Sussu

Keskusteluviestit

<< Alkuun < Edelliset
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
  • Edullista gluteenitonta ! 18.8.2009 21:45

    Nyt on taas kehuttava jo toiseen kertaan Kuopiossa Savon ammatti- ja aikuisopistossa kahvila Aromia, Presidentinkadulla. Käykää hyvät ihmiset, jos vain olette kulmilla, ostamassa sieltä gluteenittomia valmisruokia tai leivonnaisia. Löytyy kaikenlaista, suolaista ja makeaa. Pakkasesta löytyy ainakin aina jotain, jos tuoreet on loppu. Eikä hinnat ole pilvissä. Selkeästi merkitty gluteeniton ja mitä sisältävät. Suosittelen!

  • Korvaus 14.8.2009 14:47

    Kerran olen saanut vahingossa tavallisen pizzan gluteenittoman sijaan, ja seuraavana päivänä asia vasta selvisi, olen kertonutkin jo jossain toisessa keskustelu osiossa tästä, olivat valmiit korvaamaan lääkärikulut vaan ei ollut tarvis, en ole herkin keliaakikko. Minusta reilua että tarjoutuivat sen tekemään, ei olisi tullut mieleen edes vaatia mitään enkä vaatisi vastaisuudessakaan. Sain lahjakortin uuteen pizzaan kuitenkin, sitä pyytämättä. Tuskin kukaan tahallaan toiselle sopimatonta syöttää, varsinkaan ravintolassa. Olin lähinnä ihmeissäni siitä kuinka kauhistuneita olivat kyseisessä paikassa tarjoiltuaan "väärän" pizzan. Erehtyminen on inhimillistä.... Eikä ne vatsavaivat rahalla parane, jos on niin päässyt käymään. Mutta tää on vaan miun mielpittein.

  • Oireet 5.8.2009 18:38

    Juuri näin. Mietin muuten itseäni miten yhtäkkiä tajuankin olevani onnellisten tähtien alla syntynyt siinä mielessä,etten ole se herkin kategoria koko gluteenihärdellissä, koska varmaankin on vaikea sanoa mitä määriä ennen muinoin mikäkin ns. gluteeniton tuote sisälsi.

  • Oireet 5.8.2009 16:26

    Sen verran vielä tarkennan kirjoitustani että en siis missään nimessä kannusta ketään huolimattomuuteen gluteenittomassa ruokavaliossa, vaan en kestä sen tyylin "lietsomista" että pitäisi esim. olla eri ruoanlaitto välineet jne. Se on jo vähän liikaa. Eiköhän ne gluteenit pesussa karise siinä missä kaikki muukin. Joskus vaan kun kuuntelen ihmisiä tulee mieleen todella kuin se olisi myrkkyä tai jokin tappajabakteeri...?????? Niinkuin tokasin, jotta normi järki.Pliis.

  • Oireet 5.8.2009 13:28

    Angervo sanoi tuossa asian johon olen kiinnittänyt eritoten huomiota. Nimittäin hysteria. Tuntuu kuin välillä ei gluteenista puhuttaisikaan vaan jostain arsenikista tai tappavasta aineesta.... Maalaisjärkeä kehiin. Pitää olla varovainen ja tarkka tottakai, mutta liika on liikaa siinäkin. Pelkään vaan että kohta leimataan kaheliksi jos on keliakia. Vaikeaahan se on ruokien kanssa plärätä,mitä saa ja mitä ei saa syödä, mutta kyllä tästä hengissä selviää jos vaikka vahingossa onkin joskus syönyt miljoonasosa gramman gluteenia. Minähän olen elävä esimerkki siitä,ei se ole tällaista hiusten halkomista ollut ennen, ja olen kohta 40 vuotta ollut "keliakian kourissa". Ja ihan reippaasti kärsii sanoa että olen loistokunnossa.

  • Oireet 5.8.2009 07:46

    Nuorempana en saanut oireita jos silloin tällöin maistoin jotain kiellettyä, mutta nyt vanhempana kaikki onkin toisin.Eli saan oireita. Niin ne lääkärit ja tutkijat sanovat että jos keliakia on todettu olisi oltava ehdoton gluteenittomuuden suhteen. Siihen on uskottava.Itseäni mietityttää mm. lymfoomien pelko, mikä saa minut syömään oikein. Onhan se niin että jos elimistö on koko ajan niin sanotusti ärsytystilassa, jollain laillahan se ennen pitkää antaa palautetta. Jollain siihen menee pidempi aika, jollain lyhempi. Keliakia on salakavala. Jotkut oirehtii, jotkut ei. Silti se on ja pysyy. Gluteenittomuus on miellettävä elämäntavaksi. Itse en ole valmis ottamaan riskejä. Syön oikein, eikä tarvitse miettiä että olisin tietoisesti itseni sairastuttanut. Kaikille vaan tsemppiä gluteenittomuuteen !

  • Miten keliakiasi todettiin? 5.8.2009 06:40

    Kerron ihan vaan "tarinana" miten mulla. Eli olin noin 8 kk ikäinen, siis vuonna 1970,kun suurinpiirtein meinasin menehtyä koska siihen aikaan ei osattu paikallisessa lasten neuvolassa epäillä keliakian mahdollisuutta. Oli melko tuntematon juttu... Kaikki olin vaan oksennellut ja pöksyihin päristellyt mitä oli syötetty. Karmea tilanne sinänsä, näin äitinä itsekkin mietin. Huoli ja hätä. Lopulta joku oli tajunnut passittaa Mikkeliin sairaalaan jonne jäin joksikin aikaa ja lääkäri oli oivaltanut keliakian mahdollisuuden ja alettiin dietti. Ja voimissa ollaan...

  • Töysän/Tuurin gluteeniton tarjonta? 30.7.2009 06:17

    Tää nyt ei liity Tuuriin mutta Powerparkista saa ainakin kaikki hampurilaiset gluteenitomana .

  • Diagnostisoimaton keliakia 15.7.2009 18:52

    Tutkimusten mukaan diagnostisoimaton keliakia lisää 4,5 kertaisesti kuolleisuusriskiä kaikkiin sairauksiin.....Luinpa juuri Antti Heikkilän sähköpostiviestejä...

  • No huh huh ! 8.7.2009 14:05

    Ostin juuri Pirkka gluteenittomia kanelipullia ja sain -10% alennuksen... Taidan mennä ihan sekasin, kolmelle pienelle pullalle jäi hintaa vain 2,79 e. Kääk!

<< Alkuun < Edelliset
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Huomaa, että kuka tahansa voi lisätä palveluun millaista sisältöä tahansa. Myöskään kaikki mainoksissa olevat tuotteet eivät ole gluteenittomia. Ylläpitäjä ei voi vastata sisällön oikeellisuudesta ja olet aina itse vastuussa siitä mitä suuhusi laitat. Jos huomaat ilkivaltaa tai gluteenipitoisia sisältöjä, ilmoita siitä ylläpitäjälle.

Lisätiedot

    Yksityisviesti
    Lähetä yksityisviesti

    Vinkkejä
    4 vinkkiä

    Tuotteita
    4 tuotetta

    Kuvia
    5 kuvaa

    Linkkejä
    5 linkkiä

    Keskustelu
    97 viestiä, 14 aloitusta

    Kommentit
    2 kommenttia

    Rekisteröitynyt
    14.3.2009 06:39

©2024 Glu.fi
Tietoa palvelustaUutisetKäyttöehdotKerro kaverilleOhjeet ja säännötIn englishLähetä palautettaSähkönsäästö ‐ Made ❤ Helsinki ‐ 0,023s