Hei kaikki!
Liityin juuri tänne jäseneksi, koska kaipaisin tukea teiltä jotka olette saman tilanteen kokeneet.
Sain tänään lääkäriltä kuulla, että verikokeessa selvisi vasta-aineiden olevan koholla. Tieto tuli ihan puskista, en olisi koskaan tätä osannut odottaa. Olin ihan varma, että minulla on laktoosi-intoleranssi tms, mutta ei keliakiaa.
Lääkärin soiton jälkeen alkoi vain itkettämään älyttömästi ja lähdinkin töistä kotiin kesken päivän kun ei keskittymisestä enää tullut mitään. Tiedän kyllä ettei tämä nyt mikään kuolemansairaus ole, mutta en ollut yhtään osannut varautua. Toisaalta on helpotus tietää mistä nämä kaikki oireet johtuvat (vatsavaivat, väsymys, anemia...). Kuitenkin tieto oli hyvin pysäyttävä, koska terveys on aina ollut minulle tärkeä ja muutenkin syön hyvin terveellisesti ja liikun ja urheilen todella paljon.
Kahden viikon päästä minulla on aika erikoislääkkärille, joka sitten varmaan määrää sen tähystyksen tehtäväksi. Siitä olisinkin nyt halunnut kuulla... onko se todella niin hirveää kuin olen kuullut? Pelottaa jo etukäteen.
Suviih 629 viestejä – 3.11.2010 16:46
Oma kokemukseni mukaan se tähystys ei ole ollenkaan niin paha kuin usein pelotellaan. Minulla tähystys kesti 4 minuuttia ja pari kertaa yökkäsin, mutta kun vain muisti hengitellä rauhallisesti niin ei mitään ongelmaa. Minulla ei ollut mitään puudutusta tai vastaavaa ja olin tähystyksen aikaan vasta 8-vuotias, joten jos sen ikäinen selviää tähystyksestä ilman mitään erikoisempaa, niin kyllä aikuisetkinGluteenittomia leivontaohjeita: http://www.gluteenitontaleivontaa.fi
Blogin Facebook-sivut:
https://www.facebook.com/gluteenitontaleivontaa
ponipimu 239 viestejä – 4.11.2010 01:33
heippa, onhan se tähystys inhottavaa, mutta kyllä siitä selviää, eikä se kestä 5 min kauempaa.
tahdo lääkäriltä rauhoittavaa ja pyydä puuduttamaan kurkku kunnolla, ja muista hengittää toimituksen ajan.
loppupäiväksi tahdo sairaslomaa, itselläni ainakin oli "ällö" olo loppupäivän, ja maha oli turvoksissa, suussa maistui se litku joka annettiin hetki ennen letkua, se esti "mahan vaahtoamisen".
kahdesti olen ollut tähystyksessä, eihän sinne varmasti mielellään kukaan mene mutta oli se sata kertaa helpompaa kuin vaikka synnytys!
KattiMatikka 271 viestejä – 4.11.2010 20:46
Ei se ole niin hirveää kuin ehkä ajatteletTintti 48 viestejä – 4.11.2010 20:55
Olin pari viikkoa sitten toisen kerran tähystyksessä. Ekalla kerralla yksityisellä eikä kertoneet, että olisi saanut rauhoittavaa. Nyt kunnallisessa ja sain Diapamia ja molemmilla kerroilla kurkkusuihke puudutus. Aika iisi juttu Diapamian kanssa, menihän se ilmankin, mutta kannattaa soittaa sinne ja pyytää rauhoittavaa.
Tsemppiä sulle! Ja onneksi se ei satu.
Jezu Ylläpitäjä – 8.11.2010 23:57
nonnie kirjoitti:
Keliaakikko vm. -07 / Celiac since -07
Ninni 114 viestejä – 9.11.2010 08:49
Hei nonnie!
Itse olen elänyt keliakia diagnoosin kanssa nyt vuoden ja myös minulle asia tuli ihan täytenä yllätyksenä. Olin skopiassa muista syistä ja sitten yllättäen löytyikin keliakia, vasta-aineet katsottiin vasta skopian jälkeen eli mentiin vähän niin kuin pylly edellä puuhun. Järkytys se oli minullekin, mutta nyt vuoden dieetillä olleena sanon, että elämä ei ole juuri muuttunut ja dieetillä olo on yllättävän helppoa. Vasta-aineet olivat verestäni hävinneet jo viime keväänä ja olin juuri uudestaan skopiassa ja näyttää siltä, että dieetti on myös tehonnut. Mielitekoja pulliin tai leipiin on yllättävän vähän, minulle dieetillä olo on helppoa.
Itse olen ottanut ennen skopiaa rauhoittavan ja särkylääkkeen ja niiden turvin tähystyksen kyllä kestää, minusta se ei ole niin kamalaa kuin jotkut antavat ymmärtää. Mutta jokainen kokee tietysti asian yksilöllisesti. Kysy lääkäriltäsi mahdollisuutta saada esilääkitys.
Kunhan saat skopiat ja muut hoidettua, niin ala tutustumaan uusiin gluteenittomiin tuotteisiin. Kestää jonkun aikaa, ennen kuin löydät niistä mieleisesi. Kunnon ruoan tekeminen gluteenittomaksi ei ole lainkaan hankalaa, kun ostat gluteenittomia korppujauhoja ja Knorrin lihalientä ja gluteenitonta pastaa sekä suurustamiseen maizenaa, pystyt tekemään oikeastaan mitä vaan. Leivontaa pitää enemmän opetella uudestaan. Jos pidät leipomisesta, suosittelen keliakialiiton uutta kirjaa: http://www.keliakialiitto.fi/liitto/nyt/uutiset/?nid=47
Tsemppiä ja voimia! Et ole keliakiasi kanssa yksin!
motusalem 85 viestejä – 9.11.2010 12:19
Voi tsiisus!
Jos gastroskopia on nyt sitten kauhea asia, niin kovimpa ovat ihmiset tynnyrissä ja suojattua elämää eläneet. Jos elämässä ei ole sellaisia vastoinkäymisiä, että joku naurettava letkun nieleminen sellaiseksi muodostuu, niin kovin olette helpon elämän onnistuneet elämään. Gastroskopiassa ei ole mitään pelättävää...tottakai letku nieleminen on vähän epämiellyttävää, mutta ei todellakaan kannata ainakaan pelätä!!
Rauhoittavia ja särkylääkkeitä??? ei voi olla totta!
Ja mikähän motusalem on kommentoimaan mun elämän vastoinkäymisiä? Niitä on kuule riittänyt ihan muillekin jaettavaksi, mutta ihmekö se että vähän pelottaa kun ei ole koskaan moista toimenpidettä tarvinnut kokea. Miksi ei saisi ikävää toimenpidettä tehdä itselle mahdollisimman helpoksi särkylääkkeillä ja/tai rauhoittavilla? Mikä helvetin masokisti sä oikein olet? Painu muualle valittamasta.
Tallulah 476 viestejä – 9.11.2010 14:50
Mulle ainakin automaattisesti annettiin rauhoittavaa, en sitä edes pyytänyt. Muistaakseni joku nappi annettiin pari tuntia ennen toimenpidettä, ja toinen just ennen. Tosin siitä on niin kauan aikaa etten välttämättä aikoja muista oikein, mutta rauhoittavaa kuitenkin annettiin! Eri ihmiset kokevat eri asiat eri tavalla, jollekin gastroskopia ei ole juuri mitään (kuten itselleni) ja jollekin taas maailman kamalin asia. Kumpikin on ihan yhtä totta. Oma etukäteisasenne kuitenkin vaikuttaa paljon; jos on vakuuttunut siitä että se on kauheaa, sitä se varmasti myös on. Ei se ole yhtään sen hienompaa käydä toimenpiteessä ilman rauhoittavaa. Itse ainakin ottaisin vastaan kaikki napit mitä tarjotaan jos vielä tuohon joudun, ja pyydän vielä lisääkin!
Pulla 267 viestejä – 9.11.2010 20:33
Missä teidän gastroskopiat oikein on tehty, kun pari tuntia ennen toimenpiteitä lääkitään? Minulla oli muutamia vuosia sitten sairaalan poliklinikalle aika ja siellä tehtiin, ei mitään tunteja ennen. - Toisen kerran olin yksityisellä ja pyysin rauhoitusta, mutta lääkäri sanoi, ettei mitään anneta, "ei kestä kuin viisi minuuttia". Vasta toisella yrityskerralla sai letkun työnnettyä kurkusta alasponipimu 239 viestejä – 10.11.2010 00:05
uskomatonta tekstiä joiltakin! saahan sitä hammaslääkärissäkin porata ilman puudutusta, mutta mitä sillä kukaan mitään saavuttaa, saako joku siitä jotakin kiksejä kun ollaan urheita ja tavoitellaan täydellisyyttä?
minua on ainakin elämä potkinut sen verran että en aio kärsiä mitään turhaa, olen oppinut vaatimaan kaikenlaista elämää helpottavaa, ja niin teen vastaisuudessakin!
minulle ei kukaan ole patsasta pystyttänyt teoistani, enkä ole saanut kaikesta kymmentä pistettä ja papukaija-merkkiä, ja tuskin kukaan muistaa että tuo nainen kävi letkua nielemässä ilman mitään kipulääkkeitä ja puudutuksia.
miksi tästä elämästä pitää aina tehdä niin vaikeaa kun aita on oikeesti joskus matalammalla?
Ninni 114 viestejä – 10.11.2010 08:38
Pullalle ja muillekin tiedoksi: minulle skopiat on tehty ihan julkisen sairaalan poliklinikalla. Jo aikaa sovittaessa on ilmoitettu, että jos haluat esilääkityksen, tule tunti sovittua aikaa aiemmin.
Mikään pakkohan ei ole kenenkään ottaa lääkityksiä ja jos pärjää ilman, niin hieno homma. Itselleni tehtiin sekä gastroskopia että kolonnoskopia samalla kertaa ja olin toimenpiteessä yhteensä ainakin tunnin, ehkä vähän toistakin. Itse en halua kärsiä yhtään ylimääräistä, joten otan ilman muuta kipulääkityksen, jos sellaista tarjotaan. Pyydän hammastakin paikattaessa aina puudutuksen. En ole niitä naisia, joiden mielestä on jalompaa synnyttää ilman epiduraalia. Jokainen tekee näissä asioissa omat ratkaisunsa ja minä ajattelen niin, että jos lääketiede jotain helpotusta tarjoaa, minä haluan sen.
Pulla 267 viestejä – 10.11.2010 11:00
Gastroskopiaan ottaisin kyllä mielelläni kaikki mahdolliset lääkitykset tai olisin ottanut, jos olisin saanut. - Hampaan paikkaaminen onkin jo toinen juttu. Taidan olla sen verran iäkkäämpi muita keskustelijoita, että olen lapsena tottunut isompiin poraamiseen, niin nykyaikaiset tehokkaat äkkinäiset poraukset eivät tunnu miltään. Puudutus sen sijaan paljon ikävämmältä.Suviih 629 viestejä – 10.11.2010 11:05
Minulle tarjottiin kyllä esilääkitystä, mutta minulla oli niin kamala nälkä jo tutkimukseen mennessä, että mieluummin söin heti tutkimuksen jälkeen jotain kuin olisin vielä odottanut puudutuksen lähtemistä. 8-vuotiaan mielessä siis ruoka ajoi ohi muutaman minuutin kivusta ja epämiellyttävästä olostaGluteenittomia leivontaohjeita: http://www.gluteenitontaleivontaa.fi
Blogin Facebook-sivut:
https://www.facebook.com/gluteenitontaleivontaa
Angervo 19 viestejä – 10.11.2010 12:31
En tiedä onko iästä (keski-ikäinen) kiinni mutta ei minuakaan hammaslääkärissä puuduteta porattaessa, eihän se ole kuin pientä vihlontaa, mutta tähystykseen minua ei enää kolmatta kertaa saa kuin vahvan lääkityksen alaisena, on se vaan niin kamalaa. Se on niin yksilöllistä kuka mitäkin kestää. Minä olen muutenkin niin "herkkäkurkkuinen" että jo isojen pillereidenkin nieleminen on vaikeaa.
peekoo 26 viestejä – 12.11.2010 09:17
Heh, siis gastroskopiallahan mitataan kuinka mammari keliaakikko on! ;-p Eihän sillä ole oikeasti mitään väliä, miten sen toimenpiteen kokee. Jos kammoaa niin esilääkitys vaan, jos kestää ilman niin sitten kestää. Eiköhän se oo pääasia, että sairautta seurataan. Toiset on herkempiä ku toiset.
Niinhän siinä kävi, että tänään lääkäri sitten teki lähetteen gastroskopiaan ja sain ajan ensi viikolle. Ilmeisesti mitään rauhoittavia ei ole tarjolla ko. hoitolaitoksessa, joten pelkän nielupuudutteen kanssa täytyy toimenpide kestää
milparena 1 viesti – 22.11.2010 18:58
Itse sain keliakiadiagnoosin tänä keväänä, ja gastroskopia tehtiin nielupuudutteen voimin. Kokemus oli todella epämiellyttävä, mutta ei mitenkään kivulias. Traumoja ei jäänyt.
Kannattaa keskittyä hengittämään _nenän_ kautta, auttaa huomattavasti kestämään homman. Toivottavasti toimenpide menee sinullakin hyvin, ja lääkäri saa otettua kattavat koepalat. Tsemppiä!
Toimenpide tehtiin sitten tänään. Olipas yksi varmaan epämiellyttävimmistä kokemuksista ikinä. Lähes koko ajan oli päälle oksennusrefleksi ja se tunne kun letku raapi ruokatorvea oli ihan hirveä. Jälkeenpäin tähystyksen tehtyt lääkäri ihmetteli miksen ollut pyytänyt rauhoittavia. Ja minulle kun oltiin aikaisemmin sanottu, ettei semmoisia anneta. Kiva!
Tulos oli selvä. Näytepalojen tulokset menen kuulemaan kahden viikon kuluttua, mutta ei tässä mitään ihmettelemistä enää ole. Keliakiaa se on.
Tässä nyt söin, kipeästä kurkusta huolimatta, äsken elämäni ensimmäisen gluteenittoman leivän. Ja ruisleipää tekisi mieli aivan älyttömästi
Ninni 114 viestejä – 24.11.2010 08:45
No pääasia, että homma on nyt ohi, Nonnie!
En tiedä, onko lääkityksen ansiota vai yksilöllistä, mutta minulla ei ole kurkku ollut kummallakaan kerralla jälkeen päin kipeä. Kun puudute on lakannut, niin syöminen on onnistunut ongelmitta heti.
Ruisleipä on valitettavasti niitä harvoja juttuja, joita ei oikein saa gluteenittomana korvattua millään. Kokeile tattarileipiä, parhaat niistä muistuttavat etäisesti ruisleipää. Jos jaksaa itse leipoa, niin parhaat leivät saa itsetekemällä.
taigis 101 viestejä – 24.11.2010 08:50
Siitä se lähtee nonnie!
peekoo 26 viestejä – 24.11.2010 09:55
Mukava, että kaikki meni lopulta hyvin nonnie! Mulla oli tuo sama ekaa kertaa viime keväänä ja sain samanlaisen tuomion heti. Ei tarvinnut koepalatuloksia odotella. Tietenkinhän ne sitten varmistaa tuloksen. Mulla tuli kans vähän kurkku kipeäksi tähystyksen jälkeen, mutta kyllä se sitten siitä ohi meni.
Muistan, kun menin ekaa kertaa kauppaan niin itku meinasi tulla (vaikka toisaalta olin kyllä helpottunut, että kaikelle löytyi selitys). Tosin onneksi mieheni hieman kevensi tunnelmaa huomauttamalla, että "nämä grillimakkarathan ovat gluteenittomia, eihän meillä sitten mitään hätää ole!" Eihän siinä voinut muuta kuin nauraa.
Aikaa sopeutuminen vie ja sitä kannattaa itselleen antaa. Ja lähimmäisilleen armoa. Itse ainakin jouduin selittämään lievään ärtymykseen asti, etten oikeasti voi syödä sellaista, missä on "vain vähän" vehnäjauhoa. Mutta, kyllä se siitä! Diagnoosista on vain tie ylöspäin! Oireet paranee ja kuten taigis sanoi - elämä jatkuu!
Kiitos kannustuksesta! Onko tuo Keliakialiitto liittymisen arvoinen? Kuuluuko täällä ihmiset yleensäkin siihen?
taigis 101 viestejä – 24.11.2010 12:56
Kyllä keliakialiittoon kannattaa liittyä. Heti aluksi saat sieltä "uuden keliaakikon paketin", paljon tärkeää alkutietoa. Keliakialehden, sisältäen juttuja,reseptejä, tietoja uutuustuotteista, tutkimuksista ja eri tapahtumista.Tule mukaan keliaakikoiden omaan yhteisöön Glu.fi:hin – täysin ilmaiseksi!
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat ottaa osaa keskusteluun. Jos sinulla ei ole vielä omaa käyttäjätunnusta, ole hyvä ja rekisteröidy. Se on nopeaa ja ilmaista! Jos olet jo rekisteröitynyt, kirjaudu sisään oikean yläkulman valikosta.
Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.