön edullinen yhdensuuntainen lento, jolla kahvin kanssa oli ostettavissa myös gluteenittomia brownieita. Gluteeniton ruokatarjonta oli heikompaa. Nizzan kenttä on lähellä keskustaa, mutta silti matkaan meni jonkin aikaa. Nizzassa yllätti, että useimmat paikat menivät aikaisin kiinni ja esim. hotellin vastaanotto oli jo iltaseitsemältä kiinni. Nizzassa gluteenitonta oli helppo löytää, mutta kaikissa paikoissa ei sitä ollut lainkaan tarjolla. Esimerkiksi hotelli ilmoitti jo etukäteen ranskalaisen suorasukaiseen tyyliin, ettei gluteenitonta aamiaista todellaan ole tarjolla. Nizzassa on kuitenkin rento meininki ja aikaa on helppo viettää esim. puistoissa live-jazzia kuunnellen. Nizzasta pääsee helposti ja edullisesti junalla Monacoon. Monacon hotelliyö oli todennäköisesti yksi elämäni kalleimmista, mutta edes Monacon hintatasolla ei saa gluteenitonta aamiaista. Muutoin gluteenittomia tuotteita saa vaikkapa Carrefourin suuresta supermarketista, jos lompakko ei kestä ulkona syömistä. Hintataso sekä Nizzassa että Monacossa on pääosin korkea, mutta jo parin kohteliaisuus-bonjourin jälkeen asiat hoitavat mutkattomasti myös englanniksi. Monacossa suositaan jostain syystä käteistä, joten monacolaisia euroja kertyy hyvin taskun pohjalle. Paluu Nizzan kentälle kesti liikenneruuhkassa tunteja eli jos paluu on sunnuntai-iltana, niin kentälle on hyvä lähteä hyvissä ajoissa.
Matka jatkui Korsikalle lentäen, kun sunnuntaina lauttoja ei käytännössä ollut. Korsikalla on useita lentokenttiä eri puolilla saarta. Liikkuminen saarella on julkisilla erittäin haastavaa, joten kannattaa etukäteen suunnitella vähän mitä haluaa nähdä ja valita tarvittaessa vaikka selvästi kalliimmatkin lennot lähimmälle kentälle. Korsikalla on lähinnä vaellusturisteja ja vuoristoinen saari tarjoaakin erinomaiset mahdollisuudet patikointiin. Saarella ei ole samanlaista tehokkuusihannointia kuin Suomessa, joten esim. vähät juna- ja bussivuorot pysähtelevät joka taajamassa ja monet kaupat menevät kiinni jo aikaisin illalla ja ovat sunnuntaisin kiinni. Korsikalla monet kyltit ovat kolmella kielellä, mutta näistä ei yksikään ole englanti. Paikalliset ovat ystävällisiä ja parilla ranskankielisellä sanalla saat täälläkin jään murrettua sen verran, että englanniksi saat asiat kyllä hoidettua. Ajacciossa pysähtyy suuria risteilijöitä, joten kaupunki on selvästi turistisin, mutta hiljenee illan tullen. Ajaccion turistialueella ei ole käytännössä lainkaan ruokakauppoja, mutta ravintoloita on kymmeniä ellei satoja. Itse pidin muusta Korsikasta selvästi enemmän, mutta gluteenittomien tuotteiden ja ruuan saanti saattaa olla haasteellisempaa. Luontaisesti gluteenittomia vaihtoehtoja kyllä saatavissa, joten ei Korsikalla nälkä jää. Hintataso on varsin korkea. Korsikalta ei yllättäen ole lentoja Sardiniaan ja kesäsesongin ulkopuolella myös lauttayhteyksiä on varsin rajatusti. Parhaiten ylitys onnistuu Bonifaciosta, josta lauttamatka kestää noin tunnin Santa Teresa di Galluraan. Ajacciosta bussiyhteys Bonifacioon kestää aikataulun mukaan kolme tuntia, mutta todellisuudessa matkaan meni noin neljä tuntia. Bussit ja junat eivät pysähdy tauoille, joten jotain evästä ja ainakin juotavaa voi olla hyvä varata mukaan.
Lauttojen lisäksi Italian Sardiniaan pääsee Suomesta kesäkaudella mm. suorilla lomalennoilla. Myös Sardiniassa liikkuminen on osin haastavaa vuorojen vähyyden vuoksi. Korsikan bussimatkan keston vuoksi myöhästyin päivän ainoasta bussista Santa Teresa di Galluran lauttaterminaalista Algheroon, jolloin käytännössä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi vaihtaa lyhyt loma Algherosta Olbiaan ja ostaa uudet lennot Olbiasta Roomaan. Hintataso oli Korsikaan verrattuna edullinen ja paikalliset erittäin ystävällisiä, vaikka lomakauden loppupuolella olisi voinut olla jo väsymystä nähtävissä. Sateisen sään vuoksi bussikuski esimerkiksi päätti pysähtyä kesken matkan tarjoamaan meille muutamalle turistille kahvit. Hyvä kahvi, parempi mieli. 😊 Gluteenittomien vaihtoehtojen etsimiseen ei muutosten vuoksi juuri jäänyt aikaa, mutta moniin tavanomaisiinkin tuotteisiin (esim. juomiin) oli merkitty gluteenittomuus.
Italian Lampedusaan pääsee lentäen yhdellä vaihdolla esim. Roomasta ja Sisiliasta. Lento Roomasta kestää noin puolitoista tuntia. Lampedusan kentältä keskustaan pääsee helposti kävellen tai muutamalla eurolla taksilla. Taksiautoja ei ole erikseen merkitty, mutta kuskit tarjoavat innokkaasti kyytiä. Lentokentällä on ennen turvatarkastuksia pari vaatekauppaa ja yksi ravintola/kauppa. Näihin pääsee sekä tullessa että lähtiessä. Turvatarkastuksen jälkeen ei ole kuin pari kolikoilla toimivaa juoma- ja välipala-automaattia. Automaattien kaikki ruuat näyttivät silmämääräisesti sisältävän gluteenia (kolmioleipiä). Asutus keskittyy pienelle alueelle, jonka lähes joka korttelista löytyy DeSpar tai paikallinen kauppa. Spareissa on muutamia gluteenittomia tuotteita, kuten keksejä, vakuumipakattua leipää ja erilaisia näkkileipiä. Valikoima on riittävä lyhyelle lomalle. Hintataso saarella on yllättävän alhainen, kun huomioi, että pienellä saarella käytännössä kaikki on tuontitavaraa. Lähes kaikki kaupat ja ravintolat viettävät siestaa eli keskipäivällä (noin 13-16.30) kaikki paikat ovat kiinni. Keskustan läheiset uimarannat ovat aika vaatimattomia, mutta rantaravintoloista saa tarjottavaa myös keskipäivällä. Englanninkieltä ei juurikaan osata ja ilman italian taitoa keskustelu etenee lähinnä sormilla näytellen. Turisteja on jonkin verran ja he ovat pääosin muualta Italiasta. Saarella ei juurikaan huomaa pakolaisten suurta määrää.
Yhteenvetona voisi todeta, että Korsika on Välimeren saarista yksi mielenkiintoisimmista kohteista ja ehdottomasti suositeltavissa. Sardiniassa hintataso on selvästi Korsikaa edullisempi, mutta turisteja on enemmän. Nizzassa ja Monacossa loma sujuu helposti, mutta gluteeniton tarjonta on paikoin yllättävän heikkoa ja hintataso on korkea.
No comments yet. Share your valuable opinion and comment!
You must be logged in to post a comment. If you do not have a user account, please register. It's fast and free! If you have already registered, please log in at the top right menu.
Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.
Tip has no related images yet.