Soffiine

Comments

1 2 3 4 5 6 7
Next > End >>
  • Gluteenittomat piparkakut

    "Tattarinvälttelijät hoi! Nyt kokeilemaan Urtekramin Täysjyväriisijauhoja. Niissä on yllättävän tumma ja "viljaisa" maku, ja saattaisivat sopia pipareihinkin. En ole vielä piparkakkuja leiponut, mutta pizzapohjassa havaitsin nämä hyväksi." 11/15/2013

  • Semperin uutuusherkkuja

    "No nyt pääsin ihaniin vohvelipaloihin käsiksi. Kyllä naamani venähti kun näin pussin pienen koon, mutta huomasin pian että edes tällainen suklaaintoilija ei tätä (sopivasti)makeaa suklaista herkkua voi yhdellä kertaa syödä kovin paljon.
    Palat ovat suussasulavia vanhanaikaisella rapsahtavalla sokerilla. Nämä ovat mukava tuliainen tai hyvä vierasvara."
    11/13/2013

  • Urtekram Gluteenittomat kaurahiutaleet

    "Aivan erinomaisia ovat. Vielä en ole käyttänyt leivonassa, vain puuroa tehdessä.
    Ovat hiukan pienempiä eli "hienompaa" rakenteeltaan kuin Semperin puhdaskaura-hiutaleet, jotka nekin ovat hyviä."
    11/12/2013

  • Semperin uutuusherkkuja

    "Ryntäsin paikalle vain kertomaan, että nyt oli kotikauppaan hyllyn reunaan ilmestynyt näiden suklaavohvelien nimi, mutta hylly ammotti tyhjyyttään, *huokaus* kuten usein täällä tuppaa gluteenittomien tuotteiden kanssa käymään." 11/12/2013

  • Semperin uutuusherkkuja

    "Miksikähän näitä ei löydä mistään? Kannattaisi kauppiaiden ottaa valikoimiinsa, ja varautua siihen että hylly tyhjenee aika ripeästi." 11/10/2013

  • Virtasalmen Riisi&Maissi aamiaishiutale

    "Hieno löytö Carsu. Pitääkin paikkakunnan kauppiailta kysellä miksei näitä ole heillä kaupan.

    Kaikki vaihtelu on aivan mahtavaa."
    10/27/2013

  • Findus 4 Rapeaksi paneroitua kalafilettä (gluteeniton) 340 g

    "Asia josta en allergikkona pidä valmisruuissa ollenkaan, on se että valmisteen mausteita ei suoraan luetella paketin kyljessä. Paprika ym. Jaa mitä muuta? Mitä mahtaa mausteuutekin pitää sisällään? Jos valmistajalta ei tietoa heru, minä ainakaan en osta." 10/27/2013

1 2 3 4 5 6 7
Next > End >>

Notice that anyone can add any kind of content into service. Also all advertised products are not gluten-free. Administrator is not responsible and you take full responsibility what you eat. If you notice vandalism or contents that include gluten, please notify the admistrator.

Details

    Private message
    Send private message

    Tips
    3 tips

    Products
    6 products

    Forum
    44 messages, 4 topics

    Comments
    66 comments

    Registration time
    11/28/2012 12:01 AM

©2024 Glu.fi
Service infoNewsTerms of serviceTell friendHelp and rulesSuomeksiFeedbackSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,008s