Keliakia, vai onko sittenkään?

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!
<< Alkuun < Edelliset
1 2 3
Seuraavat > Loppuun >>
  • Juulin 187 viestejä2.4.2013 09:16

    Oletko kokeillut närästystä lievittäviä lääkkeitä? En siis sano, että sinulla olisi "vain" närästystä, mutta tuo poltteleva vatsakipu saattaisi olla myös närästystä. Joka on yksi keliakian oireista.
    Närästyslääkkeet tuskin parantavat oireita, mutta niistä saattaisi olla apua.
    Sairastin itse erittäin pahan refluksin ja kärsin vielä 2 vuotta sen jälkeenkin voimakkaista ja kivuliaista närästysoireita.

  • Marika 20 viestejä2.4.2013 21:04

    En ole kokeillut närästyslääkettä, kun ei ole tullut mieleenkään, että tämä voisi olla närästystä. Toisaalta en oikein tiedä miltä närästys tuntuu, sillä mulla ei ole ikinä ollut närästystä (eikä tämänkaltaista mahakipuakaan).

    Tämä kipu siis alkaa ylävatsan tienoilla ja leviää siitä siiten koko vatsaan esim. leivän tai pastan syömisen jälkeen. Sana "poltteleva" oli ehkä huono kuvaus, tämä on sellaista voimakkaan pistelevää ja nipistelevää kipua, joka alkaa aamupalan jälkeen ja pahenee iltaa kohti. Ja illalla maha myös alkaa turpoamaan ja kaasua muodostuu.

    Mutta kiitos huomiostasi Juulin

  • Mainos

  • Juulin 187 viestejä3.4.2013 12:55

    Närästyslääkkeitä kannattaa ehdottomasti kokeilla. Monet kärsivät pahastakin närästyksestä, ilman että tajuavat mitä se oikeasti on. Kiinnitä huomio myös siihen miten syöt:

    pieniä aterioita useamman kerran päivässä
    paljon nestettä sekaan
    mahdollisimman vähän istumista tai makaamista
    nukkuminen mielellään istuma-asennossa, esim. itse olen ottanut sängyn jalkopäästä jalat kokonaan pois, niin pää on varmasti ylempänä kuin muu kroppa.
    ja kannattaa kiinnittää huomiota myös rintakehän ja selän lihaksiin, eli niitä kannattaa venytellä.

  • Marika 20 viestejä3.4.2013 17:30

    Kiitos vinkeistä!

    Syömisasiat on jo mietittynä. Olen aina ollut alipainoinen ja nälkä tulee herkästi, joten syön tasaisin väliajoin 4-6 kertaa päivässä ja eväät kulkee mukana. Päivän aikana tulee istuttua (saati oltua makuulla) todella vähän, sillä olen alalla, jossa tehdään seisomatyötä.

    Mutta odottelen nyt tähystystä ja sen tuloksia. Tarvittaessa otan sitten närästyslääkkeen kokeiluun. Olen tullut siihen tulokseen, että ruokavalio tulee viljojen suhteen muuttumaan oli tähystyksen tulos mikä tahansa...

  • hemu 59 viestejä4.4.2013 21:03

    Hei Marika!

    Mielenkiintoista tuo sinun nälkäisyytesi. Myös minä olin ennen diagnoosia aina hirmu nälkäinen. Varsinkin aamupäivät oli vaikeita, kun hyvästä aamupalasta huolimatta heikotti ja maha kurni. Oltuani muutaman kuukauden dieetillä, huomasin yhtäkkiä älyttömän nälän kadonneen! Silloin vasta tajusin sen olleen oire. Nyt olen sitten joutunut tarkkailemaan painoa ja syömään melko tarkan ohjelman mukaan. Sillä konstilla paino onkin pysynyt hyvin kurissa, ja vointi hyvänä.

    Yritän vain kuvitella, mitä lääkäri plisi sanonut, jos olisin valittanut ainaista nälkää. Varmaan olisi kehottanut syömään enemmän ja sitten nauranut pihalle...

  • Juulin 187 viestejä5.4.2013 08:53

    Minullakin on tuota jatkuvaa nälkää, tai oikeastaan se, että vaikka söin runsaasti ja monipuolisesti, niin äkkiä oli taas nälkä. Eli ruoka ja/tai ravintoaineet eivät vaan imeytyneet kunnolla.

  • Marika 20 viestejä5.4.2013 11:16

    Todella mielenkiintoista, että muilla on ollut samankaltaisia kokemuksia! Ei siis yhtään yllättäisi, jos tämä sitten olisikin keliakiaa...

    Tämä minun syöminen, nälkäisyys ja alipainohan on muodostunut jo vitsiksi ystävien ja sukulaisten kesken. Onhan se kai hassua, että on alipainoinen, on aina nälkä ja eväitä mukana missä tahansa, kuten jo kertoilinkin tämän viestiketjun ensimmäisessä kirjoituksessani. Päivittäin tulee näitä kommentteja, että "mihin mahaan sä aina syöt", "sulta menee varmaan kaikki saman tien läpi, kun ei missään näy" jne. jne.

  • Mainos

  • glutfree 90 viestejä5.4.2013 11:41

    Tuo nälän tunne tulee tosiaankin siitä, että elimistö huutaa ravinteita, ja tekee näin näläntunnetta. Eli vaikka syö, elimistö ei saa sitä mitä pitäisi. On siis mahdollista, että elimistössä on suurikin ravinteiden puutostila, vaikka henkilöllä olisi ylipainoakin. Toki alipainossa se on vielä ilmeisempää.

    Meille keliakian hoidossa suositellaan käyttämään ns.gluteenittomia tuotteita, mutta ne eivät välttämättä poista kyseistä ongelmaa. Ja monesti nuo gluteenittomat ovat runsas hiilarisempia kuin ns.tavalliset viljatuotteet. Jolloin ne saattavat verensokerin säätelyssä / insuliinin erityksen kautta lihottaa, näin kävi minullekin keliakiadiagnoosin jälkee.

    Eli kannattaa jättää kaikki viljat (myös siis ns.gluteenittomat) ja esim. 2 - 4 kk:n jälkeen tuoda ruokavalioon yksitellen gluteenittomia (hirssiä, tattaria, maissia, riisiä) viljoja, esim. viikko - kaksi - ehkä jopa kuukausi yhtä uutta viljalajia. Jos elimistö ei reagoi "negatiivisesti" toisin sanoen, epämääräisiä kolotuksia tai vaikka flunssan kaltaista oloa, migreeniä, finnejä, ihottumaa tms vastaavaa ei tule tuon koejakson aikana, todennäköisesti ko vilja silloin sopii. Kannattaa siis pitää päiväkirjaa syömisistään ja tuntemuksistaan testauksen aikana, jotta pääsee selville sopivista / sopimattomista tuotteista.

    Viljojen aiheuttamat krempat ovat yleensä semmoisia, että ne eivät välttämättä vielä muutaman päivän kuluessa aiheuta oireita, vaan vasta joillakin useamman viikon käytön jälkeen. Tämä kannatta siis ottaa huomioon.

    Kasvisten käyttöä aina suositellaan joka paikassa ja se on ihan perusasia, kasviksia pitää syödä runsaasti. Kasviksista saa paljon vitamiineja, hivenaineita ja kuituja, gluteenittomissa jauhoissa taas ei ole kuituja nimeksikään, joten ne senkin puolesta ovat huono valinta. Kuidun laatu kasviksissa on yleensä paljon parempi kuin viljatuotteissa, suolisto kiittää. Samoin tarvitaan päivittäin vaihtelevasti erilaisia lihaproteiinin lähteitä. Esimerkkinä tässä että henkilö joka painaa 60 kg, tarvitsee n.225 - 250 g verran naudan jauhelihaa päivässä, jotta tarvittava proteiinimäärä tulee täyteen. Toki koko proteiinimäärän ei tarvitse tulla jauhelihasta tämä oli vain yksi esimerkki,tuosta kuitenkin näkee, että suhteellisen paljon päivittäin tarvitaan proteiinia, jotta lihaksisto pysyy kunnossa. Myös lihassa, kalassa, kanassa, munissa on tärkeitä vitamiineja ja hivenaineita. www.fineli.fi sivustolta voi käydä itse laskeskelemassa mistä proteiinin lähteistä / kuinka paljon kutakin päivässä pitäisi syödä että tuo määrä täyttyy. Eli proteiinin tarpeen määrä menee suunnilleen niin, että jos ihanne paino on (tämä on siis myös laihdutettaessa) tuo 60 kg pitäisi proteiinia saada 1 g per kilo, näin ollen 60 g / pvä.

    Erittäin tärkeänä pitää vielä muistaa hyvien rasvojen saanti. Jos ja kun viljat eli runsaimmin hiilaristuvat tuotteet jää ruokavaliosta pois, (lisättyä sokeria ei myöskään pidä syödä, sekin syrjäyttää kaiken terveellisemmän elimistöstä) energian saantikin vähenee huomattavasti. Ja vaikka laihduttaisikin, pitää ravinnosta saada rasvoja, jotka auttavat sekä vitamiinien imeytymisessä, että suoliston kunnon ylläpitämisessä. Hyviä ravintorasvoja on mm. pähkinöissä (ei maapähkinässä) ja siemenissä, voi on hyvä, samoin neitsyt kookos ja -oliiviöljy. Margariinit ja rypsiöljytuotteet kannattaa jättää kaupan hyllylle. Rasvoja voi käyttää ilman tunnontuskia, esim.höyrytettyjen vihannesten päällä, samoin kypsennyksessä, salaattiin voi lorauttaa extravirgin oliiviöljyä.

  • Marika 20 viestejä5.4.2013 12:32

    Kiitos taas hyvästä infosta glutfree

    Mulla on onneksi noi ravitsemustiedot kasvisten tärkeyden, proteiinien ja hyvien rasvojen suhteen aika hyvin hallussa, sillä olin ennen todella innokas punttien nostelija Yritin silloin saada painoa nousemaan syömällä laadukkaasti ja lihaksia kasvattamalla, mutta vaivoin sain painoni 55 kiloon eikä se siinä millään sitten pysynyt. Tällä hetkellä ei enää energia (eikä aika) riitä punttien nostelemiseen, mutta ehkä sitten kunhan olo toivottavasti paranee

    Ruokavalioni on siis pääsääntöisesti juurikin kuvaamasi kaltainen, mutta nyt ennen gastroon menoa olen lisännyt viljojen syöntiä, jotta saan varmasti todenmukaisen tuloksen. Normaalisti en syö viljaa juurikaan muuta kuin aamupalalla leivän muodossa.

    Mutta tuo kuvaamasi viljojen "eliminaatiodieetti" kuulostaa kokeilemisen arvoiselta jutulta sitten gastron jälkeen.

  • Juulin 187 viestejä6.4.2013 11:26

    Ja kun suolinukka ei ole kunnossa, se on sama mitä ja miten paljon syö, kun mikään ei imeydy. Olen alkanut miettiä heitä jotka sanovat että "on hyvät geenit kun syömiset ei näy missään", niin onkohan heilläkin keliakiaa?

  • Marika 20 viestejä6.4.2013 17:06

    Juulin: komppaan kyllä sua, olen itse miettinyt samaa. Sehän on ihan normaalia, että teini-ikäisenä voi syödä mitä vaan haluaa ja kuinka paljon ilman, että lihoo. Mutta kun alkaa lähennellä kolmeakymmentä ja on sieltä teini-ikäisestä yrittänyt tietoisesti lihottaa itseään ja ei onnistu, niin ei se ihan normaalilta enää kuulosta...

  • Marika 20 viestejä9.4.2013 19:12

    Nyt on sitten gastrokin koettu ja ilman puudutuksia vielä. Niin kuin pelkäsinkin, lääkäri ei osannut silmämääräisesti mitään sanoa. Eli koepalojen tuloksia odottelemaan ja siinä hujahtaakin se pari viikkoa...

  • Mainos

  • Marika 20 viestejä10.4.2013 18:00

    Juulin kirjoitti:
    Oletko kokeillut närästystä lievittäviä lääkkeitä? En siis sano, että sinulla olisi "vain" närästystä, mutta tuo poltteleva vatsakipu saattaisi olla myös närästystä. Joka on yksi keliakian oireista.
    Närästyslääkkeet tuskin parantavat oireita, mutta niistä saattaisi olla apua.
    Sairastin itse erittäin pahan refluksin ja kärsin vielä 2 vuotta sen jälkeenkin voimakkaista ja kivuliaista närästysoireita.

    Juulin: Tähän piti vielä vastata, että kokeilin huvikseni närästyslääkettä ja se tosiaan auttoi ylävatsan kipuun (mutta ei alavatsan kipuun). Tilalle kylläkin tuli ylävatsaan niin outo ja oksettava olo, että loppuilta meni lepäillessä :/ Eli en kyllä uskalla enää närästyslääkettä ottaa ellei ole ihan pakko. Mutta siis närästys on nähtävästi osasyynä tähän vatsakipuun.

    Olen tänään syönyt joka aterialla jotain viljaa ja kappas vain, ihan hirveä olo on mahassa nyt. Närästää ja koko vatsaa polttelee, turvottaa, on kummallista paineen tunnetta ja on oksettava olo. Ei kyllä loppuiltana uskalla syödä mitään.

    Todella toivon, että koepaloista löytyisi jotain, joka selittäisi nämä oireet. En kohta enää tiedä mitä söisi ilman, että maha suuttuu. Voi olla, että keliakiaa ei löydy, mutta voihan se olla jotain muutakin, esim. helikobakteeria.

  • evita 62 viestejä10.4.2013 19:14

    Hei Marika, kun nyt olet gastrossa käynyt, niin voit varmaankin syödä sellaista mistä ei tule vaivoja. Ei tarvitse enää syödä viljoja ym. Tsemppiä sinulle toivottavasti saat avun vatsaongelmiisi.

  • Marika 20 viestejä10.4.2013 19:32

    Hei evita ja kiitos tsempaamisesta!

    Mietin gluteenittoman ruokavalion kokeilua nyt, kun tähystys on tehty. Päätin kuitenkin siirtää aloituksen siihen, kunnes saan kuulla koepalojen tulokset. Pelottaa, että diagnoosina on jonkinlainen rajatapaus, jonka vuoksi pitäisi mennä uuteen tähystykseen myöhemmin. Eli jos alkaisin gluteenittomalle niin olo saattaisi olla kahta kauheampi, kun joutuisin aloittamaan viljojen syönnin uudelleen.

    Aikamoista spekulointia, myönnetään, mutta parempi ottaa varman päälle.

  • Juulin 187 viestejä11.4.2013 08:01

    Kannattaa kokeilla jotain toista valmistetta ja sellaista, joka hillitsee vatsan happopumpun toimintaa, eikä vain jotain Samarinin tapaista, joka auttaa (ehkä) yhden röyhtäisyn verran.
    Toivottavasti helpotti tietää, että osa kipua on närästystä!

  • Marika 20 viestejä11.4.2013 18:52

    Helpotti kyllä tuo tieto, että ainakin osa kivuista on närästystä. Kunhan selviäisi sitten gastron tuloksista syy muihinkin vatsakipuihin ja -vaivoihin niin olisi loistavaa Jätin vähäisen kahvinjuonninkin kokonaan pois niin ei ainakaan siitä pitäisi tulla enempää närästystä.

  • Mainos

  • glutfree 90 viestejä11.4.2013 20:07

    Kannattaa tutustua karppaus.info:n sivustolle, ja etsiä haulla närästyksestä. Useimmiten kun on niin, että syöty ravinto on liian rasvatonta mutta saman aikaisesti liian hiilaripitoista ja sen tähden vatsa kapinoi mm. närästysvaivalla. Usein närästyslääkkeet pitkällä juoksulla vain pahentavat tilannetta vähentäessään entisestään vatsahappoja jotka ovat elintärkeitä ruoansulatukselle. Mutta tuolla karppaajien sivustolla on enemmän siitä, nyt en ikävä kyllä itse kerkee tähän hätään hakemaan linkkejä valmiiksi.

  • honda 89 viestejä12.4.2013 20:24

    älkää hyvät ihmiset aloittako ruoka kokeiluja ilman keliakkia diaknoosia,täällä kirjoittelee semmoiset joilla ei ole keliakkia diaknoosia.se kun olisi heikoilla jäillä sen takia että todellinen keliakkia jää ilman diaknoosia,josta voi seurata pahimmillaan lymfooma.uskokaa hyvällä ensin diaksooni sitten vasta gluteeniton ruoka valio .kyllä ne sairaalassa opastaa alkuun ,siitä lähdetään.t.honda.

  • Marika 20 viestejä13.4.2013 08:30

    Hei honda!

    En tiedä oliko viestisi tarkoitettu minulle, mutta en ole aloittanut mitään ruokakokeiluja enkä aloita ennen kuin saan tähystyksen tulokset. Kahvin pois jättämistä ei voitane laskea ruokakokeiluksi...?

    Mutta siis samaa mieltä olen kanssasi, että ensin pitää saada tähystyksen tulokset ja mahdollinen diagnoosi ennen kuin menee muuttamaan ruokavaliotaan.

  • honda 89 viestejä13.4.2013 12:18

    marika ei se ollut sinulle tarkoitettu vaan yleensä kaikkille jotka on siinä tilanteessa.ensin diagnoosi sitten vasta gluteeniton ruoka valio ,kyllä lääkärit kertoo onko aiheellista aloittaa gluteeniton ruoka valio.t.honda.

  • honda 89 viestejä13.4.2013 19:11

    marika minä toivon koko sydämmestämi että sinulla on ohutsuolinukka normaali rajoissa.t.honda.

  • Mainos

  • glutfree 90 viestejä14.4.2013 15:22

    Kyllä tuon gluteenittoman ruokavalion ( tai vaikka KOKONAAN viljattoman) voi aloittaa kun on käynyt tähystyksessä. Mielellään ei ennen tähystystä, mutta varsinaista diagnoosia ei tarvitse odotella kun koepalat on kerran jo otettu. Ei ole mitään syytä kiusata itseään ja kroppaansa mahdollisesti useamman viikon ajan ennen diagnoosin saapumista, mikäli itse jo tietää ja tuntee kuten monilla asia onkin, että viljoista vaivat johtuu. On vielä niinkin, että vaikka koepalat on otettu ja diagnoosiksi tulee ei keliakiaa, suolinukka ok, niin siitä huolimatta viljat saattavat aiheuttaa monen moista vaivaa, jotka voi helpottua kun viljat jättää pois. Tässä vielä hondallekin ja tietysti muillekin lisävalaistusta gluteenisensitiivisyydestä, ja monien autoimmuunisairauksien yhteydestä viljoihin.

    http://www.youtube.com/watch?v=cv5RwxYW8yA

    ja toinen suomenkielellä:
    http://ollisintegrallife.com/2012/11/15/autoimmuunisairaudet-ja-patofysiolo giset-mekanismit-hoito-ravinnolla-seka-stressinhallinnalla/

    Ongelmat suolistossa eivät aina johdu pelkästään viljoista, ongelmia saattavat aiheuttaa myös maitotuotteet, peruna ja palkokasvit kuten varsinkin tuon Ollin sivustolta selviää.

    nimimerkillä keliakiadiagnoosi jo melkein 10v.

  • honda 89 viestejä14.4.2013 16:04

    glutfee kyllä nuo autoimmuunisairaidet ovat tulleet tutuiksi on niitä itselläni ihan omaksi tarpeeksi.vaikka syön gluteeniton ruokaa,niin olen huomannut että jotku elintarvikkeet eivät sovi siihen kuuluu etikkapunajuuret,herkkukurkku,rusinat,sienet suolatut tai tuoreet.erittäin rasvainen ruoka ,kerma ,aiheuttaa rasva ripulia.t.honda.onko muilla saman suuntaisia kokemuksia....

  • glutfree 90 viestejä14.4.2013 16:07

    Käytätkö honda gluteenittomia vai luontaisesti gluteenittomia tuotteita? Noissa kun on vissi ero.
    Käytätkö maitotuotteita? Sokeri on yksi pahimmista suoliston kiusaajista...se ja sitä sisältävät kannattaa jättää käyttämättä.

<< Alkuun < Edelliset
1 2 3
Seuraavat > Loppuun >>

Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!

Piditkö sisällöstä? Jaa se myös ystävillesi!

Osallistu keskusteluun

Eniten luetut keskustelut alueella

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,013s