Epailevainen22 1 viesti – 18.9.2018 21:57
Olen vuosia kärsinyt todella pahoista uniongelmista sekä mahani on ollut vähän väliä sekasin. Lääkärissä vuosien mittaan olen käynyt monia kertoja eikä syytä ongelmilleni ole ikinä löydetty. Masennustakin ollut jonkin verran. Pahinta on ollut jatkuva öisin herääminen. Olen heräillyt monta kertaa yössä jo vuosia. Ongelma ei ole unen saanti vaan se että heräilen pitkin yötä enkä näin saa syvääunta juuri koskaan. Unettomuudesta minulle on seurannut paljon psyykkisiä ongelmia esim. yleinen kiinnostuksen puute ja mielen epävakautta. Tämän vuoden alusta luin epävakaasta persoonallisuudesta ja tajusin että monet oireista mätsäävät omien oireiden kanssa ja olen ollut jo pidemmän aikaa varma että olen vain "mielenvikainen"
No nyt sitten olen huvikseni kokeillut olla ilman gluteiinituotteita ja olen huomannut miten unenlaatu on pikkuhiljaa alkanut parantumaan ja joinain öinä olen nukkunut täysin heräämättä! Tälläisen yön jäljiltä tuntuu että pystyn mihin vain ja energiaa on riittänyt tekemään vaikka mitä. Kaikki rästiin jääneet hommat hoitanut ja sosialisointi tuntuu oikein mahtavalta kun taas huonojen unien jäljiltä ei kiinnosta puhua kellekkään.
Esimerkkeinä viimeaikaisista oireista voisin sanoa sen kun söin palan kinkkupiirakkaa ja sen jälkeen maha meni aivan sekasin ja alkoi ahdistaa todella paljon sekä sen että olen huomannut että alkaa ahdistamaan jos olutta juo paljon sekä seuraavana päivänä uloste on aivan mustaa (eli verta?)
Oireet eivät siis ole olleet näin vahvoja vuosikausia vaan vasta viimeisen n. 6kk aikana pahentuneet huomattavasti ja viimeisen kuukauden aikana maha ei ole kestänyt gluteenia enään yhtään. Eli vastustuskyky vedellyt viimeisiään jos vuosia ja nyt sitten pettänyt kokonaan?
En syönyt nyt moneen päivään syöny mitään gluteenillista sekä harjoitin meditaatiota eilen illalla niin nukuin taas hyvin. Tänään sitten koulussa erehdyin ottamaan paneroitua kanaa ja nyt on taas tietynlaista epävakautta ollu havaittavissa koko päivän ja maha ollut sekaisin. Muisti pätkii ja sanat unohtuvat.
Olen lähes 100% varma että iso osa psyykkisistä ongelmistani johtuu gluteiinistä mutta en ymmärrä miten ihmeessä se voi vaikuttaa noinkin paljon psyykkeeseen? Ruokavaliota muutettua ja hyvien unien jälkeen tuntuu kuin olisi ihan uusi ihminen / persoona. Olen vain tottunut / turtunut siihen olotilaan vuosien mittaan mikä on ollut päällä.
Miten en ole tajunut asiaa aikaisemmin sekin ihmetyttää? Ehkä se on ollut se että mahaan ei kumminkaan ole koskenut mutta turvotusta kyllä on ollut paljonkin. Lapsesta pitäen syönyt aina leipää ja makaronia yms. ja vanhemmalla iällä olut on ollut lähellä sydäntä niin eikä ole käynyt mielessäkään että elimistöni ei kestäisi näitä tuoteita. Jännä ettei kellään lääkärillä ole käynyt mielessä näitten vuosien aikana... Oireet on kyllä kerrottu tarkkaan.
Jotenkin minusta tuntuu että en ole asian kanssa yksin vaan että yllättävän iso osa ihmisitä on tietämättään keliaakikkoja / yliherkkyyksistä kärsiviä.
En nyt keksi muuta tähän mutta olen toisaalta todella tyytyväinen että olen keksinyt mikä minua vaivaa mutta toisaalta vähän kaivelee se ajatus että aika paljon olen "turhaan" kärsinyt vuosia.
EmmuEpuli 6 viestejä – 1.3.2020 00:45
Moro
Jos ravinto ei imeydy, toki se aiheuttaa moninaisia oireita, esim muisti, mieliala ym.
Entä jos se onkin alidiagnosoitu Ehler-Danlos syndrooma?
Sen jokainen kantaja on erilainen.
Tsemppiä!
Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat ottaa osaa keskusteluun. Jos sinulla ei ole vielä omaa käyttäjätunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy. Se on nopeaa ja ilmaista! Jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään oikean yläkulman valikosta.
Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.